tiistai 28. kesäkuuta 2022

Lankoja, enemmän lankoja

Miten minulle tuleekaan ensimmäiseksi mieleen se legendaarinen meemikuva, jossa Paavo Väyrynen on eduskuntatalon hississä ja johon on liitetty milloin mitäkin kuvatekstejä, yleensä kuitenkin erilaisiin  avoimiin toimiin tai virkoihin liityviä: "Kuulinko oikein, että olisi pääjohtajan paikka tarjolla?" Tuohon samaiseen kuvaan olisin voinut tällä kertaa liittää oman naamani tekstillä: "Ilmaisia lankoja, kaikki mulle just nyt heti". Löysin näet naamakirjasta roskalava-ryhmästä jonkun tarjoamia lankoja ja päädyin jonottamaan niitä. Onnekseni lankojen antaja ei osannut vastata ensimmäisen varaajan kysymyksiin siitä, mitä lankoja ne olivat, hän kun ei ollut lainkaan käsityöihmisiä, seuraavana jonossa oleva oli liian kaukana, joten minä sain koko potin. Lähdin hakemaan paria kassillista, jotka lahjoittaja minulle lupasi (ilmeisesti oli vielä joku muukin kiinnostunut, jolle hän oli luvannut osan). Loppujen lopuksi kävi niin, että kaikki tarjolla olleet langat päätyivät sitten kuitenkin minun mukaani. 


Niitä lankoja oli kaiken kaikkiaan seitsemän muovikassillista. Oho hups! Ihan pikkuisen lisää lankaa. Ja kuka olikaan se, joka pääsi juuri vannomasta, että ei tasan hanki lisää lankaa, ei ainakaan enempää kuin siihen yhteen punoskoriin mahtuu. 

Käytin eilisen illan lajittelemalla langat noin suurin piirtein oikeisiin kasoihin. Ihan varmuuden vuoksi tein sen pihalla, koska en missään nimessä halua mitään ylimääräistä elävää lankavarastooni ja sitä paitsi pihalla tuli yhdistettyä huvi ja hyöty eli lankojen lajittelu ja auringosta nauttiminen.


Vasemmalla on neljässä kassissa erilaisia sukkalankoja, kokonaisia keriä, vajaita keriä, erilaisia nöttösiä, nallea, seiskaveikkaa, isoveljeä ja fingeringvahvuisia. Muutama kerä täysvillaisia lankoja kirkkaassa pussissa näiden sivulla. Seuraavat kaksi kassia ovat erivahvuisia akryylilankoja mm. monta kerää Novitan flipflopia, pilveä ja muita paksuja tossulangoiksi sopivia lankoja sekä jokunen kerä sukkalangan vahvuisia. Jokunen kerä mohairia niiden edessä. 

Oikealla on kassillinen kalastajanlankoja useita keriä eri vahvuisia luonnonvalkoisia ja yksi punainen. Puuvillalankoja valkoista, punaista, turkoosia ja vihreää. Sekä vyyhdillinen pellavalankaa. Näistä turkoosi puuvilla on menossa Ievuskaiselle korvakorujen virkkaukseen. Pellavat ja kalastajanlangat koetan jobata jonnekin, koska minulla ei ole käyttöä niille.

Akryylien ja puuvillalankojen välissä on useampi pieni kassillinen ohuita lankoja, sellaisia, joita olen tottunut sanomaan koneneulontalangoiksi ja käyttämään jonkun muun langan parina tai useampaa kerralla sukankutimessa. Noita on montaa eri materiaalia, ihan sukkalankaa, villaa ja sellaista epämääräistä, josta en oikein ottanut selvää. Näiden tarkemman perkaamisen jätin tulevaisuuteen. Lisäksi samassa kasassa on pieni kassillinen kimaltavia ja hapsullisia lankoja sekä turkistupsuja. 

Kaiken huipuksi kasasta löytyi todellinen aarre. Melkein kokonainen kerä Novitan Nallea sävyssä Krassi, jonka valmistus on tietenkin lopetettu vuosia sitten. Eräs erittäin hyvä ystäväni rakastaa juuri tuota lankaa ja sen löytyminen on tietenkin kiven alla, joten kun sitä jostain löytyy, olen enemmän kuin iloinen. Tuosta kerästä saa sukat, kun vähän pistää jotain muuta punaista tai keltaista sekaan. 


Nyt vaan sitten puikot heilumaan. 

Ei kommentteja: