Karmeeta "kurmeeta"

Viime viikkojen aikana olen oppinut ymmärtämään kaveriani, joka joskus kauan sitten selitti, miten hän, Espanjassa asuessaan, oli lähdössä ostamaan ruokaa, unohtui kaverien kanssa kuppilaan ja jäi ruoat ostamatta, seuraavana päivänä sama yritys, mutta silloin mukaan tarttuikin viiniä, joka jaettiin kaverien kanssa ja jäi ruoat ostamatta. Viiniä en ole ostanut, enkä kaverien kanssa kuppilassa istunut, mutta ruokakaupassa käyminen on ollut jotenkin vaikeaa. Se ei siis tarkoita sitä, etteikö kaupassa olisi käyty, viimeksi eilen poikkesin kaupassa hakemassa "pikasyötävää" eli juomista ja sämpylää, jotka nautittiin autossa. Sen pidemmälle ruokasuunnittelu ei kuitenkaan kantanut, en jaksanut miettiä sen paremmin huomista kuin ylihuomistakaan ruokaa tai ylipäänsä sitä löytyykö jääkaapista yhtään mitään evääksi kelpaavaa - köyhiin aamupalaleipiin sieltä sentään löytyi ainekset.

Yhtenä syynä tähän toimintaan toki saattoi olla se, että illan suunnitelmat eivät edenneet ihan toivotulla tavalla. Ensin taivallettiin jonkin sortin lumimyrskyssä (kyllä, silloin kun tuuli paiskoo jääkiteitä naamaan ja yrittää puhaltaa housut jalasta sekä hangen syvyys on paikoin polveen, kyse on talven vihaajalle lumimyrskystä) kotiin, vedettiin muutama minuutti henkeä ja lähdettiin kaivamaan autoa hangesta. Se ei tietenkään mennyt suunnitelmien mukaan, vaan piili oli jumissa ja pysyi. Lunta oli tuiskannut eteen, taakse ja alle sen verran, että pitoa ei löytynyt. Lopulta tarvittiin ystävällinen ohikulkija auttamaan, jotta se saatiin työnnettyä liikkeelle. Oletettuun kolmen minuutin hommaan meni kolme varttia. Aivan vastaava yllätys odotti serkun pihassa, jossa olimme luvanneet käydä harjaamassa portaat puhtaiksi. Pihaan ei päässyt, koska ajotiellä oli puolen metrin kinos, jatketiin siis lumitöissä - jälleen kerran tuli selväksi, miksi meistä ei ole omakotitaloasujiksi - meillä ei ikinä kilpailtaisi siitä kumpi saa tehdä lumityöt vaan riideltäisiin siitä kumpi joutuu tekemään lumityöt.

Tämän urakan jälkeen ei oikein enää hotsittanut isompi kauppareissu, vaan päätin että varastoista on pakko löytyä jotain syötävää sen verran, että selviän työpäivästä. Tiedostan kyllä, että paasto tekisi näillä kiloilla vain hyvää, mutta työkavereita sääliäkseni päätin ottaa ruokaa mukaan. Verensokerini laskiessa minusta tulee tavallistakin v-mäisempi. Kolmantena paastopäivänä, kun ketoosi ottaa kunnolla hallinnan, alan olla taas oma itseni, mutta ne pari edeltävää päivää kenelläkään ei ole kivaa. Jääkaappeja ja muita varastoja kaivelemalla löytyi hippunen vanhaa jauhelikastiketta, pari tortillalettua, marjoja, lanttu, pähkinöitä (niistäkin päivämäärä mennyt) ja proteiinijauhetta. Aamukahville siis muutama pähkinä, marjoja ja proteiinijauhetta, lounaaksi jauhelihakastike ja silpuksi revityt tortillaletut raakojen lanttukuutioiden kera, iltapäivällä toistetaan aamukahvin teema. Onnekseni Herra Kirjoitus ei ole enää etätöissä, sillä kuten jo moneen kertaan aiemmin todettu, itselle voi kaivella kaapeista mitä hulluimpia ruokia, mutta tuota toista ei oikein voisi kyseisellä kombolla ruokkia. Yhdistelmä ei ollut lainkaan niin karmeeta kuin kuulosti, vaikka ei se nyt toki mitään gourmetiakaan ollut, hyvin kuitenkin nälkä lähti ja taas tuli kaappiin tilaa.

Periaatteessa pystyisin ehkä lykkäämään kauppareissua vielä lauantaihin, mutta sitten alkaa kiusaus ulkona syömiseen lauantaina päivällä kasvaa sen verran, että se ei ehkä ole järkevää. Alkuvuosi kun on mennyt syömisten ja muiden suhteen harakoille: liikaa pikaruokaa, liikaa karkkia, liikaa muita herkkuja ja liikaa hävikkiä. Tammikuun tavoitteiden kanssa pitää siis jatkaa myös helmikuussa entistä paremmalla innolla. Käymme siis kaupassa tänään ja ostetaan ainakin sen verran ruokaa, että riittää täksi illaksi ja huomiseksi päiväksi, jolloin sitten kaupassa voi käydä täydellä mahalla tekemässä ostokset ensi viikkoa varten.