Kun aika pysähtyy

Yhden lyhyen ilmalennon aikana ehtii miettiä monenlaista. Ensin tulee tajunta, että se osuu, sitten että nyt käy pahasti, nyt käy tosi pahasti. Seuraava miete on, että tältäkö se tuntuu kun sattuu paljon ja henki salpautuu. Ei tullut koko elämän filminauhaa, mutta senkin ehdin vielä miettiä, että tältä se on tuntunut muistakin ja sitten tulikin jo tömähdys kun ruho ja maankamara ottivat yhteen.

Ja sen tömähdyksen jälkeen vapauttava tajunta, että hei ei satukaan ihan niin paljoa, ei tainnut hajota mitään, ei ainakaan pahasti.Seuraava hengenveto oli taas sellainen, että ei meinannut henki kulkea, mutta kipu ei myöskään pahentunut ja tajunta säilyi, jalat kantoivat, vaikka sattuikin.

Olen juuri päässyt tai paremminkin joutunut kokemaan elämäni ensimmäisen kolarin uhrin asemassa. En tokikaan ole ollut myöskään siinä toisessa asemassa, enkä halua joutuakaan. Eikä tämä allejääminenkään niin kivalta tuntunut, että toista kertaa kovin mielelläni ottaisin uusiksi.

Onnellinen olen siitä, että ei käynyt pahemmin ja pahoillani siitä, että minuun suojatiellä osui varovaisesti ajanut ikäihminen. Toisen kautta olen kyllä todella hyvilläni siitä, että ajaja oli sellainen kuin oli, paljon pahempaa jälkeä olisi tullut 20+ ikäisen nuoren miehen viritetyn bemarin alle jäämisestä. Nopeuskin olisi mitä todennäköisemmin ollut vähän eri luokkaa. Se minua kuitenkin harmittaa, että pimeän marraskuisen sateen sumentaman näkymän takia törmäsimme toisiimme ja minusta tuli tämän kuljettajan vuosikymmeniä kestäneen ajoputken ensimmäinen kolarihitti. Olisin suonut hänen saavan ajaa nollatilastolla loppuun asti.

Olin siis suojatiellä eli syy oli hänen, ainakin suurimmalta osaltaan, sillä minä olisin voinut laittaa vielä pari heijastinta lisää ja katsoa vielä kolmannenkin kerran. Mutta näin kävi ja hän huolehti minusta esimerkillisesti, olisi vienyt lääkäriinkin, jos olisi ollut tarvis. Hän pelästyi tilannetta ainakin yhtä paljon kuin minä.

Positiiviseksi tässä on sanottava, että vakuutusyhtiön suhteen homma hoitui todella nopeasti, minun työnantajani täytti yhden lomakkeen ja ilmeisesti päälleajaja toisen, koska pari tuntia kolarin jälkeen vakuutusvirkailija soitti ja suoritti haastattelun rikkimenneiden silmälasin merkeistä ja vaatteiden kuoseista. Vaatteet luvattiin korvata mukisematta, mutta silmälasien kanssa täytyy vähän jumpata eli hakea ensin optikkoliikkeestä tarjous vastaavista laseista ja sitten sen mukaan edetään.

Pääasia kuitenkin, että mä olen suunnilleen kunnossa, fyysinen paraneminen vie aikansa ja henkinen varmaan vielä enemmän, mutta toivon, että olen osani kolaritilastosta nyt sitten kuitannut.