Unelmaminälle shoppailemassa

Sorruin shoppailemaan kaiken ostamattomuuteni keskellä, Herra Kirjoitus ja Ievuskainen yllyttivät ja minä lankesin tekemään ostoksia unelmaminälleni.

Unelmaminäni on täydellinen päiväperhonen: kurvikas parikymmipiseltä näyttävä (todellisesta iästä viis) nainen, joka kulkee korot kopsuen ja helmat heiluen etelän rantabulevardeilla, poimii simpukoita valkoisella hiekkaranalla helmat hulmuten ja kahlaa turkoosissa vedessä sandaletteja toisella olkapäällä roikottaen lämpimän pasaatitullen pöyhiessä punaisia kiharoita. Todellinen minäni taasen muistuttaa enemmän yöperhosta pyöreän pullea, karvainen, harmaa ja lähes näkymätön otus, joka kiiruhtaa paikasta toiseen kovalla tohinalla ja touhulla (ja antaa välillä valon= päivän houkutusten sokaista itsensä).

Siinä missä unelmaminälläni on korkeakorkoiset kengät ja leveät helmat, uhkeat kurvit ja pörheät kiharat, pukeutuu todellinen minäni virttyneeseen tuulipukuun ja viuhahtaa hiukset lytyssä kotoa töihin ja takaisin.

Nyt sitten lankesin unelmoimaan reilusti, ostin näet kolme erilaista unelmamekkoa leveine helmoineen ja anteliaine kaula-aukkoineen. Koska hankinnat ovat peräisin Kiinasta, en odota niiden olevan mitään superlaatua, mikä tietenkin riitelee kovasti normaalien kulutustavoitteideni kanssa. Ne tuskin ovat tuolla hinnalla (kolme mekkoa postikuluineen 25€) mitenkään kovin eettisesti tai vastuullisesti tuotettuja, mikä sekin pistää omantunnon kolkuttamaan. Pahin isku kaikista on kuitenkin se, että tajusin ihan selkeästi, mitä näillä hankinnoilla oikeastaan ostin, ostin mielikuvia; unelmia auringosta, palmuista ja valkoisesta hiekasta, pehmestä merituulesta keventämään marraskuun pimeyttä. Jos ikkunan takaa olisi hyisen sateen sijaan ollut tarjolla vihreä maisema ja nouseva aurinko, olisivat mekot jääneet ostamatta.