keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Kirpputoriostoksia

Minä ja vapaapäivät emme vaan sovi yhteen. Sovin Ievuskaisen kanssa pikatreffit asuinkaupunkimme keskustaan, jotta saisin toimitettua hänelle synttärilahjan, joka jäi tuolloin huonon onnen päivänä lukittujen ovien taakse. Ievuskainen vaihtoi torilla bussista toiseen ja vaihtojen väliin jäi parin kymmenen minuutin marginaali. Siinä kohtaa sitten jäi aikaa lahjan antamiseen ja pikaiseen kuulumisten vaihtoon.
 
Kun Ievuskainen jatkoi bussilla eteenpäin, minä sain ajatuksen poiketa läheisellä kirpputorilla. Nämä ovat niitä ajatuksia, joita ostoslakkolaiselle ei todellakaan pitäisi syntyä, mutta niin vaan löysin itseni penkomasta kirpparilla. Ajatukseni oli vilkaista lankoja, koska Ievuskainen oli maininnut, että hänen korvisvirkkauslangoistaan puuttuvat limenvihreä ja auringonkeltainen. Langat, korut ja muut askartelumateriaalit olivat kohtuullisen hintaisia siis kalliimpia kuin olin valmis maksamaan. Vaatteet sen sijaan olivat puoli-ilmaisia, mikä tarkoitti sitä, että sorruin ostamaan kahdet farkut, joista maksoin yhteensä 2,50€. Toiset olivat tummansiniset, paksua stretchfarkkua olevat kapeanmalliset kuminauhavyötäröiset pöksyt. Näiden plussapuolena on se, että ne käyvät minulle ilman mitään muutoksia, ne kun oli sopivalle mitalle valmiiksi lyhennetty. Toiset ovat mustat perusfarkut, jotka vaativat vähän muokkausta eli lahkeet ovat liian pitkät. 
 
Kun kerran vauhtiin pääsin, niin tietenkin jatkoin vielä kierrosta toiselle kirppikselle ja materiaalipankkiin. Tämä toinen kirppis oli kiinni, joten sieltä ei tullut mitään hankintoja. Sen sijaan materiaalipankista ostin yhden vihreän Finlaysonin pöytäliinan, joka sopi keittiön pöydälle kuin tehtynä, vaikka liinan siinä pitäminen ei olekaan järkevää, koska sitä saa olla jatkuvasti pesemässä.  Sen lisäksi ostin kasan puolivalmiita kestopikkuhousunsuojia, yhden melkein valmiin ristipisto/kanavatyön, joka nyt vihdoin on sellainen, josta voi sitä laukkua ruveta valmistamaan ja tietenkin niitä lankoja: vyyhdillinen turkoosia floricaa ja kasa epämääräisiä puuvilla- tai sekoitelankoja. Noista nuo keltaiset ja vihreät ovat menossa Ievuskaiselle ja tuo pieni turkoosi kerä myös, isomman turkoosin ja vihreän ajattelin ensivaiheessa pitää itse, sillä tiskirättini alkavat osoittaa hajoamisen merkkejä. Tämä koko satsi kustansi 5€ eli ei kovin paljon.





Että näin hyvin se ostolakko taas kerran toimii. Voi minua, kun mä en vaan kertakaikkiaan opi.

Ei kommentteja: