Pahamaineiset lukemat

Tämän on sitten postaus numero 666, joka tärähtää eetteriin. Tuohon lukuunhan liitetään vaikka mitä pahoja ja maagisia ominaisuuksia. Minä en ole niihin sen tarkemmin perehtynyt, mutta kun huomasin tuon lukeman olevan tulollaan, oli aivan pakko omistaa sille postaus. Ihan vaan muutama rivi ilman asiaa ja sitten kaikki taikauskoiset voivat sylkäistä olkapään yli ja kontata mustan kissan alta vai miten se nyt olikaan...

En muuten ikinä olisi uskonut, että joskus kirjoitan tämän numeroista blogitekstiä. Seuraavaksi tavoitteeksi pitääkin sitten varmaan asettaa tasan 1000, minkä saavutan ehkä joskus vuonna 2018 tai niillä paikkeilla.

Huivista selvitty

Miten voikin olla yksi tavallinen huivi niin hirveän vaikea saada valmiiksi. Olen tapellut sen jo aiemmin mainitsemani huivin kanssa oikein kunnon painiottelun, mutta tiistaina se sitten vihdoin valmistui. Siinä vaiheessa en enää uskonut selviäväni koko huivista, mutta kun sinnikkäästi koko anoppilan saunareisun ajan sitä tikkusin, niin valmistuihan se vihdoin ja viimein.

Kuvissa vielä langat päättelemättä, mutta nyt ne on jo päätelty ja huivi päässyt käyttöön.

13 haastetta

Kolmetoista kuukautta, vähintään kolmetoista haastetta...

Pidän itseni haastamisesta tavalla tai toisella, näin siitäkin huolimatta, että joskus onnistun, toisinaan epäonnistun surkeastikin haasteissani. Oman mielenterveyteni kannalta lienee kuitenkin parempi, etten ala laskea suhdetta siitä, että olen onnistunut kerran kymmenestä ja epäonnistunut sen yhdeksän kertaa. Sen paremmalta tuo yksittäinen "voitto" tietenkin maistuu. Voitto lainausmerkkeihin siksi, että useimmiten haasteeni ovat sellaisia, ettei niissä voi varsinaisesti voittaa tai hävitä, vaan onnistua hyvin tai onnistua huonommin. Enemmän kuin onnistuminen minua kiehtoo ylipäänsä itsensä haastaminen.

Marraskuun muovikassihaaste eli muovikassiton marraskuu meni loppujen lopuksi paremmin kuin odotin. Meille ostettiin yksi muovikassi ja senkin osti Herra Kirjoitus, joka oli unohtanut koko haasteen olemassa olon ja häntä harmitti vietävästi, kun kuuli, että oli ostanut sen ainoa muovikasssin. Muutama muovipussi tuli ilmaiseksi ostosten mukana, mutta niinhän alunperin oli tarkoitus, että niitä ei huomioida, vaan vain ostetut kassit lasketaan. Kaiken kaikkiaan marraskuussa meille on tullut ehkä  viisi tai kuusi uutta muovikassia, mikä tietää hyvää ylipursuavalle muovikassien säilytyskorille.

Muistaakseni en muuten ole esitellyt tätä haastetta sen tarkemmin täällä, mutta muovipussittoman marraskuun tarkoituksena oli siis olla ostamatta yhtään uutta muovikassia ja vain yksi poikkeus tuosta on tehty.

Nyt sitten haluan haastaa itseäni vähän lisää, sillä vuoden 2013 loppuun on aikaa 13 kuukautta. Lukua 13 pidetään usein epäonnen lukuna ja siihen liitetään vaikka mitä negatiivista, mutta en halua ajatella asiaa näin. Ajattelin vähentää negatiivisia ajatuksia haastamalla itseni kolmentoista kuukauden ajan erilaisiin asioihin. Jokaiselle kuukaudelle ei sentään tarvitse olla kolmeatoista haastetta, mutta jos jossain kohtaa niin sattuu käymään, niin olkoon sitten niin, kuitenkin vähintään yksi haaste eli tavoiteltava asia jokaiselle kuukaudelle ja sama asia saa olla useammankin kuukauden haasteena, mutta sen rinnalla pitää olla myös jotain uutta ja tietenkin mielellään jotain mikä liittyy lukuun 13.

Aloitetaanpa siis joulukuun 2012 haasteista:
1. Kirjoitan joulukuussa ainakin 13 blogikirjoitusta ja niistä enemmän kuin puolet pitää olla aiheeltaan jotain muuta kuin käsitöitä. (En sentään uskaltanut pistää haasteeksi tai tavoitteeksi, että kirjoitan 13 ei käsityöaiheista kirjoitusta)

2. Laihdutan  yhden kilon joulukuun aikana

3. En osta yhtään uutta laukkua

4. En osta uusia vaatteita - marraskuussa ostettujen laskut toki pitää maksaa, jos ne joulukuulla erääntyvät.

Miksi minä en koskaan opi?

Eihän siitä ole kuin pari vuotta, kun edellisen kerran tappelin pompula huivin kanssa, kerroin siitä täällä. Minä en kuitenkaan näytä kerrasta oppivan, sillä siitä Sinooperin kasasta löytyi neljä kerää pompula-nauha-tikapuulankaa, ykis kaunis tasavärinen hiekanruskea ja kolme sinisen vihertävää, sellaista turkoosiin vivahtavaa.

Tämä takkuaminen on raivostuttavaa, sillä eihän aina oikein huivin kutomisessa pitäisi olla mitään ihmeellistä, paksut puikot, paksu lanka, valmista hetkessä... Ja kissan villat!

Olen purkanut vihreää ja ruskeaa sisältävän huivi-viritelmäni jo kolmesti- kerran se oli liian leveä, toisen kerran liian kapea, kolmannen kerran liian lyhyt. Silmukat olen luonut ainakin kaksikymmentä kertaa, kun aina on loppunut lanka kesken tai tullut joku muu virhe. Miten se voi olla niin kovin hankalaa ja miten minä olin voinut unohtaa tuon tuskan, jota tuon valkoisen pompulahuivin kutomisen yhteydessä koin. Josko minä nyt oppisin sen, että pompulahuivit eivät ole minun juttuni, enkä alkaisi kolmatta kertaa enää yrittämään tätä toivotonta tekemistä.

Olen aloittanut huivin vielä kerran ja mikäli se ei nyt valmistu, annan langat eteenpäin. Uskoakseni olen läksyni oppinut siihen asti kunnes seuraavat ihananvärisen pörrölangat tulevat vastaan.

Jos joskus saan huivin valmiiksi, esittelen sen täällä.

Neljä käytetty

Lanka lankeemuksessa kerroin, miten Sinooperi homestoren alesta tuli hankittua kymmenen kerää lankaa.


Noista langoista neljä kerää on nyt sitten jo saavuttanut uuden muotonsa eli mikrokuitulangat ovat muotoutuneet pölyräteiksi. Rättien koko vaihtelee vähän, mutta keskimäärin noissa on noin kaksikymmentä silmukkaa ja kerroksia sen verran, mitä langasta tuli. Jokaisessa rätissä on siis yksi 50g kerä lankaa.

Ensimmäisessä kuvassa tulevat paremmin näkyviin rättien hauskat kuviot, sillä vain sininen lanka oli tasaväristä ja muissa oli luikuvärjättynä tummempaa ja vaaleampaa samaa sävyä. Jälkimmäisessä kuvassa sitten taas tulee paremmin esiin tuo langan hapsuinen rakenne.

Tuo harmaa muistuttaa livenä vielä enemmän kuin kuvassa irtokarkkilaarin Skriikkejä, niitä harmaan sävyisiä ison liitulakun kaltaisia makeisia. Sen saa ystäväni Ievuskainen. Luotan siihen, ettei hän lue tätä tekstiä ennen kuin se on annettu hänelle. Serkkuni "Rusetti" saa pinkin, sininen on vielä vailla kotia. Vihreä, kas mikä yllätys, jää meille.

Testasin rätin pölynpyyhintäominaisuuksia käytännössä ja olin positiivisesti yllättynyt. Rätti todella imi pölyn itseensä eli toimi juuri niin kuin pitääkin. Sen sijaan lankalenkkien kanssa on syytä olla varovainen, minä jäin pöytäkoneen keskusyksikön kulmiin kiinni ja rättiin ilmestyi pari vähän pidempää lankalenkkiä.

Testing: Lumme

Olen aina innokas kokeilemaan kaikkea uutta. Niinpä tartuin tietenkin heti tilaisuuteen, kun netissä oli mahdollista tilata testipussi pesuainetta. Tämä pesuaine oli nimeltään niinkin suomalaista ja kaunista kuin Lumme.

Lumme-pesuaine on siis kirjopesuaine, jota voi käyttää kaikissa pesulämpötiloissa kolmenkymmenen asteen yläpuolella. Testipussin piti riittää yhteen koneelliseen, niin kuin itse asiassa riittikin, tosin jäi tunne, että ennen pussin huuhtelua isompi osa pesuaineesta oli pussin seinämissä kuin pesupallossa. Tietenki tuon pussin olisi varmaan voinut heittää sinne koneeseen suoraan, mutta kun halusin tarkistaa värin ja tuoksun. Väri oli neutraalin vaaleankeltainen.

Tuoksu osoittautui miedoksi, vaikeasti määriteltäväksi, mutta ei missään nimessä epämielyttäväksi ja samanlaisena se siirtyi myös vaatteisiin. Pestyinä vaatteet siis tuoksuivat pääasiassa puhtaalta, ei millekään keinohajusteelle, mikä on minusta tuotteelle iso plussa. Muistan edelleen kauhulla naapurin super-halpis-jätti-tuoksu-pesuaineen, joka tartutti tuoksunsa myös meidän pyykkiin, kun samoissa tiloissa kuivattiin.

Tämä aika vuodesta ei tietenkään ole paras mahdollinen aika pesutuloksen arvioimiseen, varsinkin jos kyse on himmeistä tahroista ja niiden irtoamisesta vaatteesta. Kunnolliseen arviointiin tarvittaisiin kesän armoton aurinko ja ulkona tehtävä tarkastelu vaatteen jokaisesta kulmasta. Sen verran mitä nyt keinovalossa pesutulosta voi arvioida, olen tulokseen tyytyväinen. En huomannut tahra- tai pyykinpesuainejäämiä, vaatteet silisivät helposti ja olivat hyvin käsiteltäviä.

Ostan todennäköisesti seuraavalla kertaa tätä meille värillisten vaatteiden pesuaineeksi.

Tuulipukukansasta työpukukansaksi

Pitkästä aikaa jotain muutakin kuin käsitöitä. Tätä aihetta olen pohtinut pitkään ja havainnoinut vielä pidempään, joten ehkä on aika tuoda havaintoni julkisuuteen.

Meitä suomalaisiahan on maailmalla jo pitkään haukuttu tuulipukukansaksi ja muotitietoisimmat ovat innolla revitelleet sitä, miten tuulipuku ei sovi kuin lenkille ja huonosti sinnekään, teknistä vaatetta lajin mukaan valittuna sen olla pitäisi, jotta oltaisiin oikeilla jäljillä. Itse en tuota ole koskaan allekirjoittanut, sillä ainakin minä olen kokenut tuulipuvun mitä verrattomimmaksi työmatkavaatteeksi. Kuten täällä on joskus tullut ilmi, niin kuulun niihin onnellisiin tai onnettomiin, joille työnantaja tarjoaa vaatteet. Tiedän asian häiritsevän joita kuita, mutta itselleni se on helpotus: otat tangolta puhtaat vaatteet käyttöön ja heität likaiset pyykkiin vain saadaksesi ne sitten puhtaina takaisin. Ei tarvitse huolehtia pyykistä eikä paljon miettiä pukeutumista, kun ne kaikki ovat valmiina. Jotkut tosiaan kokevat sen ongelmaksi, sillä kuten entinen kollegani sanoi: "Minusta on inhottavaa, kun olen juuri kotona saanut puettua kaikki vaatteet päälleni, että joudun viimeistään vartin kuluttua taas vaihtamaan ne". No, kyseisen leidin pukeutuminen oli luku sinänsä ja niillä koruilla olisi helposti koristellut joulukuusen eli varmaan siihen tälläytymiseen meni aikaa ja riisumiseenkin tietenkin ja sitten taas töiden loputtua uudelleen pukeutumiseen...

Itselleni tuulipuku on sellainen helppo, monikäyttöinen perusvaate, jolla kehtaa vielä poiketa lähikaupassakin, käydä kirjastossa ja jopa mahdollisesti pankissa. Samanlainen yleisvaate se on ollut aika monelle muullekin, mitä katukuvaa olen viimeisen kymmenen vuoden aikana seuraillut. Ihmiset käyttävät tuulipukua niin lenkillä kuin kaupungilla liikkuessaan.

Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut mielenkiintoinen muutos. Sinne, mihin ennen mentiin tuulipuvulla, ilmestytäänkin nykyään työvaatteissa. Tässä kohtaa työvaatteilla tarkoitetaan niitä huomiokankakaista tehtyjä takkeja, housuja, haalareita, liivejä, joita käytetään niin  huollossa, siivouspalveluissa, rakennustyömailla kuin kuljetuspalveluissakin näin vain muutaman esimerkin mainitakseni. Vai onko vain niin, että nuo kirkkaanväriset heijastavasta kankaasta tehdyt ja usein isoin heijastimin varustetut vaatteet kiinnittävät paremmin huomiota. Minusta ei tunnu siltä, sillä noiden työasujen lisääntyessä katukuvassa, ovat vastaavasti saman ikäluokan tuulipuvut ja farkut vähentyneet. Vanhemmat ihmiset kulkevat edelleen uskollisesti tuulipuvuissaan, pariskunnat vielä uskollisesti samanlaisissa tuulipuvuissaan, miltä Luoja Herra Kirjoitusta ja minua varjelkoon. Sen sijaan ne työikäiset, joilla on käytössään työvaatteet, käyttävät niitä ihan luontevana asusteena liikkuessaan niin kadulla, kaupoissa, lääkärissä kuin muuallakin. Sen toki vielä ymmärrän, että lounasaikana kesken työpäivän mennään syömäänkin niissä, mutta että illalla työpäivän jälkeen liikutaan ne päällä, kun edes minä, joka sentään olen tuulipuvun suurkuluttaja, en mene ravintolaan tuulipuvussa.

Näin siis pikku hiljaa kansamme on siirtymässä tuulipukukansasta työpukukansaksi. Jännityksellä odotan, missä törmään työvaatteisiin seuraavaksi. Kirkossa? Pubissa? Pikkujouluissa?

Lanka lankeemus

Kävin ystäväni Ievuskaisen kanssa lounaalla ja siinä samalla tuli hoidettua myös pikkuisen kauppa-asioita. Amarillon pekoniburgeri ei taaskaan pettänyt ja salaattipöytäkin oli varsin edustava, joten masu tuli mussutettua täyteen, jopa niin täyteen, ettei jälkkäri enää mahtunut ja se sentään on aika paljon, yleensä sille kuitenkin löytyy aina kolonen.

Tässä kaupungissa voi tosiaan suositella Amarilloa loistavaksi paikaksi silloin kun haluaa viettää lounaan seurasta nauttien ja rauhallisesti keskustellen. Paikka kun on riittävän tilava ja väljästi kalustettu, taustamusiikki (vaikka onkin outoa, kuten Ievuskainen määritteli) ei soi liian kovalla ja henkilökunta on mitä ystävällisintä.

Ne kauppa-asiat olivat eläkemuistamisia pitkäaikaiselle työkaverille, itse asiassa ihmiselle, jota voi osittain syyttää siitä, että minusta tuli rouva Jälkikirjoitus. Jos hän ei olisi halunnut jäädä vuorotteluvapaalle ja minä tullut hänen sijaisekseen, olisi myös se legendaarinen tylsä kahvitunti ja erääseen nettiviestiin vastaaminen jäänyt elämättä ja tekemättä. Olen siis käytännössä tälle ihmiselle elämäni rakkauden velkaa. Henkilökohtaisesti siis muistan häntä kukkasilla ja kynttilöillä, yhdistyksen puolesta kävin ostamassa hänelle Hyasinttivaasin.

Matkalla tuonne lahjatavara kauppaan poikkesimme Sinooperin Homestoreen, minne ei ihan totta olisi pitänyt poiketa. Sieltä kun tarttui mukaan kymmenen kerää lankaa. Olkootkin, että olivat tarjouksessa ja maksoivat vain euron kerä - kymmenen kerää on paljon, silloin kun ei pitäisi ostaa yhtään.

Noiden lankojen materiaalit ja värit vain houkuttivat lankeemukseen. Rakas puolisoni sanoi, että näistä näkee heti, mitkä on tarkoitettu minulle ja mitkä jollekin muulle. Neljä kerää nauhalankaa, kolme turkoosia ja yksi hiekanvärinen, kyllä kiitos, minulle. Vihreä pätkävärjätty puuvillalanka, kaksi kerää, sekin minulle. Samoin tuo vihreä pörröinen mikrokuitulanka. Pinkki, sininen ja harmaa pääsevät muihin koteihin. Samoin saattaa käydä turkoosille huiville, mutta haluan kuitenkin tehdä sen ensin ja pohtia asiaa vasta sitten.

Mustaa makiaa

S-kauppojen tuplabonuskuukausi houkuttelee näköjään tavallisesti taloudestaan niin tarkan herra Kirjoituksen ja rouva Jälkikirjoituksenkin huonoille teille. Ei siinä vielä mitään, että istuimme eräänä keskiviikko iltana paikallisen nuorison kanssa Amarillon ravintolassa nauttimassa Amarillon keskiviikon erikoistarjouksista, nuorison nautintoaineet olivat nestemäisiä, meidän tarjoiltiin lautselta. Normaalistihan siellä alkupaloiksi tarkoitetut pikkunaposteltavat maksavat jopa 6,90e lautanen, mutta keskiviikkoisin ilta kahdeksan jälkeen niitä saa hintaan 2,50e. Niinpä sitten hämmästytimme tarjoilijan tilaamalla tuplana macig friesit, jalapeno poppersit, mozzarellatikut että coleslaw-annokset. Kelpaa selitykseksi se, etten ollut ehtinyt syömään kyseisenä päivänä sen paremmin lounasta kuin päivällistäkään, joten pikkuisen alkoi ilta kahdeksan jälkeen olla nälkä. Ja herra Kirjoituksella oli muuten vaan nälkä.

Ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi. Jos noin myöhäinen ruokailuaika ei olisi ruoansulatukselleni epätavallinen ja ei-toivottu, voisin istua tuolla vaikka melkein joka keskiviikko.


Mutta siihen varsinaiseen asiaan eli niihin mustiin hankintoihin, joita on tullut tehtyä. Jo vähän aikaa sitten Gigantin lehdessä oli mainos uusista Sodastream mauista, jotka tällä kertaa olivat suosikkidrinkkejä ilman alkoholia (virallisesti emme vihjaa, että sekaan voi lorauttaa jne..). Makuja night spirit-paketissa oli kaiken kaikkiaan kuusi: Cuba Libre, Mohito, Cosmopolitan, Gin tonic, Margarita ja Caipirinha. Tuossa mainoksessa tuotteet olivat esillä isoissa pulloissa, joista tekee monta litraa juotavaa, mikä tietenkin vanhoilla kokemuksilla aina pistää miettimään kannattaako ostaa kokonainen iso pullo, kun ei tiedä, mitä saa. Niinpä paikallisen Prisman hyllystä löytynyt kokoelmalaatikko oli iloinen yllätys.

Tuossa "kokoelmassa" oli yksi pieni pullo kutakin makua eli siitä sai litran kyseistä juomaa. Hintaa tuolla kuuden pullon setillä oli 8 €, joten maksoihan se enemmän kuin yksi iso pullo, mutta toimii varmasti harhaostosten torjunnassa hintaansa nähden hyvin eli periaatteessa säästää - seli, seli, seli. Pakkohan se oli ostaa, kun ihminen on luonnostaan utelias eläin ja pakkauskin oli kovin houkutteleva. Katsokaan vaikka itse.

Sisältö näytti tältä:

Tähän mennessä olemme testanneet Caipirinhan ja todenneet, että ainakin se päätyy ostettavaksi isossakin pullossa. Siksi tuossa edellisessä kuvassa on enää vain viisi pientä pulloa. Kuvan ottamisen jälkeen testaukseen päätyi Cuba Libre, joka ei saavuttanut suurta suosiota.

Jotain omituista

Tai no ei niinkään omituista tavalliselle tallaajalle, mutta outoa minulle. Minä kun en ja sitä perinteistä rataa niin edelleen. Minähän olen aktiivisesti koettanut välttää shoppailua tässä viime aikoina ihan siitä perustellusta syystä, että kaapit pursuavat tavaraa ja kaapin ovien eteen saa melkein hankkia pönkän, jotta ovet pysyvät kiinni.

Ihan ostoabsolutistiksi en sentään ole osannut heittäytyä, vaan aina silloin tällöin tulee eteen jotain niin "tarpeellista", "välttämätöntä" "kaunista" tai "halpaa", että sitä ei saa vastustettua. Viikko sitten altistin itseni kiusaukselle ja lähdin kiertelemään kauppoja ja kirpputoreja. Kontista lopputuloksena oli lähinnä mielipaha ja järkytys, minun järkeeni vaan ei mahdu heidän hinnoittelupolitiikkansa. No minähän olen nuuka ja nulju, enkä maksa kirpputorivaatteesta kymppiä enempää ellei kyseessä ole todellinen huippulöytö, joten siksi viitäkymmentä euroa lähentelevät hintalaput vaatteissa saivat minut nielemään tyhjää.

Ihan tyhjin käsin en Kontistakaan poistunut, sillä mukaan tarttui kaksi toppia. Mikä yllätys, molemmat väriltään kirkkaanpunaisia. Toinen, papayan perustoppi, on ajateltu lähinnä urheilukäyttöön. Voin siis esiintyä tästä eteenpäin täti kokopunaisena urheillessani. Tokihan tuo käy myös muuhun käyttöön, mutta ensi sijaisesti spinning-tunteja ajatellen sen ostin. Toinen on materiaaliltaan aivan uskomattoman ihana, sellaista hiukan paksumpaa ja painavampaa materiaalia, jossa on aavistus metallista kiiltoa seassa. Kuitenkin aivan äärimmäisen ihana pitää päällä. Rakastuin siihen yksinkertaisesti heti, varsinkin kun minulla on samanlainen toppi myös viheänä (jaa miten niin vaatekaappini toistaa itseään...). Tuhlasin noihin toppeihin 5,30 €. (kuvat tulossa myöhemmin, nyt topit ovat pesussa.)

Seuraava etappi oli lähetyksen kirpputori.Tarkoitus oli vain vilkaista pelihyllyä, mutta jotenkin eksyin ensin kenkähyllylle ja sieltä laukkujen kautta huivitelineelle. Kenkähyllystä nimittäin huutelivat matalakorkoiset Pomarit, joiden tumman oliivinvihreä väri houkutti ensin ottamaan ne käteen ja sitten sovittamaan niitä jalkaan. Olen päättänyt julistaa kapinan ainaisia mustia kenkiä vastaan ja aloitin sen nyt näistä (hyvä perustelu ostaa uusia värillisiä kenkiä jo ennestään kaapissa olevien jatkoksi). Koska täysnahkaiset suomalaiset (minä hullu edelleen luotan siihen, että suomalainen laatu olisi jotenkin parempaa) kengät olivat saaneet kylkeensä 3 € hintalapun, päätin ostaa ne, jos löytäisin jotain niihin sopivaa asustetta, siksi siis komppasin laukku- ja huivihyllyjä. Tuo väri kun on sen verran vaikea, että ihan heti ei välttämättä löydy sopivaa paria. Tuurini oli kuitenkin tällä kertaa kohdallaan, sillä huivitelineessä roikkui täsmälleen kenkien sävyyn sopiva huivi - voisin veikata niiden olevan peräisin samalta lahjoittajalta. Hintalappu kyllä pikkuisen mietitytti, sillä 8 € yhdestä huivista on kitsaalle ihmiselle paljon. Päätin kuitenkin ajatella huivia sijoituksena, sillä sen materiaali oli puoliksi villaa, puoliksi silkkiä. Herätin varmaan jonkinasteisia epäluuloja tai hilpeyttä testatessani huivia, ryppäsin sitä käteen ja puristelin, venyttelin ja vääntelin, sillä halusin olla varma sen laadusta. Ostaessani huivin, maksoin materiaaleista ja väreistä enkä siitä, että pashminan kyljessä on Marja Kurjen lätkä. Mielestäni kuitenkin kyseessä olivat todelliset löydöt ja samaa mieltä taisi olla kassalla ollut mummo, hän kun katseli sekä kenkiä että huivia kaihoten ja mutisi: "ihan aidot pomarit ja marja kurjen huivi..." Olisivat tainneet päätyä hänelle, jos olisi ehtinyt ensin hyllyjä kiertää. 

Kuvissa huivi on oikean sävyinen, kengät taas aivan liian harmaat. Ne ovat oikeasti huivin kanssa samaa väriä.

Seuraava kohteeni oli Seppälä, sillä olin vetkuttanut sinne saamieni lahjakorttien käyttöä melkein sen kaksi vuotta, joka niissä on käyttöaikaa. Hetken myymälässä kierreltyäni päädyin vetämään pitkää tikkua turkoosin laukun ja vaalean ruskeiden kenkien tarpeellisuudesta. Olin ilmeisesti virittynyt kenkätaajuudelle, koska kannoin lopulta kassalle kolmen sentin piiloplatolla ja kahdentoista sentin stilettikoroilla varustetut kengät.

Perustelukin oli hyvä; minulla ei ihan oikeasti ole nudenvärisiä kenkiä ja vaaleat kengät yhdistettynä samanvärisiin sukkiin (sukkahousut yöks, mutta joskus on pakko...) pidentävät säärtä. Päivän itsepetos siis käynnissä. Joka tapauksessa ostin nuo minun hintaluokalleni kalliit 50€ maksaneet nahkakengät ja täydensin tuhlaukseni vielä ostamalla hiusjuttuja, joita sai kolme kahden hinnalla. Ostin siis mustan pannan pitsirusetilla - olen ilmeisesti alkanut saada liikaa vaikutteita sekä rusetti-hörsö serkustani että suosikkiblogaajaltani Nelliinalta. Pallon hiuslenkkejä varastin tulevaisuutta varten ( ja tässä kohtaa en sitten tunnusta, että ensiksi pyörittelin palloa käsissäni ja mietin, miten hiukset sillä kiinnitetään, kunnes ymmärsin lukea hintalapusta, että siinä on 40 hiuslenkkiä pallossa...) ja viisi kappaletta kuminauhapantoja tuli hankittua tuunattavaksi. Turkoosin, pinkin ja mustan pidän varmaan sellaisenaan, nyt vain täytyy päättää teenkö oranssista sen haaveilemani kultapannan vai kaipaanko joskus värin tuomaa piristystä ja jäten sen silleen.

Kuvassa mukana myös korruptiona eräältä edustajalta saamani oranssi huulirasvapallo. Huulirasvalle addiktille sillä on aina käyttöä.

Ostokset Seppälästä siis melkein 60€ ja lahjakortteja jäi vielä sen verran, ettei kovin paljon tarvitsisi laittaa omista lisää, että saisi sen turkoosin laukunkin, mutta tarvitsenko sitä todella? Tulisiko sitä käytettyä?

Salamaakin nopeampi Blitz

Vuoden lautapelipalkinnot jaettiin jo joskus alkusyksystä tai loppukesästä. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen palkitut pelit aiheuttivat meillä kulmakarvojen nostelua tai siis eivät tietenkään kaikki palkitut pelit, mutta yksi kolmesta. Tuo yksi on Paris connection, joka muistuttaa mielestäni kovasti paljon sekä menolippua että Kingdom Builderia, jonsta olen kirjoittanut aikaisemmin täällä, KLIK. Epäilysten vuoksi Paris Connectionin hankinta saa edelleen odottaa, hurjimmissa unelmissani löydän sen joulun jälkeen kerran tai kaksi pelattuna huuto.netistä halvalla.

Sen sijaan perhepelisarjan voittaja Blitzin hankimme viime viikolla. Se sattui olemaan sopivasti edulliseen hintaan myynnissä paikallisessa Prismassa ja kun siihen vielä yhdistää tuplabonukset, niin pakkohan tarjoushaukan oli iskeä.

Pelin idea on äärimmäisen yksinkertainen. Siihen kuuluu viisi esinettä (harmaa hiiri, valkoinen kummitus, punainen tuoli, sininen kirja ja vihreä pullo) sekä nippu kortteja, joissa nämä esineet esiintyvät oikean tai väärän värisinä aina kaksi kerrallaan. Mikäli kortissa on oikean värinen esine, pöydältä napataan se. Jos taas kortissa on molemmat esineet väärän värisiä, pitää ottaa pöydältä se, jonka väri korista puuttuu. Nämä on ehkä helpompi selittää esimerkkien avulla. Jos siis kortin kuvissa on sininen nojatuoli ja harmaa hiiri, pitää pöydältä nappaista hiiri, koska se on oikean värinen, sillä oikeastihan nojatuoli on punainen ja kirja sininen. Jos taas kortissa on sininen tuoli ja harmaa kummitus, pitää pöydältä ottaa vihreä pullo, koska se eikä sen väri esiinny kortissa. Peli on paljon helpompi ja viihdyttävämpi pelata kuin miltä tuo selostukseni saa sen kuulostamaan.

Nopeimmin oikean esineen napannut saa pöydälle käännetyn kortin ja loogisesti eniten kortteja kerännyt on voittaja. Peli päättyy, kun korttipakka on pelattu läpi. Säännöt tarjoilevat myös toisen hiukan vaativamman vaihtoehdon pelaamiseen eli uskon tästä riittävän iloa pitkäksi aikaa. 

Mielestäni tämä on juuri sellainen sopiva "välipala"peli pelattavaksi raskaampien pelien välissä. Ei kestä liian kauan

Kolme sinistä unelmaa

Aikaisemmin esittelin suunnitelmani sinisistä unelmista eli sinisävyisistä villasukista. Nyt olen sitten käyttänyt melkein kaikki noihin varaamani langat ja saanut aikaan kolme paria kauniita sinisiä sukkia. Yhdet jäävät minulle, yhdet menevät lahjaksi Herra Kirjoituksen siskolle ja kolmannet saa serkun mies, joka käyttää villasukkia jatkuvasti.

Ei liene yllätys, että nämä turkoosit ovat minulle.

Farkunsiniset kälylle ja tummansiniset serkun miehelle.

Ensimmäiset koruni

Menneinä aikoina sanottiin aina jonkun kuollessa, että siinä meni hyvä työihminen. En itse välttämättä haluaisi tulla muistetuksi tuosta, mutta sen sijaan toivoisin, että minut muistettaisiin lauseella: se oli ihminen, joka teki mitä halusi, kun muut tekivät, mitä osasivat. Enkä tarkoita tuolla "teki mitä halusi" ilmaisulla sitä, että olisin tehnyt kaikkea laitonta tai toiminut vain oman mieleni mukaan. Tarkoitan sillä runsaita taitoja kaikissa mahdollisissa lajeissa.

Tuohon vedoten olen sitten päättänyt kokeilla myös korujen tekemistä, pitäähän sitä kaikkea kokeilla, jos vaikka oppisin tekemään niitäkin.

Anopin synttäreitä varten tein huivin ja sitä varten ostin koruneulan, jonka täydensin sävyyn sopivilla helmiriipuksilla. Jälkimmäisessä kuvassa näkyy, miten helmet sopivat huivin sävyyn. Anoppi on jo lahjansa saanut ja piti korusta ja huivista kovasti.

Itselleni tein punaiset sydänkorvikset. Lasifoliohelmien halkaisija on noin kaksi senttiä.

 

Materiaalia jäi vähän jäljellekin eli jotain uuttakin voin vielä värkätä ennen lisähankintoja. Kaikki nämä materiaalit postikuluineen maksoivat yhteensä noin 10e. Osa hankittu huuto.netistä, osa nettikaupasta.

Lokakuun kosmetiikka

Kirjoitin joskus aiemmin siitä, miten edellisen ripsivärini loppuessa otin käyttöön jokin aika sitten ostamani Oriflamen vedenkestävän ripsivärin. Tuo ripsiväri aiheutti minulle melkoisesti ongelmia, se kun ei tahtonut lähteä silmistä millään. Kokeilin useampaakin minulla valmiina ollutta meikinpoistoainetta ja loppujen lopuksi päädyin ostamaan vielä yhden meikinpoistoaineen - Nivean, joka on ollut tähän asti luottomeikinpoistoaineeni. Tuota vaan ei ole saanut niistä kaupoista, joista sitä olen etsinyt, joten siksikin ostin sen heti, kun sen kaupassa huomasin.

Valitettavasti vain edes tuo Nivea ei pystynyt siihen eli se pahuksen ripsiväri ei irtoa tuollakaan. Niinpä päädyin tekemään vielä yhden epätoivoisen ratkaisun. Otin käyttöön uuden ripsivärin, sekin on Oriflamen tuotteita, mutta irtoaa ripsistä sentään vähän paremmin kuin tuo ensimmäinen versio. Se, mikä tuossa on epätoivoista, on se, että säästin sen ei-irtoa-millään-ripsivärin käytettäväksi hautajaisissa. Niissä kun ripsivärin pitäisi pysyä kuin liima ja yleensä onnistun itkeään niin paljon, että saan kaikki vedenkestävätkin ripsivärit valumaan.

Kuvass on lisäksi kuukauden tuotenäytteet Dermosililtä. Testattavaksi tarjottiin pippurintuoksuista suihkugeeliä, kahvintuoksuista vartalovoidetta ja yrteitä tuoksivaa käsisaippuaa.

Lokakuun kosmetiikkahankinnat kustansivat siis kokonaiset 5€.

Appelsiinituorejuustokakku

Tarjosin tätä kakkua sukulaisille, kun he kävivät suorittamassa "verhokatselmusta". Koska se saavutti vähintäänkin kohtuullisen menestyksen ja koska herra Kirjoitus erityisesti piti tästä (hän on siis varsinainen herkkupeppu), laitan reseptin jakoon.

Pohjaksi käy esimerkiksi tavallinen kääretorttu- tai suklaakääretorttupohja, mutta tämä täyte käy myös täytekakkuun. Itse käytin juuri tuota täytekakku versiota eli täytettä kahteen väliin ja päälle.
Kakun koko juju on tosiaan tuossa täytteessä. 

Appelsiinituorejuustokakku

5 liivatetta
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g appelsiinituorejuustoa
200 g appelsiinijogurttia
200 g valkosuklaata
1 dl appelsiinimehua


Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja appelsiinijogurtti. Sulata valkosuklaa ja sekoita täytteen joukkoon. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele hetki ja sekoita täytteeseen.



Mikäli käytät täytettä täytekakkuun, kannattaa tehdä täyte puolitoista kertaisena, silloin se riittää reilunkokoiseen kakkuun sekä sisälle että päälle. Täytteen väri on varsin haalean kellertävä eli koristeeksi voi valita jotain värikästä. Kuvaa ei taaskaan ole, koska kakku ehdittiin leikata ja syödä ennen kuin ehdin kuvata sen.

Täytepostaus

Sukulaiseni kävivät katsomassa uusia verhojani,  jotka ovat kyllä olleet ikkunassa jo melkoisen tovin, mutta saimme järjestettyä  yhteistä aikaa vasta nyt. Verhot ovat siis ne, jotka olen esitellyt täällä ja täällä. Verhoja kuvattiinkin, koska eräs serkuistani oli puhunut tekeleistään tuttavilleen, jotka myös halusivat nähdä ne.

Sain tuliaisiksi aivan ihanan kukka-asetelman. Siinä oli valkoinen tulilatva, mehikasvi ja niiden lisäksi koristeellisessa amppelissa oleva tuikku. Ruukkukin on männynkaarnalla päällystetty, joten mikäpä sopisi minulle sen paremmin. Tuo on siitä ihana asetelma, että jos ja kun kukkaset aikanaan kuolevat, koko systeemin voi vielä ripustaa ikkunaan ja se toimii amppelina tai tuikkulyhtynä. Sillä siinä on tosiaan mukana vielä myös lasinen tuikkulyhty. Ehkä kuvat kertovat enemmän kuin tuhatkaan sanaa.

Minusta tuo on niin kovin suloinen ja haluan tosiaan säästää sen muistona edes kuvallisessa muodossa.

Pitkästä aikaa

Se on valitettavaa, että blogistani huomaa heti sen, milloin minulla on liikaa töitä tai muutoin kovasti kiire. Pari viime viikkoa ovat taas kuluneet ihan kiitettävästi työpuuhasteluissa, sillä olen taas nauttimassa kolmen työnantajan leipää. Varsinaisella työpaikallani olen tehnyt ylitöitä ja lisäksi keikkaa muualle, joten aikaa blogille ei ole juuri jäänyt. Yritän kuitenkin nyt taas paikkailla tilannetta, sillä kirjoitettavia aiheita on kertynyt jemmaan vaikka miten paljon.

Työkuvioista on mainittava sen verran, että huomenna aloitan virallisesti uuden kakkostyöni ja jos oletukset pitävät paikkansa, niin siellä pitäisi ehtiä kirjoittamaan omaa blogiakin siinä sivussa. Tosin minun tuurillani töitä sitten riittää enemmän kuin on oletettu, mutta katsotaan miten minun käy.

Käsitöitä on valmistunut kiitettävästi, joten niiden esittelyä on luvassa. Mutta on toki muutakin, sillä käsitöitähän tämä blogi on viimeaikoina ollut aivan täynnä.