Ostoksia sateenkaaren väreissä

Omistan ihan kokonaisen postauksen matkalta tekemillemme "jättimäisille" ostoksille, jotka kaikki mahtuvat ihan kahteen kuvaan.

Ensimmäisessä kuvassa osa on tuliaisia ja osa omaan käyttöön. Kalev-suklaasta puolet menee tuliaisiksi, puolet maistellaan itse. Rommisuklaa-likööri on tarkoitettu leivontaan ja saattaa siitä osa kadota ihan sellaisenaankin. Coca-Colan pop-up ravintolasta tuli ostettua minitölkki erikoispainatuksella tuliaisiksi, näitä ei pitäisi olla kenelläkään toista samalla nimellä. Jotain tarpeellistakin tuli löydettyä; toisesta nitojastamme ovat nastat olleet lopussa jo hyvän tovin, joten toki ne kannatti nyt ostaa, kun edullisesti tuli vastaan. Sama pätee myös ripsentaivuttimiin. Viime kuussa jouduin poistamaan pitkään palvelleen ripsentaivuttimeni ja otin käyttöön kirpparilta 50c hintaan ostamani varakappaleen (joka siis oli aivan uusi ja käyttämätön). Päätin jo silloin ostaa seuraavaksi jotain laadukkaampaa ja kalliimpaa seuraavaksi, mutta kun näin nämä Cailapin ripsentaivuttimet eurolla myynnissä - lankesin taas. Ovat tosin kyllä osoittautuneet käytössä hyviksi ja kestäviksi, etten usko kovin huonoa kauppaa tehneeni. Samasta superedullisesta myymälästä löysin nitojannastojen ja ripsentaivuttimien lisäksi nenäliinoja, joissa on kuvana 100€ ja 200€ seteli, maksoivat 50c paketti, joten päätimme ostaa tuliaisiksi - annetaan sellaisille, joiden huumorintaju riittää.

Kuvassa on myös kasa jääkaappimagneetteja, joita perinteisesti annamme tuliaisiksi Herra Kirjoituksen vanhemmille ja sisaren perheelle. Se lähti alunperin jostain vitsistä ja niin vain on käynyt, että he tuovat jokaiselta matkaltaan meille jääkaappimagneetin ja me vastaavasti heille. Tällä kertaa on siis tarjolla yksi kappaletta Helsinkiä ja toinen Tallinnaa. Kolmannet magneetit jäävät meille, samoin Ateneumista ostettu Niiskuneiti ja Muumipeikko-magneetti. Toisessa Ateneumin paketissa on yllätys, joka on menossa nimipäivälahjaksi ystävälle.

Ja sitten ne sateenkaarenvärit. Tein matkatavaroita pakatessani kohtalokkaan virheen ja laskin käyttöön vain yhden sukkaparin päivää kohti. Jos olisin ollut fiksu, olisin tajunnut, että näillä helteillä kannattaa varata kaksi paria, jotta voi vaihtaa... Viimeisenä päivänä oli pakko käydä ostamassa lisää sukkia, jotta jalat eivät olisi hajonneet käsiin.

Henkka-Maukalta seitsemän paria sukkia kahdeksalla eurolla kaikissa sateenkaarenväreissä. Parit tuli jo käytettyäkin, onneksi naamioituvat kuvassa niin, ettei kukaan toivottavasti huomaa, mitkä ovat likaisia, mitkä puhtaita. Pesuun menossa kuitenkin kaikki.

De två vita dötter av Östersjön

Toivottavasti otsikko meni edes sinne päin oikein, tarkoitus oli viitata Itämeren kahteen valkoiseen tyttäreen eli naapurikaupunkeihin Helsinkiin ja Tallinnaan. Noissa kahdessa kun on tullut viime päivät lomailtua.

Lähdimme tosiaan reissuun aamulla varhain tiistaina 22.7. Tässä kohtaa lienee turha mainitakaan, että kovin monta tuntia ei lähtöä edeltävänä yönä tullut nukuttua, kun palasimme samana päivänä maalta, siivosimme kämppää vieraiden jäljiltä ja pesimme viisi koneellista pyykkiä. Kun herätyskello soi neljältä tiistaiaamuna, oli tullut nukuttua ehkä kolme tuntia. Vaan eipä se reissua haitannut, tämä juuri on julkisten hyvä puoli, simmut kiinni ja lisää unta, kun päästiin autoon sisälle.

Helsingissä majoituimme Hotelli Arthurissa, ei mikään super-luksus hotelli, mutta hyvä ja rauhallinen sijainti, helpot yhteydet satamaan ja edullinen hinta olivat ne syyt, miksi siihen kallistuimme. Plussaa oli se, että saimme huoneen käyttöömme heti aamusta kymmeneltä ja että huoneessa oli erillinen wc ja suihku. Tuuletinta olisimme ehkä kaivanneet, niitä kuulemma oli osassa huoneissa, mutta meille ei sellaista sattunut.

Tiistaipäivän kulutimme kierrellen Helsingin keskustaa ja kauppoja, vaikka tarjontaa olisi ollut millä mitalla, ei tullut ostettua juuri mitään. Isoista valkoisista tuli ihasteltua esimerkiksi suurkirkkoa ja Finlandia taloa. Ateneumissakin poikettiin ja nautittiin colaa Coca-Colan omassa pop-up ravintolassa - eikä lautapelikauppaakaan voinut välttää, tällä kertaa sieltä kuitenkin poistuttiin ilman ostoksia.

Keskiviikkona starttasimme sitten kohti Tallinnaa. Päivä oli uskomattoman kuuma ja helteinen, joten aloitimme Tallinnaan tutustumisen kiertoajelubussin kyydissä. Valinta osoittautui loistavaksi 15€ maksaneella lipulla kun sai suhata noilla hop on-hop off busseilla niin paljon kuin halusi. Jäädä välillä pois ja katsella nähtävyyksiä likempää ja sitten taas jatkaa bussilla seuraavalle pysäkille. Tuskin me ilman bussikyytiä olisimme käyneet sen paremmin laululavalla kuin Kadriorkin puistossakaan. Lisäksi bussin selostus tarjosi rautaisannoksen Tallinna-tietoutta kaupungin historiasta ja nykypäivästä. Bussikierroksen jälkeen suuntasimme vanhaan kaupunkiin, jossa kiertelimme kapeilla kujilla, kiipesimme Toompean mäelle ihailemaan Bik Hermannia ja Kiik in de Kökiä, kävelimme vanhaa vallihautaa pitkin, poikkesimme viilentymässä kirkoissa ja kuljeskelimme vanhaa kaupungin muuria pitkin tornilta toiselle. Päivä kului kuin huomaamatta, emmekä poikenneet missään kaupassa. Satamassa sentään kävimme nauttimassa keitto-buffetista, jota voi kyllä lämpimästi suositella. Tuo 4,5 euron hintainen ruoka kun sopii sekä kesään että talveen, ruokaan kuului viisi vaihtoehtoista keittoa, leipä ja levite sekä jälkiruoka (meillä pannaria ja kiisseliä, kiisseli oli hyvää, pannari ei ollut minun makuuni). Miinusta siitä, että juomat eivät kuuluneet hintaan - suomalaisen turistin on jälleen kerran vaikea asennoitua siihen, että hanavettä ei voi juoda - juomat kun maksoivat melkein saman verran kuin ruoka. Sataman kaupoissa kiertelimme myös ja sieltä tuli tehtyä suurimmat ostoksemme.

Laivalla taisin tehdä oman ennätykseni, en käynyt karkkikaupassa sen paremmin mennessä kuin tullessakaan. Kyllä se tästä pikkuhiljaa. Sitä ei sitten lasketa, että ostin Satamaturgilta Milkan aivan ihanan uutuuslevyn, jossa oli toffeeta ja kokonaisia pähkinöitä, ja mussutimme Herra Kirjoituksen kanssa siitä puolet iltapalaksi.

Onnistuimme tunkeutumaan viimeisinä matkustajina täpö täyteen ratikkaan ja pääsimme kuin pääsimmekin hotellille vielä ennen kymmentä. Suihkuun ja nukkumaan, eikä paljon tarvinnut lullata.

Viimeisen Helsingin päivämme omistimme Linnanmäelle ja kaupoille. Koska linjabiili kotiin lähti vasta iltapäivällä, hyvin ehdittiin molempiin. Maisemia Helsingin yllä tuli katseltua myös lintuperspektiivistä, sillä kävimme Linnanmäen panoramassa niitä ihailemassa. Taisi olla helle pehmentänyt pääni, kun minä korkeanpaikan kammoinen uskalsin moiseen kyytiin lähteä, mutta niin vain hengissä selvittiin ylös ja vielä takaisin alaskin. Kauppojen kiertely ei nytkään ollut järin tehokasta, joten saldo oli varsin minimaalinen, siitä lisää myöhemmin.

Kotona tuli todistettua vanhan sanonnan paikkansa pitävyys "borta bra men hemma bäst", kyllä se oma sänky vaan on paras.

Vihreä välähdys

Mitä ilmeisimmin tuo vihreä välähdys kävi allekirjoittaneen aivoissa, kun en kyennyt vastustamaan kiusausta - taaskaan.  Voisin kohta ostaa paidan, jossa lukee, että pystyn vastustamaan kaikkea paitsi kiusauksia.

Kävimme jokunen päivä sitten paikallisessa Prismassa, jonka kenkähyllystä minulle huuteli pari kenkiä. Kävin katsomassa koot ja hintalaput, mutta pystyin jättämään ne kauppaan - vielä silloin.
Kaksi päivää myöhemmin en sitten enää kyennyt vastustamaan kiusausta ja oli pakko palata katsomaan, vieläkö ne olisivat siellä.

Kyllä vain, ne olivat edelleen odottamassa minua, joten päätin, että ne on tarkoitettu minulle ja ostin ne.

Herra Kirjoitus nauroi suorastaan ääneen, kun näki minun saapuvan kenkähyllyltä onnellinen hymy naamallani. Nähtyään, mitä sieltä toin, hän suorastaan hihitti. Näyttivät kuulemma täsmälleen siltä, että kuuluvat minun kenkäkaappiini.

Nuo vihreät mokkajäljitelmäpintaiset popot maksoivat viisi euroa! Alkuperäinen hinta oli ollut liki neljäkymppiä eli alennusprosentti oli varsin huikea. Kuvat vaan eivät tee niiden värille oikeutta, ovat siis oikeasti sinivihreät eivätkä tummanharmaat kuten kuvissa näyttää. Platot ja kiilakorot muuttavat ne mukaviksi kävellä, eivätkä korot tunnu lainkaan niin korkeilta kuin näyttävät.

Vielä paremmaksi löydön tekee se, että olen vuosia sitten ostanut kirppikseltä laukun, joka on odottanut siitä asti parikseen sopivia kenkiä. Nyt ne taisivat löytyä, väriero on hiuksen hieno, mutta korostuu kuvassa, koska kengät ovat mattapintaiset ja laukku kiiltävä. Me happy - näyttävyyttä viidellä eurolla. 

Tässä kohtaa lienee vielä syytä mainita, että tripletin täydentävät samansävyiset silmälasinsangat (päätin sitten olla hullu ja ostaa kolmannet samanväriset silmälasit).

Kitupiikki valmistautuu matkalle

Aikaisemmin kerroin jo, että tarkoituksemme olisi lähteä reissuun Helsinkiin ja sieltä edelleen Tallinnaan, joitakin matkavalmistelujakin olemme jo tehneet, KLIK. Risteilyliput olivat tosiaan palkinto ja matkat ja majoituskin löytyivät suhteellisen edullisesti.

Jäljelle jäi ruoka ja muut syömiset. Silloin muistin lahjakortit, joita minulla on ollut jemmassa odottamassa sopivaa käyttöä. Päätin nyt sitten lunastaa niistä meille ruokaa, olipas vaikeasti sanottu, mutta siis vaihdoin superlahjakorttini Picnic-ravintolan lahjakortteihin, joilla pääsemme syömään. Kerrankin tulivat nuo lahjakortit järkevään käyttöön, eikä tullut mitään pakko-ostamista vain sen takia, että lahjakortti on menossa vanhaksi.

Matkavalmistelut alkavat siis olla varsin hyvässä vaiheessa; matkat on, ruokaa on, jäätelöäkin on. Enää täytyy vain pakata matkalaukku ja odottaa lähtöä.

Kierrätysfriikki

"Sä olet sitten kyllä yksi kierrätysfriikki", totesi työkaverini minusta, kun olin juuri päässyt kauhistelemasta toisen työkaverimme kertomusta siitä, miten hän täyttää roskiksen tyhjentämällä vaatekaapista tavaraa sinne, jotta ei tarvitse maksaa roskiksen tyhjennysmaksua tyhjästä. Tässä kohtaa on kyllä pakko todeta, että en ollut ainoa, joka kehotti tuota työkaveria mieluummin viemään tavarat Konttiin tai Uffille kuin heittämään roskiin. Työkaverini vain taitaa olla sitä sorttia, joka ei lahjoita mitään kenellekään tai anna mihinkään hyväntekeväisyyteen, vaan mieluummin tosiaan heittää roskiin, vaikka tavaroiden lahjoittaminen hyvään tarkoitukseen ei tosiaan olisi häneltä itseltään pois. No, kun tarkemmin mietin, niin ei hän kyllä koskaan tarjoa karkkipussistaankaan kenellekään, mutta on ensimmäisenä toisten pussilla, joten ehkä tuo on hänelle luonteenomaista, eikä hän halua kenenkään muun mitenkään pääsevän hyötymään hänen tavaroistaan. Tämä kuitenkin on vain varsinaisen tarinan sivujuonne, joka toimi myös alkusoittona.

Se todellinen tarina jatkui sitten seuraavasti, kauhisteltuamme useammassa hengessä moista haaskausta eräs työkavereistani totesi käyttävänsä vanhat vaatteensa rätteinä, jos ne eivät muuhun enää kelpaa. Minä tunnustin saman ja nauroin, että viimeksi piti säästää jopa Mansikka Fresita pullon korkin metallikehikko, koska siitä sai tosi kauniin jakkaran nukkekotiin. Tuohon sain sitten vastaukseksi silmien pyörittelyä ja kommentin, jolla tämän kirjoituksen avasin.

Kun tarkemmin mietin, niin olenhan minä sitä todellakin, kierrätysfriikki. En toki tee kaikkea oikein ja täydellisesti, mutta ainakin yritän kovasti. Huomaan sen, mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin mieleeni hiipii ajatus tiettyjen materiaalien uusiohyödyntämisestä tai tiettyjen hassujen juttujen kokeilemisesta. Nytkin haluaisin koittaa, saisinko koivupuusta aikaiseksi puukengän pohjat, sellaiset, joita voisi käyttää jalan kipeytymättä. Kun kengät olisivat loppuun pidetyt, ne voisi sitten polttaa... todellista kierrätystä sekin.

Vastarannan kiiski ja ituhippi

Olen huomannut itsessäni yhä lisääntyvää periaatteellista vastarannan kiiskeilyä eli jos muut menevät yhteen suuntaan, minä menen tietoisesti toiseen. Joskus viitisentoista vuotta sitten olisin voinut ottaa tatuoinnin tai lävistyksen, itse asiassa jopa harkitisin vakavasti ensin mainittua, mutta jotenkin se sitten jäi. Nyt kun noita molempia on lähes jokaisella, minä en misään tapauksessa halua sellaista "kun kerran kaikilla muilla on". Lisäksi, kun rehellisiä ollaan, eivät nuo ylimääräiset koristeet enää nykyistä konservatiivista silmääni mielytä, että sinänsä ihan hyvä vain, ettei tullut aikanaan mihinkään hullutuksiin langettua.

Olen myös huomannut sen, että mitä enemmän jotain tiettyjä juttuja hehkutetaan ja mainostetaan, niin sitä todennäköisemmin jätän sen ostamatta, ei rahan, vaan periaatteen takia.  Tämä pätee vielä todennäköisemmin niin että, mitä useammalle bloggaajalle ko. tuote on lähetetty mainostettavaksi, sen varmemmin sen jätän ostamatta. Olen jo ohittanut sen vaiheen, jossa olisin valmista maksamaan jostain tietystä logosta - maksan mieluummin laadusta, oli merkki sitten mikä tahansa. Merkki ei kuitenkaan ole este ostamiselle, pihinä ihmisenä arvostan hyviä, laadukkaita ja edullisia löytöjä, oli merkki sitten mikä tahansa.

Kai tuota voisi kutsua jonkin sortin ituhippeydeksi sitten, vaikka ehkä ituhipin vielä enemmän pitäisi arvostaa kaikkea missä on alkuliite eko. Tosin myönnän olevani kovin skeptinen sen suhteen, mitä kaikkea "ekona" myydään ja miten ihmisiä sillä rahastetaan. Olen siis tässäkin kohtaa vastarannan kiiski, jos muut menevät enemmän eko-suuntaan, minä yritän yleisesti muuten vähentää sekä shoppailua että kemikaaleja. Hyvänä esimerkkinä toimikoon neitsytkookosöljy, jota sain ystävältäni testattavaksi meikin poistoon - se on täysluonnontuote ja toimi paremmin kuin huonoimmat "ei-luomut", ja yllättävä kyllä se toimi paremmin, mitä karkeammalla lapulla sitä pyyhki. Ostan tuota sitten lisää, kun olen ensin käyttänyt kaikki jo olemassa olevat putsarini.

Samalla tavoin mitä enemmän mainostetaan kuluttamista, ostamista ja uuden hankkimista, sitä tiukemmin minä huomaan ajatusteni kääntyneen kierrättämiseen, tuunaamiseen, vanhan hyödyntämiseen ja sellaisten asioiden ostamiseen, joita kaikilla ei ole tai joita kaikki eivät halua. Onkohan sekin jonkinlaista ituhippeilyä, että yhä useammin tarvitessani jotain, löydän itseni miettimästä, voisiko sen tehdä itse. Bonusta tietenkin olisi se, jos sen voisi tehdä kierrätysmateriaaleista itse. Mikäli jokin on pakko ostaa, mietin lähes poikkeuksetta ensin saisiko sen jostain käytettynä tai voisiko kyseisen jutun lainata jostain, mikäli tarve ei ole pitkäaikainen. Uutena ostan nykyään vain ruoan, sekin tietysti pitäisi kasvataa mieluiten itse, mutta niin pitkälle en vielä ole hippelyssäni päätynyt.

Kaipa sekin on jokin vastarannan kiiski - ominaisuus, kun huomaan katselevani niitä vähäisiä trendi-blogeja, joita enää seuraan, sillä silmällä, että haluaisin itsekin perustaa rättiblogin. Samalla kun muotiblogien valtavirta menee siihen suuntaan, että aina hankitaan uutta ja ostetaan lisää, minua on jo pitkään kiehtonut ajatus toisesta omasta blogista. Ei tietenkään sellaisesta, jossa ostetaan aina vaan lisää, uuttaa ja enemmän, vaan juuri tyypillisen päin vastaisesti se olisi blogi siitä, miten omalla vaatekaapilla tulee toimeen. Kaloriina kuteet, joka on siis tämän ajatukseni työnimi, perustuisi siihen, että oma vaatekaappi tulisi kollattua pohjamutia myöten ja katsastettua, mitä kaikkea sieltä löytyisi, millaisia löytöjä kyseiset yhdistelmät mahdollistaisivat ja miten pitkälle niillä jo olemassa olevilla vaatteilla oikeastaan pärjäisi. Blogin ideana olisi päivän asujen rakentaminen jo olemassa olevista vaatteista eri tavoin yhdistelemällä, muokkaamalla ja asustamalla. Vähän samaan tapaan, mitä olen meikkien ja kosmetiikan suhteen viime aikoina tehnyt, uutta ei ole tullut, mutta vanhoja sävyjä eri tavalla yhdistämällä on löytynyt paljon uutta ja käyttökelpoista. Toistaiseksi ko. ajatus on tosiaan vasta ajatuksen tasolla ja saattaa todennäköisesti sinne jäädäkin, vaikka miten ajattelisin, että oman vaatekaapin järkevän hyödyntämisen kannalta tuo olisi aivan loistava juttu. Vaikka ajatus sinänsä olisi mielenkiintoinen, on sen toteuttaminen silti ainakin toistaiseksi vain ajatuksen häivähdys, sillä en edes minä itse jaksaisi katsoa kymmenettä kertaa peräkkäin kuvaa samasta tuulipuvusta, se kun olisi se todennäköisin asuvaihtoehto. Toisaalta ehkä tuollainen blogi pakottaisi sitten keskittymään pukeutumiseen enemmän, mutta en ole lainkaan varma, jaksaisinko sitoutua siihen kovin pitkäksi aikaa. Lisäksi toteutuksessa kun tulee kaksi ongelmaa, ensiksi, ketä moinen aihe kiinnostaisi ja toisekseen, sitten pitäisi alkaa ottaa "päivä -nasu" kuvia ja olen edelleen ajatellut pitää naamani ja vartaloni kuvattoman vyöhykkeenä blogissa. Tyydyn siis toistaiseksi ituhippeilemään vain kierrättämällä ja tuunaamalla.


Viimeksi tänään minuun iski jonkinlainen ituhipin "en osta" kohtaus. Katselin erinnäisiä glittereitä ja hiuskoristeita ebaysta ja totesin, että olkoot, en tarvitse noita - ensiksi ajattelen, että en tarvitse noita juuri nyt ja sitten seuraavaksi: "en tarvitse noita lainkaan, olkoot". Vaikka tuotteet olisivat olleet miten kivoja tahansa, ainakin nyt jäivät ostamatta, jossain kohtaa saattaa sitten käydä kiusaus liian suureksi.
x

Uusia Sodastream tuulia

Vaikka pyhästi päätimme, että yhtään uutta Sodastream maku-uutetta ei hankinta ennen kuin vanhat on käytetty loppuun, emme voineet vastustaa kiusausta "uuden" testimakupakkauksen edessä. Uuden lainausmerkeissä siksi, että kannen teksteistä päätellen pakkaus lienee ollut myynnissä alkuvuodesta asti, on vain mennyt meiltä jotenkin ohi, kun ei ole juuri noita Sodastream hyllyjä tullut katsottua, kun enimmäkseen on juotu vain hiilihapotettua vettä ja jos on maustettu, niin käytetty noita vanhoja uutteita pois.

Nyt siis kuitenkin testiin 12 uutta makua. Näiden erikoisuutena on se, että ovat Sodastreamin pohjoismaisen tarjonnan ulkopuolisia makuja, tosin pakkauksen mainoksen perusteella suosituin näistä luvattiin nostaa pysyvään valikoimaan isossa pullossa saataville. Kieltämättä olen pikkuisen kateellisena katsellut sitä makuvalikoimaa, joka pohjoismaiden ulkopuolella on tarjolla - vaihtoehtoja riittää ei yksi tai viisi kuten meillä, vaan ehkä viisikymmentä. (No joo, onhan Suomestakin ainakin jossain vaiheessa ollut yli 24 erilaista makua saatavilla, KLIK, KLIK ja KLIK, nykyään varmaan enemmänkin, tosin nuo Night Spiritit taisivat olla vain kausituotteita, mikä on kyllä iso vahinko.

Tajolla oli siis seuraavia vaihtoehtoja: lemonade, lemon mint, cherry cola, grenadiini, mandariini, aprikoosi,  vaalea rypäle, ananas& rypäle,  seljankukka (siis elderflower),  rootbeer, guarana ja lime.

Ensimmäiseksi korkattiin white grape, joka osoittautui niin mauttomaksi - juuri ja juuri pystyin sokkotestissä sen tunnistamaan kun tiesin, mitä vaihtoehtoja setissä oli - ettei  sitä ainakaan tarvitse uutta ostaa. Pidän siis peukkuja, ettei se ainakaan ollut muiden suosikki. Villi veikkaukseni on, että näistä tuo cherry cola on se, joka on ollut äänestyksen suosikkimaku.

Ihan vaan todistaakseni, että kateutteen on aihetta, nostan esiin tämän kuvan - vaatimattomasti 100 erilaista makua.

Matkaan lähden, matkaan lähden

Vähän huvittuneena me herra Kirjoituksen kanssa katsoimme toisiamme, kun painoin viimeisen kerran enteriä. Emme vielä muutama päivä sitten uskoneet, että tosissaan lähtisimme tänä kesänä reissuun, vaikka tiesimmekin laatikon pohjalla kummittelevista risteily lahjakorteista, joista kerroin täällä. Olimmehan jo alkuvuodesta käyneet Tukholmassa ja loppuvuodesta on vielä edessä vielä täysin suunnittelematon Amsterdamin matka.

Niin siinä kuitenkin kävi, että toisen lomapätkän kolkutellessa ovella istuimme koneella katsastamassa vaihtoehtoja ja päädyimme "pidennettyyn" risteilyyn. Kaksi päivää Helsingissä ja yksi Tallinnassa ja risteily siihen lisäksi.

Täältä periferiasta lähteminen on tietenkin aina luku sinänsä. Aina joutuu puntaroimaan hinnan ja vapaan liikkumisen suhdetta, omalla autolla olisi täysi vapaus mennä ja tulla miten haluaa, mutta julkisten helppous ja parkkikustannusten puuttuminenkin painavat vaakakupissa joitain. Unohtamatta tietenkään bensanhintaa ja julkisten liikennevälineiden alentamattomia lipunhintoja, niilläkin on merkityksensä. Mieluiten matkustaisin junalla, mutta Veturi-ohjelma on ilmeisesti generoitu niin, ettei se koskaan missään tilaanteessa tarjoa alennuksia täältä Helsinkiin kulkevalle reitille, joten juna yleensä putoaa hintansa vuoksi ensimmäisenä pois vaihtoehdoista, vaikka matkustusmukavuudeltaan onkin ykkönen. Oma auto taas yleensä jätetään pois sen vuoksi, että varsinkaan pidemmiltä reissuilta palatessa ei oikein enää virkeystaso riitä monen tunnin ajamiseen, puhumattakaan Helsingin seudun infernaalisista parkkimaksuista. Nykyisellään halpabussiyhtiöt ovat kuitenkin tuoneet tännekin mahdollisuuden kohtuuhintaiseen matkustamiseen, kun vaan on riittävän aikaisin liikenteessä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että matkahuollon kautta linja-automatka täältä Helsinkiin ja takaisin kahdelta hengeltä olisi maksanut vaatimattomat 200€ (muutaman kolikon vaille, jos tarkkoja ollaan), kun taas halpabussiyhtiöstä vastaavan sai 20€:lla. Kyllä, kahden aikuisen meno-paluu täältä Helsinkiin ja kokonaissumma 20€. Sisäinen Sulo Vilénini onnitteli!

Laivalle varattiin valmiiksi aamupala myöhäisempään kattaukseen eli siitä tuli ilmaisen risteilyn hintaan 26 euron lisäys. Hotellikin saatiin KesäHesa tarjouksena, jolloin kaksi yötä kustansi vain 134€. Ratikkaliput taitavat olla ainoat, jotka vielä puuttuvat, ja ne voi sitten ostaa paikan päältä.

Seuraavaksi voikin sitten keskittyä tutkailemaan, mitä haluaisi tuolla suuressa maailmassa nähdä ja mitä vaihtoehtoja nämä "Itämeren tyttäret" tarjoavat satunnaiselle matkailijalle.

Raparperi-mansikka-brita

Tässä kesäherkku vailla vertaa. Ohjeessa kerrotaan, että riittää kahdeksalle, mutta on sen verran hyvää, että katoaa helposti kokonaan kuuteen ahnaaseen suuhun.

Raparperi-mansikka-brita

Pohja:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
3 munankeltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenki:
3 valkuaista
2 dl sokeria

Raparperihilloke:
5 dl tuorretta raparperia pilkottuna
1 dl hillosokeria

Täyte:
200-250 g mansikoita
4 dl vispi- tai kuohukermaa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voisokerivaahdon joukkoon vuorotellen maidon kanssa.

Levitä tasainen kerros leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Esipaista pohja 180 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Vaahdota marenkia varten valkuaiset ja 1/3 sokerista kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon loput sokerista hiljalleen. Vatkaa, kunnes marenkivaahto on jämäkkää. Levitä marenki pohjan päälle. Paista 180-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä.

Pane hillokkeen keitämistä varten raparperipalat kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää hillosokeri joukkoon hyvin sekoittaen ja anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Jäähdytä.

Täytä kakku juuri ennen tarjoilua. Leikkaa pohja kahtia tai neljään osaan. Nosta alin pala suoraan tarjoilualustallle. Vatkaa kerma vaahdoksi. Levitä kerrosten väliin raparperihilloketta, kermavaahtoa ja viipaleiksi leikattuja mansikoita. Ripottele päälimmäisen kerroksen koristeeksi tomusokeria ja muutama kokonainen mansikka. Tarjoa heti.

Vinkkinä voidaan vielä todeta, että mikäli haluat kakkuun lisää rapeutta, ripottele marenkikuorrutuksen päälle ennen paistamista noin 100 grammaa mantelilastuja.

Britakakun täytettä voi muunnella. Kermavaahdon lisänä voi käyttää tuorejuustoa tai rahkaa ja mansikat voi korvata muilla marjoilla tai hedelmillä. Toimii loistavasti myös pelkkänä raparperi-britana ilman mitään lisäyksiä.

Hopotus: 5 tapaa nauttia Shredded Wheat muroja

Itse aloitin testaamalla näitä hopottajien kautta maisteltavaksi saatuja muroja perinteisesti maidon kera, kokemuksia täältä.

Ensimmäisen käyttökerran jälkeen tuli todettua, että noiden murojen käyttöön löytyy myös monta sellaista tapaa, johon kaikki murot eivät välttämättä sovellu. Marjainen täyte mahdollistaa näiden murojen tavallista monipuolisemman käytön.

Itse kokeilin näitä rahkan kera, jogurtin kanssa sekä tukevoittamassa mehukeittoa. Vaikka yleensä pidänkin rahkasta todella paljon, en arvostaisi tätä yhdistelmää kovin korkealle - saattoi johtua siitä, että rahka on niin tukevaa eikä pehmitä murojen kuorta yhtään. Jogurtin kanssa toimi huomattavasti paremmin ja sopi sekä maustamattoman jogurtin että maustetun jogurtin kaveriksi, jälkimmäinen yhdistelmä tosin on aika makea.

Näin helteillä lounaaksi haluaa jotain helppoa, mutta kuitenkin nälkää pitävää, joten mehukeiton ja Shredded wheatin yhdistelmä on ihan loistava lounasruoka. Suosittelen kokeilemaan.

Lisäksi nämä murot ovat toimineet pelastajana tilanteissa, joissa haluaa jotain mutusteltavaa vaikkapa nälän siirtoa varten. Huomattavasti terveellisempi ja parempi vaihtoehto kuin suklaapatukka. Murot kulkevat näppärästi mukana pienessä rasiassa.

Viidentenä kokeiluna testasin näitä kahvin kanssa tilanteessa, jossa ei ollut mitään kahvileipää. Toimivat myös keksin korvikkeena. Ovat tosin sen verran pieniä, että tarvitaan useampi tyyny korvaamaan yhtä keksiä.

 Lisäinfoa täältä, KLIK.

Siistiä ja puhdasta

Viime aikojen shoppailut ovat keskittyneet järkevälle linjalle - kerrankin. Hankittua ei ole tullut ruoan lisäksi kuin tarpeellista: pesupusseja ja mikrokuitumoppi. Myönnän, että mikrokuitumoppi on asteen verran ylimääräinen hankinta, koska meillä on jo Sini-tuotteen vastaava, mutta kun kokoontaittuvalla varrella ja  taipuvalla levyllä varustettu levymopin ja varren yhdistelmä mikrokuituliinalla maksoi yhteensä 6 euroa, en voinut vastustaa kiusausta. Olen näet varma, että tuo naamioituu keittiön nurkkaan paremmin kuin täysikokoinen ja kokoonmenemätön Sinin moppi.

Myös pesupussihankinta oli osittain liioittelua, sillä niitäkin oli varastossa jo pari ennestään, mutta sisäinen Sulo Vilénini ei voinut vastustaa näiden seireenin kutsua. Neliönmallisia pusseja oli pakkauksessa kaksi eri kokoista ja pyöreitä kolmea eri kokoa, kumpikin pakkaus kustansi kaksi euroa. Siis viisi pussia neljällä eurolla, edullista sanoisi Sulokin.

Yhteensä siis kympin hankinnat, joilla hoidellaan kotia pitkään ja pidetään vaatteet kuosissaan, mistäpä muualta kuin Lidlistä. Löysin jo itseni suunnittelemasta tuohon uuteen moppiin sopivia lisärättejä, sillä niitä ei valitettavasti ollut saatavilla. Olisin ostanut, jos niitä olisi ollut tarjolla.

Shredded Wheat: lisäinformaatiota

Koska aikaisemmista Shredded Wheat postauksista on puuttunut jotain oleellista informaatiota, olen yrittänyt koota tähän kaikkea sellaista faktaa, mikä jäi edellisistä postauksista puuttumaan.


Nestle Shredded Wheat uutuusmurot ovat kuitupitoisia täysjyvävenhnätyynyjä, jotka sisältävät herkullista vadelma-, mansikka- ja karpalososetta.

Murojen ainesosat ovat seuraavat:
Täysjyvävehnä (67,5%), hedelmäsekoitus (32,4%) (sokeri, kosteudensäilyttäjä (glyseroli), glukoosisiirappi, dekstroosi, tiivistetty hedelmäsose (vadelma 3,7%, mansikka 3,4%, karpalo 4,0%), hyytelöimisaine (pektiini), happamuudensäätöaine (sitruunahappo, trinatriumsitraatti, omenahappo), aromi, happamuudensäätöaine (kalsiumsitraatti). Saattaa sisältää pieniä määriä suolapähkinää ja hasselpähkinää.

Energiaa annoksessa muroja (30 g) ja kevytmaitoa (125 ml) on seuraavasti
Energia	914KJ
	216Kcal
Proteiini	7,7g
Hiilihydraatti	38,3g
-josta sokereita	14,0g
Rasva	2,7g
- josta tyydyttyneitä rasvahappoja	1,3g
Ravintokuitu	3,7g
Sodium	G
Natrium	0,1g

Muroja saa siis aivan normaaleista päivittäistavarakaupoista ja hintaa niillä on noin 4,70€.  

Tässä kai ne tärkeimmät puuttumaan jääneet tiedot olivat, lisätietoa täältä, KLIK.

Paluu arkeen

Ensimmäinen kesälomapätkä on takana ja paluu arkeen edessä. Lienee turha sanoakaan, että varsin hyvin tuo toimi aivojen tyhjentimenä, vaikka ei ollutkaan kuin viikon mittainen. Eipä tullut juuri tietokoneella notkuttua (pakolliset sähköpostit kävin lukemassa, joten koneella oloa kertyi maksimissaan puoli tuntia päivässä normaalin kahden tai kolmen tunnin sijaan), vaan sen sijaan tuli nukuttua paljon ja tehtyä oikeaa työtä. Turha kai sanoakaan, että maalaislääkäri Kiminkisen tavoin minä pidän "oikeana" työnä ennen kaikkea ruumiillista työtä, jossa kroppa joutuu koville. Muistaakseni Kiminkinen totesi jossain haastattelussaan, että vastaanotto ja luennointi sekä kirjan kirjoittaminen ovat sellaista puuhastelua ja vain ruumillinen työ oikeaa työtä.

Nyt on sitten hyvä palata arkeen ja aloittaa puuhastelu töiden merkeissä jälleen. Edessä on pari viikkoa, jolloin työtunteja kertyy kolmen viikon edestä, mutta yhtään ei hirvitä, sen verran hyvin on tullut rentouduttua loman aikana. Minun onnekseni helteet eivät hellineet kuin lomaviikon parina viimeisenä päivänä, sillä raskaita töitä ei välttämättä olisi jaksanut samalla tempolla paiskia hirveässä kuumuudessa kuin vähän viileämmässä kelissä.

Jutun aiheitakin on kummasti tässä viikon aikana pulpahdellut mieleen, joten kunhan aika vain antaa periksi, niin Kaloriinan kamarikin saa lisää täytettä.

Niin totta

Monet ihmiset ovat jääneet vaille onnea, 

ei sen vuoksi, että he eivät olisi sitä 

koskaan löytäneet, vaan siksi, että he 

eivät ole pysähtyneet nauttimaan siitä.

Näillä ajatuksilla on mukava aloittaa kesäloma ja keskittyä nauttimaan sen tajoamista onnen hetkistä.

Puolen vuoden urakka

Otin alkuvuodesta salaiseksi tavoittekseni sen, että ensimmäisten kuuden kuukauden ajan päivitän blogiani päivittäin. Pikkuisen tuosta on lipsuttu, sillä silloin kun on ollut enemmän vapaata, on tullut tekstejä kirjoitettua etukäteen varastoon ja vastaavasti sitten kiireisenä aikana on joskus päässyt eetteriin melkoisia raakileita, joita on saanut korjailla jälkikäteen. Mutta tarkistuslaskenta osoittaa, että tähän mennessä tänä vuonna on jokaisena päivänä blogissa julkaistu jotain.

Olen saavuttanut tavoitteeni, ehkä osin siksi, etten sitä ääneen sanonut ja kirkossa kuuluttanut (sillä noille mainostetuille tavoitteille tuppaa käymään toisin). Nyt on aika sitten istua hetkeksi alas ja miettiä asioita. Esimerkiksi sitä, haluanko sitoutua blogiini vielä loppuvuodeksi niin, että pyrin saamaan sinne jotain uutta joka päivä vai annanko ajan kulua ja kirjoittelen ehkä silloin tällöin. Se kuitenkin on varmaa, että Kaloriinan kamari ei katoa mihinkään, ehkä vain hiljenee hetkeksi - tai sitten ei.

Varmaa on kuitenkin se, että pistän itseni toviksi nettivieroitukseen, roikun aivan liikaa netissä ja nyt olisi hyvä aika keskittyä kaikkenlaiseen muuhun puuhasteluun. Tuo irrottautuminen tapahtuu osin pakostakin, sillä eilen alkoi ensimmäinen kesälomapätkäni ja lähdemme maalle, jossa nettiyhteydet ovat mitä ovat, onneksi muuta puuhaa riittää sitten senkin edestä. Ensimmäinen pätkä on viikon verran, sitten palaamme pariksi viikoksi töihin ja sitten lomailemme vielä pari viikkoa. Ehkä tuona aikana saan itseni irti ainakin suurimmasta osasta turhaa nettiriippuvuutta ja koneen vieressä norkoilua.