100 tavaraa

Tämän vuoden trendinä tuntuu olevan talouden- ja elämänhallinta blogeissa sadan tavaran haaste, jossa pitää myydä sata (100!) tavaraa. Siis nimenomaisesti myydä. Kovasti innoissaan ihmiset ovat tuohon liittymässä ja osallistumassa. Minäkin harkitsin hetken, mutta tulin järkiini hyvin nopeasti. En siksi, etteikö meiltä riittäsi sataa tavaraa myyntiin, mutta se, että saat sata tavaraa kaupaksi on jo sula mahdottomuus.

Mitä enemmän olen selannut netin kirppisten tarjontaa, koska live-kirppareilla en enää käy, olen tullut siihen tulokseen, että ainoa, josta voisi ehkä jonkun kolikon saada, ovat lasten tarvikkeet, mistään muusta tavarasta ei enää makseta mitään, koska jokaisella on sitä liikaa. Ihan niin kuin minullakin. Tarjontaa alkaa olla niin paljon, että edes hyvä tavara ei mene ilmaiseksi kaupaksi. Viimeksi katselin parin vuoden ikäistä sänkyä, jonka ostohinta oli ollut nelinumeroinen ja jota kukaan ei hakenut edes ilmaiseksi, sama tilanne monilla muilla tavaroilla. Toki tiedostan sen, että esimerkiksi sängyn tai kangassohvan saa parissa vuodessa aivan karmeaan kuntoon halutessaan ja että on niitäkin ihmisiä, jotka antavat palttua siisteydelle ja tahrojen puhdistamiselle tai tavaroiden rikkomiselle ja sitten koitetaan kamittaa joku rikkinäinen ja likainen toisten vaivoiksi, kun ei itse viitsi toimittaa kaatopaikalle.

Mitä enemmän noita tarjolla olevia tavaroita katselin, sitä varmemmaksi tulin, että tuo kyseinen haaste ei ole minun juttuni. En jaksa, en viitsi, ei vaan huvita. Mahdollisesti otan haasteen muodossa poista 100 tavaraa sen aiemmin lupaamani 21 asemasta, mutta missään tapauksessa en ala kauppaamaan 100:a tavaraa. Tiedostan myös sen, että tavaran sisääntulon rajoittaminen jo muutaman vuoden ajan pudottaa minut ulos tästä haasteesta. Ne vaatteet, laukut ja sisustustavarat, jotka rahalla kiertävät ovat hyvin uusia eli minun tavarani ovat vanhoja ja jo poissa muodista.

Luettuani haasteeseen osallistuvien kommentteja ihmettelen myös entistä enemmän, missä päin Suomea ovat sellaiset markkinat, että tuon määrän tavaraa saa myydyksi. Tässä kohtaa en ihmettele edes ajan ja vaivan suhdetta, koska tiedostan, että joillekin se kaksi euroa vartin valokuvauksesta, ilmoituksen laadinnasta ja julkaisusta on paljon rahaa, ja he pitävät sitä vaivan arvoisena, jopa silloin kun tuohon lisää toisen vartin tai puoli tuntia hakijan odottelua. Itselläni on nyt sellainen tunne, että en viitsi nähädä moista vaivaa.

Vuoden lopussa sitten nähdään onko poistuma 21 tavaraa vai 100 tavaraa, mutta vähintään siis se 21 tavaraa pois. Tässä täytyy myös huomioida se, että ne tavarat, joita meille tulee, vaativat yhden poistetun tavaran meille tulevaa kohti, jotta todellinen vähennys on vähintään se 21.