torstai 26. syyskuuta 2013

Kalliit sirpaleeni

Täydensin jokin aika sitten Pentikin Tapio-astiastoani viimeisillä siitä puuttuvilla osilla, teekuppien kanssa yhteen sopivilla leivoslautasilla. Niistä en enää kehdannut pistää kuvaa tänne blogiin, kun noita ostoksia on kertynyt viime aikoina niin hirveän paljon (ja minä kun peräänkuulutan ostamisen vähentämistä). Samaa sarjaa kuitenkin kuin  nuo jo aikaisemmin tänä kesänä esitellyt.

Valitettavasti posti oli erimieltä siitä, miten suuri tarve minulla noille astioille oli. Saadessani astiat käsiini jälki oli tämännäköistä. Kuvista ei juuri erotu, mutta lautanen on lähes läpi asti halki tuon reunasta puuttuvan lohkeaman lisäksi.

Maitokannu sen sijaan oli aivan kappaleina, kuten kuvasta näkyy. 





Viimeisen kuvan otin postia varten sitä silmällä pitäen, että tajuavat pyytämäni korvauksen olevan oikeassa suhteessa astioiden arvoon siis että ovat ihan oikeasti Pentikin tuotantoa, eivätkä mitään pili-pali rihkamaa.


Postin kunniaksi on kyllä sanottava se, että korvasivat tällä kertaa aiheuttamansa vahingon. Olin jotenkin varautunut siihen, että ongelma jää myyjän ja minun setvittäväkseni eli käytännössä minun tappiokseni.

Minun onneni taas oli se, että teekuppien pullalautasista 9 oli säilynyt ehjinä. Se määrä oli tästämällisesti se, mikä minulta puuttui saadakseni kasaan 13 lautasta (niitä oli siis 4 ennestään).

Ensi kiukussa olin siivota sirpaleet roskiin, mutta tajusin sitten etten voi hävittää niitä ennen postin korvauspäätöstä. Kun sen sitten sain, olin jo tajunnut, että nuo palathan voi hyödyntää eli nuukuus iski. Kun vaan saan jostain revittyä vähän lisää aikaa ja sopivan puupalan, synnytän jotain uniikkia Pentikin Tapiota.

Ei kommentteja: