Teoreettista raivausta

Viime ajat olen viihdyttänyt itseäni lukemalla erinnäisiä raivausoppaita tai niin ainakin Herra Kirjoitus on niitä kutsunut ja kysynyt, koska raivaan itseni tai hänet ulos tästä huushollista. On totta, että olen lukenut pienellä aikaa niin Jenni Sarraksen Tavarataidot, Ilana Aallon Paikka kaikelle kuin sen legendaarisen raivaajan pinkin pyhän kirjan eli Marie Kondon Konmarin sekä sen valkoisen jatko-osan. Lisäksi olen palautellut mieleen Rinna Saramäen Hyvän mielenvaatekaapin sisältöä.

Myönnän olevani raivauksen vastarannan kiiski, mutta ensimmäisellä lukukerralla suuren valaistumisen sijaan löysin Konmarista vain muutaman kohtuullisen ja yhden loistavan neuvon. Tämä viimeksi mainittu kuului: "Jos tämä kirja ei tuota sinulle iloa, heitä se pois". Kyllä kiitos, kiitin kirjaa sen tarjoamista silmän pyörittelyistä ja onnittelin itseäni siitä, että lainasin sen kirjastosta ostamisen sijaan. Voin siis palauttaa sen jonkun muun riesaksi. Toisella lukukerralla kirjan sisältö aukeni paremmin tai ehkä sitten vain olin paremmin vastaanottavaisella tuulella.
 
Uskoakseni minun ja Kondon näkemys erot johtuvat suurimmalta osaltaan kulttuuri-filosofisista eroista, mutta löysin kirjasta monia asioita, joita en vain voi allekirjoittaa -esimerkiksi heitä kaikki paperit pois. "Jos olet maksanut laskun, niin pistä se roskiin." En tasan tee niin, ja useamman vuoden kokemuksella voin todeta säästäneeni pitkän pennin  sillä, että minulla on ollut laskut tallella ja niitä on voinut käyttää näyttönä niin toiseen kertaan saataviaan karhuavalle laskuttajalle tilitietojen oheen, kuittina verottajalle kuin muutenkin. Kondo myös väittää myös löytäneensä kolikoita jokaisen asiakkaansa kotoa vähän sieltä ja täältä lompakon ulkopuolelta, mikä todistaa jälleen sen, että meillä eletään poikkeuselämää. Meiltä kun kolikoita löytyy vain yhdestä paikasta, jos lompakkoa ei lasketa, ja silloinkin ne ovat siellä suunnitellusti - kyseessä kun on erikoiskaksieurosten keräämiseen tarkoitettu laatikkomme. Sain myös näppylöitä ajatuksesta, että minun pitäisi heittää pois kaikki vaatteiden mukana tulevat varanapit - no way. Niille on tasan oma säilytyslaatikkonsa ja sieltä tarvittaessa kaivan sekä varanapit irroinneiden tilalle että vaihtonapit, jos jokin vaate pitää muodistaa tuolla konstilla. Mikä taas tarkoittaa sitä, että otan roskiin menevistä vaatteista napit talteen ja jemmaan ne - Kondon mukaan olen siis parantumaton hamsteri, koska en halua mennä kauppaan ostamaan nappeja silloin kuin on tarve, vaan kaivaa ne esiin omista jemmoistani. Tässä kohtaa olen selkeästi enemmän suomalaisten raivausoppaiden kannalla, koska niiden mukaan tavaran voi säästää, jos sen korvaaminen on hankalaa (täsmälleen samanlaisen napin löytäminen kaupasta on) ja jos sille on paikka, missä tavaraa säilyttää.

Huomasin muuten sellaisenkin mielenkiintoisen asian, että meillä tavarat on keskitetty hyvin pitkälle yhteen paikkaan tai korkeintaan kahteen - meiltä ei siis löydy sellaisia vähän sieltä ja täältä jemmoja kuten japanilaisista kodeista Kondon kirjoitusten perusteella tuntuu löytyvän. Liinavaatteet ovat liinavaatekaapissa, kirjat kirjahyllyssä (poikkeuksena juuri luettavana oleva kirja löytyy yleensä makuuhuoneesta yöpöydältä), kosmetiikat kylppärissä. Vaatteita on kolmessa paikassa - vaatekaapeissa makuuhuoneessa, ulkovaatteet kaapeissa eteisessä ja sesongin ulkopuoliset varastossa vintissä, mutta tätäkin järjestyä pidän tarkoituksen mukaisena ja elinympäristömme vuodenaikojen vaihtelun sanelemana. Ihan periaatteesta en halua pitää toppavaatteita esillä juhannuksena, vaikka niille usein olisikin käyttöä.

Kaikkein eniten minua Konmarissa kuitenkin tökkii tuo valtava roskiinheittäminen ja sillä retostelu - heitin niin ja niin monta jätesäkkiä tavaraa pois. Se vain aiheuttaa minulle purautuksia ja kylmänväreitä, varsinkin kun liki samaan lauseeseen liitetään sanat "jos todella tarvitset sitä, voi sen aina ostaa uudelleen". Olen kyllä lukenut, että japanilaiset ovat jätteidenlajittelun huippukansaa, mutta siitä huolimatta minusta kahden sadan jätesäkillisen pois heittämisen mainostaminen ilman asianmukaista kierrätyksestä kertomista ja varustettuna tuolla "ainahan voi ostaa uuden" - maininnalla on enemmän kertakäyttöostoskulttuuriin kannustavaa, vaikka Kondo kuinka vakuuttaa, että kerran prosessin läpi käytyään ei enää osta lisää.

No juu, pakko tunnustaa, että löysin Kondon kirjasta toisenkin hyvän kohdan - tai oikeastaan pistävän kohdan, tunnistin sisäisen hamstraajani. En sentään pääse 20 000 vanupuikon varastoon, mutta myönnän, että tiettyjä tavaroita (kuten lankaa ja huulipunia) meillä on aivan liikaa.

Vaikka olenkin kritisoinut Konmaria, myönnän, että jotain sen opeista on myös tarttunut. Huomasin näet pistäväni kierrätykseen tiettyjä tavaroita, koska ne eivät tuota minulle iloa. Myönnän, että muuten olisin hillonnut niitä vielä kaapeissani perusteluna se, että olen saanut sen silloin ja silloin henkiöltä X. Nyt päädyin kuitenkin siihen, että nämä tavarat todennäköisesti tuottavat jollekin muulle enemmän iloa ja irrotin otteeni niistä.

Toinen Konmarin tarjoama iso oivallus liittyy lauseisiin: "Me rohmuamme tavaraa samasta syystä kuin syömme - tyydyttääksemme tarpeemme. Heräteostokset, ylensyönti ja juopottelu ovat yrityksiä lievittää stressiä." Tuossapa se,  olen turvallisuushakuinen ja lievitän stressiäni hankkimalla tavaraa - tai siis olen tehnyt näin - yritän olla tekemättä enää.

Jotenkin Konmarissa tökkii myös tuo säihkyvähampaisille amerikkalaisille saarnamiehille tyypillinen, kun teet näin ja juuri näin, niin kaikki elämäsi vaikeudet on voitettu. Saat paremman työpaikan, löydät puolison, laihdut ja vaikka mitä muuta kun vain teet näin - tekstistä saa sen perinteinsen helppo-heikki vaikutelman, että vaikka olisit kuoleman kielissä, niin tämä parantaa sinut. Suomalainen peruspessimisti ei usko tuohon, vaikka myöntääkin elämän olevan mukavampaa rojuttomassa ympäristössä. Meillä ei siis ainakaan vielä täysmittaisesti Konmariteta, itse asiassa tuskin koskaankaan mennään siihen, noudatan mieluummin Tavarataitojen maltillisempia oppeja.