perjantai 16. marraskuuta 2012

Lokakuun kosmetiikka

Kirjoitin joskus aiemmin siitä, miten edellisen ripsivärini loppuessa otin käyttöön jokin aika sitten ostamani Oriflamen vedenkestävän ripsivärin. Tuo ripsiväri aiheutti minulle melkoisesti ongelmia, se kun ei tahtonut lähteä silmistä millään. Kokeilin useampaakin minulla valmiina ollutta meikinpoistoainetta ja loppujen lopuksi päädyin ostamaan vielä yhden meikinpoistoaineen - Nivean, joka on ollut tähän asti luottomeikinpoistoaineeni. Tuota vaan ei ole saanut niistä kaupoista, joista sitä olen etsinyt, joten siksikin ostin sen heti, kun sen kaupassa huomasin.



Valitettavasti vain edes tuo Nivea ei pystynyt siihen eli se pahuksen ripsiväri ei irtoa tuollakaan. Niinpä päädyin tekemään vielä yhden epätoivoisen ratkaisun. Otin käyttöön uuden ripsivärin, sekin on Oriflamen tuotteita, mutta irtoaa ripsistä sentään vähän paremmin kuin tuo ensimmäinen versio. Se, mikä tuossa on epätoivoista, on se, että säästin sen ei-irtoa-millään-ripsivärin käytettäväksi hautajaisissa. Niissä kun ripsivärin pitäisi pysyä kuin liima ja yleensä onnistun itkeään niin paljon, että saan kaikki vedenkestävätkin ripsivärit valumaan.

Kuvass on lisäksi kuukauden tuotenäytteet Dermosililtä. Testattavaksi tarjottiin pippurintuoksuista suihkugeeliä, kahvintuoksuista vartalovoidetta ja yrteitä tuoksivaa käsisaippuaa.

Lokakuun kosmetiikkahankinnat kustansivat siis kokonaiset 5€.

Ei kommentteja: