sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Soygurt -Buzzaus

Työt häiritsevät pahasti tätä harrastustoimintaa, siksi tämänkin postauksen ykkösversio pääsi karkaamaan eetteriin raakileena, joka nyt korjataan.

Olin kyllin onnekas päästäkseni mukaan Buzzadorin Soygurt-kamppanjaan, jossa sain testattavakseni kahdenlaista Raision valmistamaa soijapohjaista jogurttia. Toinen oli maultaan mustikkaista ja sitä on myynnissä 0.75 litran pakkauksissa, toinen vaihtoehto oli tropiikinhedelmät, jota on myynnissä 2x 150g pakkauksissa. Sarjasta löytyy myös kolmas vaihtoehto, maustamaton, mutta sitä ei tullut maisteltavaksi.

Soygurt on siitä erinomainen tuote, että se on laktoositon, maidoton ja gluteeniton. Sydänystävällinenkin, sillä se ei sillä eläinrasvaa. Lisäplussaa tuotteelle on se, että ne säilyvät pitkään, jopa  9 viikkoa eli niitä voi ostaa varastoon ja käyttää tarvittaessa välipalana, aamupalana tai muuten vaan herkutteluun.



Mustikanmakuista soygurttia saa siis tölkissä, joka on kooltaan 0,75 litraa. Tuote on täyteläisen mustikkaisen makuinen, koostumukseltaan "tukevahko" eli ei valuva kuten useimmat tavallise jogurtit. Plussaa tuotteelle myös siitä, ettei sieltä puskenut esille soijalle tyypillistä makua. Samaa mieltä oli myös raati, siis ystävämme ja sukulaisemme, joiden kanssa tuotetaa maisteltiin.



Ensi vaikutelma tuosta tropiikin hedelmät - tuotteesta puolestaan oli ihastus. Tuotteen musta-valkoinen teksitillä koristeltu purkki on hauska ja suloinen eli erotttui tosiaan edukseen. Samat hymistykset pätevät tähänkin tuotteeseen eli on siis maidoton, laktoositon ja gluteeniton eli soveltuu käyttöön useimmille. Tuotteessa korostuu vinkeä ananaksen maku, joka ei peitä ihan täysin soijan makua, mutta tuo soija ei myöskään puske liikaa läpi vaan sopii tasapainoisesti kokonaisuuteen.



Kumpikin tuotteista on sellaisia, että ostaisin itsekin.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Soija ja Yogurtti... en saa niitä kyllä sopimaan yhteen.

Varsinkin kun joskus muinoin olen syönyt soijamakkaraa ja se maistui (muistaakseni) ihan hyvältä.

Mari kirjoitti...

Mielenkiintoisia! Itse en juuri soijatuotteita käytä, juurikin sen vuoksi että pari kokeilua on jääneet pyörimään suuhun tuon soijan vahvuuden vuoksi. Voisin kokeilla tuota viimeistä, sen purkki näyttää mukavalta ja varmasti erottuu jopa edukseen kaupan hyllyllä (tulee muuten purkista mieleen kovasti "luomu") :D

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Anonyymi: haastan testaamaan, voit yllättyä, sillä tuo yhdistelmä toimii hyvin.

Mari: minusta on sääli, että nuo suloiset purkit on piilotettu pahvikuoren alle, kun ne myydään pahvikuorellisessa tuplapakkauksessa. Toisaalta on iloinen ylläri löytää riemunkirjavasta pahvikuoresta jotain noin kiintoisaa.

Omatkin kokemukseni soijatuotteista ennen näitä ovat olleet hieman kyseenalaisia, joten positiivisesti olin yllättynyt näiden suhteen, siksi uskallan suositella. Pidän edelleen kiinni siitä, etten suosittele mitään, mitä en itse kaupasta ostaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Minkä hintaista tuo on? kalliimpaa kuin normi jukurtti?

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Itse en ole vielä tuota kaupasta ostanut, joten hinnasta ei varmaa tietoa, mutta on varmaankin kalliimpaa kuin perusjogurtti - eli tuskin tulee 8 purkkia 2€ tarjoukseen.

Ievuskainen kirjoitti...

Maistoin eilen Soygurtin tropiikin hedelmät -versiota. Pidin sen mausta tosi paljon, sillä se ei ollut liian makeaa ja hedelmät maistuivat kunnolla - itse asiassa mukana oli ihan hedelmäpalojakin. Toivottavasti sitä tulee tarjolle lähikauppaammekin, sillä tänään sitä ei vielä siellä ollut...

Anonyymi kirjoitti...

Minä maistoin tuota hedelmäjogurttia ja se oli yllättävän hyvää, hedelmäistä ja pehmeää, eikä soijan maku haitannut ainakaan minua. Miniälläni on keliakia ja kun hän tulee seuraavan kerran kyläilemään, ostan tätä nimenomaan häntä varten!

Terveisin: Liisi

Anonyymi kirjoitti...

Ovatko tuotteet ihan uusia vai onko tuota mustikkaista ollut myynnissä aikaisemminkin?

rouva Jälkikirjoitus kirjoitti...

Tuota mustikka soygurttia on ollut aiemmin myynnissä erilaisessa pakkauksessa, jossa merkkinä oli Keiju.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa mielenkiintoiselta. Maitoallergisen lapsen äitinä kaikki uusi ja maidoton pääsee testaukseen, koska tyttö on valitettan tarkka siitä, mistä pitää ja mistä ei.