torstai 12. syyskuuta 2013

Kuvittele tähän joku kiehtova ja vetävä otsikko

Jotenkin jälleen kerran tässä elämässä mennään sellaista vaihetta, että 24 tuntia vuorokaudessa tuntuu aivan riittämättömältä. Olen taas alkanut ihailla niitä, jotka selviävät vaivatta töistä, perheestä ja parin kolmen lapsen parista kolmesta viikottaisesta harrastuksesta kuin tuosta vaan. Itsellä kun tuntuu, että pelkästään työ, harrastetyö, perhe ja nyt tehtävä remontti riittää kaatamaan koko pakan silleen sopivasti sotkuun ja sekaisin.

Yritän lohduttautua ajatuksella, että pari viikkoa ja tuo kotikotona tehtävä remontti kaikkine sotkuineen on valmis ja sitten saa ehkä huokaista pikkuisen. Tosin siihen väliin alkavat sitten jälleen toisen harrastetyön keikat pyöriä, mutta mutta... kunhan nyt ensin tuosta remontista.

Jotta koko homma ei menisi ihan pelkäksi kiireen surkutteluksi, niin olen minä vähän jotain saanut aikaankin.


Sukat ovat siis menossa lahjaksi Herra Kirjoituksen siskon vauvalle. Ensimmäinen versio oli nilkan kohdalta pieni eikä sitä saanut puettua vauvalle, joten menee purkuun, jahka saan tuon toisen ensin valmiiksi.

Kun kerran joudun tekemään isommat, niin tehdään sitten sen verran reilusti isommat, että noita voi käyttää varren puolesta hetken aikaa - ja sitä paitsi tämä tämmöinen suoraneuleinen malli on aika joustamaton. Kierrätysperiaatteen mukaisesti lupaan jatkaa terää tarvittaessa niin kauan kuin varsi sopii tenavan jalkaan.

Lisää sukista kunhan joskus valmistuvat. Teemaa voi arvailla,  sillä jotain kuviota sukkiin on tulossa.

Ei kommentteja: