keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Pihistetty lokakuu

Koska syyskuun femmapäivässä budjetti ei ihan toiminut, päätin jatkaa kokeilua lokakuulla. No, myönnetään, että lokakuulle on varattu kaksi poikkeusta: yksi häälahja ja yhdet yllärijuhlat, joiden tarjoilun olen luvannut kustantaa - hermojani säästääkseni olen jopa tilannut sen pitopalvelusta. Nämä siis menevät femmabudjetin ulkopuolelle, samoin kuin välttämättömyydet kuten asuminen, sähkö, vesi, puhelin, vakuutukset jne.

Aloitin lokakuun loistavasti shoppailemalla; ostin 9 vaatekappaletta, joista maksoin yhteensä 10€. Näistä vaatteista kolmet housut jäävät käyttöön minulle itselleni. Kahdet mustat suorat housut - nyt niistä alkaa olla jo melkein ylitarjontaa -normikäyttöön ja yhdet caprit reissua varten. Samoin pinkki paljettitoppi päätyy reissukasaan ja samanvärinen trikoopaita arkikäyttöön yhdessä mustan trikoopaidan kanssa. Kolme muuta yläosaa (RIL'sin jakun, Vero Modan jakun ja yhden paitamekon) pistin myyntikasaan, kun eivät vaan millään mahtuneet päälle. Toivon saavani niistä omat pois kauppaamalla ne eteenpäin.

Muuta aktiviiteettia tässä kuussa riittää ainakin viiden ylimääräisen työpäivän verran eli periaatteessa niiden voisi ajatella antavan shoppailujoustoa, mutta kun en halua tinkiä periaatteista tässä kohtaa - varsinkaan, kun raha ei ole se suurin syy femma haasteeseen.  Toivon tämän kuukauden aikana löytäväni kadonneen kirppis- ja raivauskipinän eli sen, että jaksaisin taas kaivella kaappeja ja naputella kirppisilmoituksia ja myös koota kassillisen poistoja muuten vaan.

Nyt kun kuu on eletty, voin tehdä jälleen kerran tunnustuksen. Pistin säästämäni kassakuitit roskiin edes yrittämättä laskea niitä yhteen. Budjetti ylittyi joka tapauksessa, ja kaikkea ihan väärää tuli ostettua. Ei siis niinkään tavaraa, vaan jälleen kerran herkkuja. Plussaa siitä, että jaksoin sisutella kuukauden kyykkyhaasteen loppuun, se taitaakin jäädä kuukauden ainoaksi plussaksi.

Se on jotenkin surkuhupaisaa, kun muutoin äärimmäisen säntillisen elämäni hankalin asia on budjetissa pysyminen. Ehkä ongelma johtuu siitä, kun ei ole pakko. Budjetista lipsuminen on vaan niin helppoa, kun talous antaa siihen mahdollisuuden. Koska sanotaan että uuden tavan oppiminen vaatii 60 toistoa, yritetään jälleen marraskuussa uudelleen. Varsinkin kun tuolla aikaisemmin mainitut häälahja ja juhlalasku siirtyivät nekin marraskuun budjettiin.

Ei kommentteja: