torstai 29. marraskuuta 2018

Vielä on kerää jäljellä...

Erään rakkaan ystäväni lempilanka on jo aikaa sitten tuotannosta poistunut Nallen kukkaketo sarjan Krassi. Löysin tässä taannoin kirppikseltä ison huivin, joka oli tehty tuosta langasta. Tietenkin purin sen ja päätin kutoa sukiksi. Yhdet sain jo valmiiksi elokuussa. Nyt otin sitten toiset samanlaiset puikoille.

En uskonut jäljellä olevan langan riittävän kahteen sukkaan, joten tein ensin toista sukkaa puoleen terään asti ja aloitin sitten toista ja tein sen loppuun. Sitten jatkoin toisen sukan loppuun - ihan uskomattomasti meni vielä raidoitus niin, että saatoin jatkaa samalla värillä, mihin olin edellisellä kierroksella lopettanut. Ihan tasan raidat eivät silti menneet, mutta ei se niin tarkkaa ole.


Se mikä on uskomattominta, niin kerästä on vielä pieni nöttönen jäljellä. Tällä kertaa on aivan varmaa, että tuo ei riitä edes puolikkaaseen sukan varteen, mutta silti aion käyttää sen kaiken yhdistettynä johonkin muuhun lankaan ja tuottaa siitä vielä viimeiset krassisukat tälle ystävälle.

Sukissa on siis resorissa 56 silmukkaa eli 14 puikolla ja terässä 13 puikolla, puikkoina 3mm cubicsit (enhän mä just muita käytäkään enää).

Ei kommentteja: