Jotenkin tuntuu siltä, että mun kuukaudessa on kolme päivää: ensimmäinen, viimeinen ja tilipäivä siinä välissä. En ehdi kissaa sanoa, kun taas jo uusi kuukausi kovassa vauhdissa. Lokakuu alkoi mukavan kauniina ja ehdin jo huokailla iloani siitä, miten ihana on kahlata kahisevissa lehdissä, nauttia auringosta ja nuuskia syksyn kirpeyttä. Ilo noista loppui kuitenkin melko lyhyeen ja vastassa oli sade ja pimeys. Kun ennusteet vielä lupailevat lämmintä (eli sadetta, loskaa ja pimeyttä) tammikuulle asti, on allekirjoittaneella edessä tuskainen syksy ja alkutalvi. Varsinkin, kun sitä aurinko ja lämpötankkausta ei ole saatavilla kaukomailtakaan. En aio marista enempää, vaikka mieli tekisi päästää ilmoille melkoinen itku-potkuraivari koskien syksyä ja koronaa.
1. viikko
Lokakuu aloitettiin tapaamisella kaverien kanssa, pitkästä aikaa. Mikä tietenkin tiesi herkkuja ja ajan käyttöä muuhun kuin liikuntaan. Kun samalle viikolle vielä osuvat kipuinvalidisoivat menkat, niin jäi liikkuminen hävettävän vähiin ja mässääminen sitten taas saavutti aivan uudenlaisen tason. Jälleen kerran tuli todettua, että on aivan liian helppoa jäädä kotiin ja keksiä tusina tekosyytä siihen, miksi just nyt ei pysty, ehdi eikä kykene liikkumaan. Tällä kertaa edes Potterin Wizarding weekend ei kannustanut ylivoimaisiin suorituksiin, vaikka sen myötä tulikin liikuttua.
2.viikko
Jääkaapin tyhjennystä vierasjämistä ja ikävä kyllä löysin itseni tyhjäämästä myös niitä herkkuja, kun ne vaan ovat niin hyviä. Liikuntaa jonkin verran, enemmänkin pitäisi, mutta kun on monta muutakin hoidettavaa asiaa. Sain sentään tiedon, että pääsen mukaan yhteen terveysliikuntaryhmään, joka jatkossa toimii motivaattorina. HPWU:ssa alkoi jälleen uusi eventtiviikko, joka alussa tuntui siltä, että se ei valmistu ikinä ja koottavat möllit vain lähinnä ärsyttävät, kun vaativat loputonta hakkaamista. Eventti valmistui, kuten tavallista, jo muutaman päivän pelaamisen jälkeen eikä sitten lopulta tuntunutkaan niin pahalta kuin alussa kuvitteli.
3. viikko
Kutakuinkin normaali viikko, töitä ja arkea sekä tietenkin palkkapäivä, joka on lakannut merkitsemästä suuria. Jäin oikein miettimään, missä kohtaa tämä oikein tapahtui. Ennen kyttäsin tilin saldoa lähes maanisesti, nykyään käyn tilillä maksamassa laskut ja siirtämässä käyttörahaa toiselle tilille, jonka jälkeen en jaksa vilkaista sinne päinkään ennen seuraavia laskuja. Silti tämä välinpitämättömyys ei tarkoita sitä, että rahaa kuluisi sen enempää kuin ennenkään. Ehkä tää nyt on sitten se "hyvä tasapaino" asian suhteen.
Kun maanantai meni suurimmalta osaltaan puhelimessa, siivotessa ja vierasvalmisteluja tehdesssä, päätin loppuviikosta ottaa itseäni niskasta kiinni: ihan joka päivä ei voi saada herkkuja ja liikkuakin pitää. Näin siitäkin huolimatta, että himoja riittää. Allekirjoitimme Herra Kirjoituksen kanssa metsäkauppapaperit, saa nähdä teimmekö elämämme suurimman virheen vai oliko ajoitus oikea, mutta hyvällä tuurilla seuraavan etelänmatkan rahat tulevat sieltä.
Viikonloppuna tehtiin maalla syystöitä, joita tuntuu riittävän loputtomiin. Viikonloppuna oli HPWU:ssa sekä syyskuun että lokakuun community dayt - molemmat tulivat tehtyä, mutta melkoinen kyllästyminen peliin iski sunnuntaina illalla - liika on liikaa jopa kaikessa kivassa.
4. viikko
Alkoi ärsyttävän talvisena eli olimme saaneet ensilumen tai siis tarkemmin ensiloskan, koska eihän tuo lumi tällä alueella tähän aikaan vuodesta ole kovin pitkäaikainen vieras. Riittävästi sitä kuitenkin oli jalkojen kastumiseen. Kun sataa tuntuu, että on vain pimeää, pimeää ja pimeää. Perjantaina näimme kummipoikaa ja hänen perhettään pitkästä aikaa, vietimme useamman tunnin ulkoilu ja eväsretken meren rannalla. Viikonloppuna yötöitä, hieroja ja thaikkuruokaa.
5. viikko
Alkoi vesisateessa, mutta sinnikkäästi talsin lenkkiä. Maanantai oli vapaapäivä, mikä tarkoitti siis kotitöitä. Siistissä asunnossa on vaan mukavampi asua ja puhtaat vaatteetkin ovat ihan jees juttu. Yhdessä vietimme korjausiltaa; minä fiksasin vetoketjuvaurioisen kylmälaukun, Herra Kirjoitus vuotavan hajulukon ja kaatuilevan lelusotilaan. Jos asuntomme muutoin on kohtuullisessa kunnossa, niin työhuoneen olen saattanut kaaokseen, vaikka minulla ei pitäisi olla mitään asiaa levittäytyä sinne. Jotenkin vaan olen levittänyt lankakasat sinne, sillä olen taas alkanut kutoa. Yllätyksekseni sain myös lisätyökeikkaa harrastetyöpaikkaan ja pari arviointikeikkaakin pitäisi hoitaa.
Lokakuusta on vaikea sanoa yhtään mitään, ei loistava kuten ensin toivoin, vaan nimenomaan otsikon mukaan sekava ja levoton, haahuileva.
lauantai 31. lokakuuta 2020
torstai 29. lokakuuta 2020
Fatalismi ja virikematto
Voisin lisätä ismieni listaan vielä yhden: fatalismin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän uskon siihen, että tietyt asiat vain on tarkoitettu tapahtuviksi. Tähän vetoan kertomalla alla "tapahtui tosielämässä"- tarinan.
Säästin pieleen menneestä tilkkumattoprojektistani ylijääneet tilkut. Tämä on siis se matonpalanen joka päätyi lopulta kaverin koiralle virikematoksi. Tai siis rehellisemmin unohdin tuon epäonnistuneen projektin jälkeen koko kassin olohuoneen nurkkaan, vaikka hyvä tarkoitus oli tehdä niistä keittiöön tilkkumatto - värit eivät olleet ihan sitä, mitä halusin, joten projekti "jemmaantui".
Nyt sitten kävi niin, että toisellekin kaverille tuli koira, pentu, joka on huono syömään ja tarvitsee virikkeitä. Ensimmäinen kaveri meni mainostamaan toiselle, että oli saanut minulta virikematon, joten sain jälkimmäiseltä kaverilta tilauksen, että hänenkin hauvansa tarvitsisi sellaisen.
Minulla ei ollut mitään mielikuvaa, miten paljon tilkkuja oli jäljellä tai minkä värisiä, mutta ajattelin, että voinhan katsoa, mitä saan aikaiseksi. Yllätyin, sillä kassissa olikin yllättävän paljon tilkkuja valmiiksi leikatuina. Värit olivat toki sini-keltavoittoisia, ja tyttökoiralle olisi ehkä pitänyt olla enemmän punaista ja vaaleanpunaista. Olin kuitenkin saanut luvan työstää maton juuri niistä materiaaleista, joita minulla sattui olemaan. Herra kirjoitus lajitteli tilkkuja avukseni ja minä ompelin. Maton kasaaminen oli loppujen lopuksi yhden illan projekti. Mattoon tuli käytettyä kaikki valmiiksi leikatut tilkut viimeistä myöten.
Maton pohjana toimii vanha vihreä pussilakana, jolla alkaa olla ikää jo 60 vuotta (kyllä, silloin tehtiin kankaat kestämään). Kaksinkertaiseen lakanaan ompelin sitten kiinni tilkkuja, toisen pään tein tarkoituksella tiheämmän ja toisen harvemman, jotta herkkujen metsästyksen voi aloittaa sieltä helpommasta päästä ja lisätä haastetta tarpeen vaatiessa. Matossa on lisäksi tasku, jonne voi piilottaa jotain, pari paljasta paikkaa, joista on kaikkein helpoin aloittaa ja pari pienempää hapsutettua aluetta, jotta etsittävä alue ei olisi niin iso. Tämä toteutus oli noin puoliksi todella loppuun asti harkittu, jotta matto olisi mahdollisimman monipuolinen käyttää ja puoliksi johtui siitä, että tilkkuja oli tasan tuon verran eikä yhtään enempää valmiiksi leikattuna, enkä sitten enää illan taittuessa yöksi jaksanut alkaa leikkaamaan lisätilkkuja.
Kestävyyttä yritin lisätä ompelemalla tilkut kahteen kertaan kiinni pohjakankaaseen, tilkut ovat puuvillatrikoota, joten ne kyllä saattavat rajuissa leikeissä revetä ajanmittaan, mutta sille ei sitten voi mitään. Uuden elämän saivat pari isän vanhaa collegepaitaa, yksi äidin yöpaita ja aluspaita sekä muutama tunnistamaton tilkku.
Nyt on onnekseni olohuoneen nurkassa yksi projektikassi vähemmän. Ehkä joskus saan ne kaikki tyhjennettyä (vielä olisi odottamassa villahuopa rukkasia varten ja kassillinen valmiiksi tehtyjä sytykeruusuja, jotka on jo kolmesti pitänyt ottaa maalle mukaan sinne mennessä).
Säästin pieleen menneestä tilkkumattoprojektistani ylijääneet tilkut. Tämä on siis se matonpalanen joka päätyi lopulta kaverin koiralle virikematoksi. Tai siis rehellisemmin unohdin tuon epäonnistuneen projektin jälkeen koko kassin olohuoneen nurkkaan, vaikka hyvä tarkoitus oli tehdä niistä keittiöön tilkkumatto - värit eivät olleet ihan sitä, mitä halusin, joten projekti "jemmaantui".
Nyt sitten kävi niin, että toisellekin kaverille tuli koira, pentu, joka on huono syömään ja tarvitsee virikkeitä. Ensimmäinen kaveri meni mainostamaan toiselle, että oli saanut minulta virikematon, joten sain jälkimmäiseltä kaverilta tilauksen, että hänenkin hauvansa tarvitsisi sellaisen.
Minulla ei ollut mitään mielikuvaa, miten paljon tilkkuja oli jäljellä tai minkä värisiä, mutta ajattelin, että voinhan katsoa, mitä saan aikaiseksi. Yllätyin, sillä kassissa olikin yllättävän paljon tilkkuja valmiiksi leikatuina. Värit olivat toki sini-keltavoittoisia, ja tyttökoiralle olisi ehkä pitänyt olla enemmän punaista ja vaaleanpunaista. Olin kuitenkin saanut luvan työstää maton juuri niistä materiaaleista, joita minulla sattui olemaan. Herra kirjoitus lajitteli tilkkuja avukseni ja minä ompelin. Maton kasaaminen oli loppujen lopuksi yhden illan projekti. Mattoon tuli käytettyä kaikki valmiiksi leikatut tilkut viimeistä myöten.
Maton pohjana toimii vanha vihreä pussilakana, jolla alkaa olla ikää jo 60 vuotta (kyllä, silloin tehtiin kankaat kestämään). Kaksinkertaiseen lakanaan ompelin sitten kiinni tilkkuja, toisen pään tein tarkoituksella tiheämmän ja toisen harvemman, jotta herkkujen metsästyksen voi aloittaa sieltä helpommasta päästä ja lisätä haastetta tarpeen vaatiessa. Matossa on lisäksi tasku, jonne voi piilottaa jotain, pari paljasta paikkaa, joista on kaikkein helpoin aloittaa ja pari pienempää hapsutettua aluetta, jotta etsittävä alue ei olisi niin iso. Tämä toteutus oli noin puoliksi todella loppuun asti harkittu, jotta matto olisi mahdollisimman monipuolinen käyttää ja puoliksi johtui siitä, että tilkkuja oli tasan tuon verran eikä yhtään enempää valmiiksi leikattuna, enkä sitten enää illan taittuessa yöksi jaksanut alkaa leikkaamaan lisätilkkuja.
Kestävyyttä yritin lisätä ompelemalla tilkut kahteen kertaan kiinni pohjakankaaseen, tilkut ovat puuvillatrikoota, joten ne kyllä saattavat rajuissa leikeissä revetä ajanmittaan, mutta sille ei sitten voi mitään. Uuden elämän saivat pari isän vanhaa collegepaitaa, yksi äidin yöpaita ja aluspaita sekä muutama tunnistamaton tilkku.
Nyt on onnekseni olohuoneen nurkassa yksi projektikassi vähemmän. Ehkä joskus saan ne kaikki tyhjennettyä (vielä olisi odottamassa villahuopa rukkasia varten ja kassillinen valmiiksi tehtyjä sytykeruusuja, jotka on jo kolmesti pitänyt ottaa maalle mukaan sinne mennessä).
maanantai 26. lokakuuta 2020
Parsintapussin pohja paistaa
Kun alkuun pääsin, niin homma on edennyt kohtuullisesti ja kälyltä saatu parsintapussi alkaa olla tyhjä. Jäljellä on enää kaksi paria, voisi sanoa kaksi pahinta paria, nimittäin äidin ja pojan tiikerisukat, joihin ei ole samaa lankaa enää jälkellä. Äidin, siis kälyni, sukat voi kyllä paria mustalla, mutta kun noi toiset pitäisi suurentaa sopimaan isompaan jalkaan, niin joudun hetken miettimään, miten asian ratkaisen.
Late Lammas-sukat ovat yksi niistä ""samispareista", mitä olen heille tehnyt. Kälyn sukille riitti parsiminen ja Pojan (kyllä, vältän tietoisesti kutsumastä häntä oikealla nimellä, joten hän saa olla tästä eteenpäin "Poika" tai "Herra Kirjoituksen siskonpoika") sukkien suurentaminen oli todella helppoa: purin kärjen, kudoin mustalla lisää mitaa ja päättelin. Eroa ei huomaa.
Siniset sukat suurensin kutomalla kärkeen lisää, purin siis kärkikavennuksen ja jatkoin sileää neuletta ensin purtulla langalla ja sitten lisäyksellä. Käytin, miten yllättävää, sateenkaari-sukkien kärjen purkulangat tähän, koska ne olivat samaa lankaa, jota ei muuten ollut lisää.
Kettusukat, ne pienemmät, kokivat suurimman muutoksen, sillä ne olivat rikki valkoisen ja punaisen rajalta. Tällöin oli helpointa purkaa valkoinen kärki pois ja jatkaa lisää pituutta punaisella. Samaa punaista lankaa ei tietenkään enää ollut jäljellä, koska olin aikanaan käyttänyt joka pätkän näihin sukkiin. Korvia en jaksanut siirtää, joten kirjoin silmät eri kohtaan. Myönnän, etteivät sukat näytä enää niin paljon ketuilta kuin ennen (muistuttavat terrieriä), mutta se tuskin käyttöä haittaa. Isommat ketut vain parsin.
Late Lammas-sukat ovat yksi niistä ""samispareista", mitä olen heille tehnyt. Kälyn sukille riitti parsiminen ja Pojan (kyllä, vältän tietoisesti kutsumastä häntä oikealla nimellä, joten hän saa olla tästä eteenpäin "Poika" tai "Herra Kirjoituksen siskonpoika") sukkien suurentaminen oli todella helppoa: purin kärjen, kudoin mustalla lisää mitaa ja päättelin. Eroa ei huomaa.
Siniset sukat suurensin kutomalla kärkeen lisää, purin siis kärkikavennuksen ja jatkoin sileää neuletta ensin purtulla langalla ja sitten lisäyksellä. Käytin, miten yllättävää, sateenkaari-sukkien kärjen purkulangat tähän, koska ne olivat samaa lankaa, jota ei muuten ollut lisää.
Kettusukat, ne pienemmät, kokivat suurimman muutoksen, sillä ne olivat rikki valkoisen ja punaisen rajalta. Tällöin oli helpointa purkaa valkoinen kärki pois ja jatkaa lisää pituutta punaisella. Samaa punaista lankaa ei tietenkään enää ollut jäljellä, koska olin aikanaan käyttänyt joka pätkän näihin sukkiin. Korvia en jaksanut siirtää, joten kirjoin silmät eri kohtaan. Myönnän, etteivät sukat näytä enää niin paljon ketuilta kuin ennen (muistuttavat terrieriä), mutta se tuskin käyttöä haittaa. Isommat ketut vain parsin.
Nyt pysyvät jalat lämpiminä taas hetken.
torstai 22. lokakuuta 2020
Puhuttelussa
Eilen olin puhuttelussa. Puhuttelun pidin ihan itse itselleni ja syystä. Lähdin töihin katsomatta yhtään ikkunasta ulos, millainen keli ulkona on. Nappasin siis eteisestä jalkaani vanhat lenkkarit, jotka ovat "loppuunkäytössä", jotta ne vihdoin ja viimein voisi poistaa.
Olisi todellakin kannattanut katsoa ikkunasta ulos, sillä yön aikana kaduille oli ilmestynyt viisi senttiä märkää loskaa. Se ja kuluneet lenkkarit eivät olleet paras mahdollinen yhdistelmä. Alkuun pääsin näppärästi kävelemään muiden jalan jäljissä, kun kadulla oli ollut muitakin kulkijoita, mutta kun pääsin puistoon, jouduin reitille, jota kukaan muu ei ollut kulkenut. Kovin montaa askelta ei tarvinnut ottaa, kun lenkkarit ensimmäisen kerran hörppäsivät vettä ja matka töihin oli vasta alkutaipaleella. Loppumatkan kahlasin loskassa yhä märemmiksi käyvät kengät ja sukat jalassa ja mietin, mitä järkeä tässä mun touhussa oikein on. Onneksi töissä on työkengät ja vaihtosukat, muuten en olisi päivästä selvinnyt.
Matkalla sätin itseni oikein kunnolla. Ensiksi siitä, että en katsonut sen vertaa pihalle, että olisin nähnyt, missä kelissä lähden ulos ja toiseksi siitä, että en huolehdi itsestäni. Ihan oikeasti ihminen omistaa kymmeniä kenkäpareja, joista pitäisi löytyä vaihtoehto keliin kuin keliin eikä sen vertaa pidä itsestään huolta, että kaivaisi oikeanlaiset kengät esiin. Mikäli nyt olisi sellainen tilanne, ettei sieltä kaapista löydy oikeaa sorttia popoja, niin ne voi sitten hakea kaupasta, sillä on kaksi asiaa, joista aikuisen ihmisen pitäisi huolehtia ainakin jalkineiden osalta: mukavuus ja terveellisyys. Näistä jälkimmäinen on ehdottomasti tärkeämpi, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kengät ovat keliin sopivat. Sekä mukavuutta että terveellisyyttä koskee toki se, että kengät ovat jalkaan sopivat.
Nyt on sitten otettu järki käteen ja kaivettu näille keleille sopivat kengät esiin. Eikä toivottavasti tarvitse enää kulkea jalat märkinä eikä pitää itselleen "ota järki käteen" - tyylisiä puhutteluja.
Olisi todellakin kannattanut katsoa ikkunasta ulos, sillä yön aikana kaduille oli ilmestynyt viisi senttiä märkää loskaa. Se ja kuluneet lenkkarit eivät olleet paras mahdollinen yhdistelmä. Alkuun pääsin näppärästi kävelemään muiden jalan jäljissä, kun kadulla oli ollut muitakin kulkijoita, mutta kun pääsin puistoon, jouduin reitille, jota kukaan muu ei ollut kulkenut. Kovin montaa askelta ei tarvinnut ottaa, kun lenkkarit ensimmäisen kerran hörppäsivät vettä ja matka töihin oli vasta alkutaipaleella. Loppumatkan kahlasin loskassa yhä märemmiksi käyvät kengät ja sukat jalassa ja mietin, mitä järkeä tässä mun touhussa oikein on. Onneksi töissä on työkengät ja vaihtosukat, muuten en olisi päivästä selvinnyt.
Matkalla sätin itseni oikein kunnolla. Ensiksi siitä, että en katsonut sen vertaa pihalle, että olisin nähnyt, missä kelissä lähden ulos ja toiseksi siitä, että en huolehdi itsestäni. Ihan oikeasti ihminen omistaa kymmeniä kenkäpareja, joista pitäisi löytyä vaihtoehto keliin kuin keliin eikä sen vertaa pidä itsestään huolta, että kaivaisi oikeanlaiset kengät esiin. Mikäli nyt olisi sellainen tilanne, ettei sieltä kaapista löydy oikeaa sorttia popoja, niin ne voi sitten hakea kaupasta, sillä on kaksi asiaa, joista aikuisen ihmisen pitäisi huolehtia ainakin jalkineiden osalta: mukavuus ja terveellisyys. Näistä jälkimmäinen on ehdottomasti tärkeämpi, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kengät ovat keliin sopivat. Sekä mukavuutta että terveellisyyttä koskee toki se, että kengät ovat jalkaan sopivat.
Nyt on sitten otettu järki käteen ja kaivettu näille keleille sopivat kengät esiin. Eikä toivottavasti tarvitse enää kulkea jalat märkinä eikä pitää itselleen "ota järki käteen" - tyylisiä puhutteluja.
maanantai 19. lokakuuta 2020
Puikkojen paluu
Heinäkuussa 2019 jumituin sukankutimeen, jossa oli suunnilleen kaikki pielessä: lanka, josta kutimeni tein oli väreiltään aivan kamalaa ja sen verran löyhäkierteistä, että sitä oli hankala kutoa, lisäksi se oli vielä varsin ohutta. Myös puikkovalinta meni pieleen. Ostin metalliset zingit, joita kovasti kehuttiin, mutta ne eivät ole mun juttu, käsilleni sopivat paremmin puiset, mielellään neliönmuotoiset puikot.
Tuolloin reilu vuosi sitten sain tehtyä toisen sukan kokonaan ja toisen kantalappuun asti, sitten alkoi tökkiä niin paljon, etten vaan kyennyt jatkamaan. Toki aktivoituneella HPWU-pelaamisellakin saattoi olla osansa asiaan, kun aika ei riittänyt enää ihan kaikkeen.
Nyt päätin sitten, että on aika viimeistellä nämä keskeneräiset ennen kuin aloitan uutta projektia (tai kenties valmistan loput noista keskeneräisistä projekteista. Koska nämä sukat tuntuvat tekevän kaiken mahdollisen valmistumisensa estämiseksi, kudoin toisenkin sukan valmiiksi. Typeryyksissäni katsoin sukan mitan langan raidoista ja saatuani sukan valmiiksi totesin, että se on viisi kerrosta liian lyhyt, koska raidat ovatkin erilevyiset. Kiroilua ja purkamista - ja uudelleen kutomista.
Kun sitten pääsin niin pitkälle, että sukka oli valmistumassa, tajusin, että lanka loppuu kesken. Totta kai, eihän tässä mitenkään muuten olisi voinut käydäkään. Enkä ainakaan tässä kohtaa löytänyt lisää lankaa mistään - eli jos sitä on joku jämäkerä jossain olemassa, se kaivautuu esiin noin viikon päästä. Jatkoin sitten viimeiset pari kerrosta lähinnä sopivalla langalla, joka kyllä ikävästi erottuu tuosta kärjestä, mutta kun mitään muuta sopivaa lankaa ei ollut saatavilla (tuo vahvuus oli niin ongelmallinen).
Siinä ne nyt ovat, tuskien sukat.
Tuolloin reilu vuosi sitten sain tehtyä toisen sukan kokonaan ja toisen kantalappuun asti, sitten alkoi tökkiä niin paljon, etten vaan kyennyt jatkamaan. Toki aktivoituneella HPWU-pelaamisellakin saattoi olla osansa asiaan, kun aika ei riittänyt enää ihan kaikkeen.
Nyt päätin sitten, että on aika viimeistellä nämä keskeneräiset ennen kuin aloitan uutta projektia (tai kenties valmistan loput noista keskeneräisistä projekteista. Koska nämä sukat tuntuvat tekevän kaiken mahdollisen valmistumisensa estämiseksi, kudoin toisenkin sukan valmiiksi. Typeryyksissäni katsoin sukan mitan langan raidoista ja saatuani sukan valmiiksi totesin, että se on viisi kerrosta liian lyhyt, koska raidat ovatkin erilevyiset. Kiroilua ja purkamista - ja uudelleen kutomista.
Kun sitten pääsin niin pitkälle, että sukka oli valmistumassa, tajusin, että lanka loppuu kesken. Totta kai, eihän tässä mitenkään muuten olisi voinut käydäkään. Enkä ainakaan tässä kohtaa löytänyt lisää lankaa mistään - eli jos sitä on joku jämäkerä jossain olemassa, se kaivautuu esiin noin viikon päästä. Jatkoin sitten viimeiset pari kerrosta lähinnä sopivalla langalla, joka kyllä ikävästi erottuu tuosta kärjestä, mutta kun mitään muuta sopivaa lankaa ei ollut saatavilla (tuo vahvuus oli niin ongelmallinen).
Siinä ne nyt ovat, tuskien sukat.
maanantai 12. lokakuuta 2020
Lanka ja parsin
Tämän tekstin otsikko voisi olla myös taivaan sinesta niityn vihreyteen- miksi, selviää tuolla myöhemmin.
Kälyni palautti tässä jo hetki sitten kassillisen hänen ja hänen jälkikasvunsa sukkia, jotka olivat joko jääneet junnulle pieneksi tai reikiintyneet muuten parsintakuntoon. Kassi ehti pyöriä tuossa jo hetken ennen kuin sain itseäni niskasta kiinni ja aloitettua sukkien korjaamisen. Koska kyseessä ovat ensimmäiset käsityöt, kun saumojen korjaamista ja reikien paikkaamista ei lasketa, "maailman aikaan" (eli liki puoleentoista vuoteen) tuntui aloittaminen tavallistakin vaikeammalta. Varsinkin, kun ymmärsin, että uusiakin sukkia pitäisi kutoa.
Lopulta sitten totesin, että jos aion joskus selvitä urakastani on aika tarttua toimeen.
Aloitin yhdestä "Enon rakkaalle" pieneksi jääneestä parista, joissa oli Karusellisukka-mallilla tehty sateenkaari. Koska sukat olivat mitastaan liian lyhet, mutta muutoin sopivat, purin kärjet ja tein uudet niistä langoista, joita sattui käsillä olemaan. Taivaan sini vaihtui siis ruohonvihreyteen.
Kälyni palautti tässä jo hetki sitten kassillisen hänen ja hänen jälkikasvunsa sukkia, jotka olivat joko jääneet junnulle pieneksi tai reikiintyneet muuten parsintakuntoon. Kassi ehti pyöriä tuossa jo hetken ennen kuin sain itseäni niskasta kiinni ja aloitettua sukkien korjaamisen. Koska kyseessä ovat ensimmäiset käsityöt, kun saumojen korjaamista ja reikien paikkaamista ei lasketa, "maailman aikaan" (eli liki puoleentoista vuoteen) tuntui aloittaminen tavallistakin vaikeammalta. Varsinkin, kun ymmärsin, että uusiakin sukkia pitäisi kutoa.
Lopulta sitten totesin, että jos aion joskus selvitä urakastani on aika tarttua toimeen.
Aloitin yhdestä "Enon rakkaalle" pieneksi jääneestä parista, joissa oli Karusellisukka-mallilla tehty sateenkaari. Koska sukat olivat mitastaan liian lyhet, mutta muutoin sopivat, purin kärjet ja tein uudet niistä langoista, joita sattui käsillä olemaan. Taivaan sini vaihtui siis ruohonvihreyteen.
Kälylleni tein joskus lankajämistä raidalliset suurperheen-sukat, joiden idea on se, että pohja ja päälinen kudotaan erikseen ja palaset neulotaan sitten sivuilta yhteen. Tämä helpottaa kummasti tilannetta, jossa sukkien kokoa pitää muuttaa tai sukkia korjata. Ensin puretaan saumat sitten kärki ja lopuksi pohja, jonka voi sitten kutoa uudelleen. Pohjassa samaa vihreää kuin noissa sateenkaarisukissa yhdistettynä turkoosiin.
Vaaleanpunaiset sukat parsin niillä langoilla, jotka olin suurperheen sukkien pohjasta purkanut. Eivät menneet siis hukkaan nekään. Loputkin purkulangat tulevat kyllä aikanaan käyttöön- eihän nuuka haaskaa mitään.
Viimeisessä kuvassa vielä kolme ensimmäistä paria korjattuina, nuo raidalliset eivät vaatineet kuin perusparsimista, joten niistä ei tuon tarkempaa kuvaa ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
