maanantai 16. toukokuuta 2011

Lomailua

Yritin kirjoittaa torstaina ja perjantaina- turhaan.
Onneksi pistin tekstit wordilla talteen, muuten ne olisivat kadonneet taivaan tuuliin.

Olen ihan oikeasti lomaillut koko viikon, tai siis tähän mennessä viisi päivää. Mutta se on paljon se, kun olen tosiaan lomaillut – ei keikkatöitä, ei suursiivousta, ei ikkunanpesua, vaikka kaikkia noita olisi ollut tarjolla. Olen käynyt salilla useampaan kertaan ja saanut nauttia mitä ihanimmista lomailmoista. Aurinko on paistanut lähes koko viikon ja lämpötila on pyörinyt yli kahdenkymmenen asteen.

Sen verran olen tehnyt kotitöitä, että eilen siivosin ihan vain vähän imuroin, pyyhin pölyt, tuuletin ja kastelin kukat. Tänään tein ruokaa, ja siinä ne viikon kotityöt sitten olivatkin.

Muun ajan olen käyttänyt elämästä nauttimiseen. Olen ottanut aurinkoa ulkona ja lenkkeillyt, kuten jo sanoin käynyt salilla treenaamassa. Eilisen illan vietin Ievuskaisen kanssa ensin leffassa katsomassa Fast & Furious 5-leffaa. Räiskettä ja räminää riitti, en laskenut, montako autoa pistettiin romuksi, mutta kymmenistä joka tapauksessa puhuttiin. Silmänruokaakin oli tarjolla sekä hienojen Rion maisemien että hyvinmuodostuneiden käsivarsien muodossa. Tosin, jos minulta kysytään, noita maisemia olisi voinut olla enemmänkin. Leffan jälkeen menimme vielä syömään ja houkuttelimme mukaan vielä Herra Kirjoituksenkin.

Rosson ruokalista oli kokenut melkoisen muutoksen, eikä välttämättä parempaan suuntaan. Siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen käynyt siellä syömässä, mutta minulla oli edellisessä listassa pari lemppariannosta – toinen kanaa, toinen kalaa ja molemmat oli poistettu listalta. Valitsin sitten broilericiabattaa, joka oli kyllä ihan hyvää, mutta jäin silti kaipaamaan entisiä herkkuannoksiani.

Kutimet ovat tietenkin pysyneet kädessäni ja jotain valmistakin on tullut. Appiukon tossut olen jo esitellyt ja yksi valmis herkkupari odottaa esittelyä. Ja jälleen on yksi tekeillä.

Keskiviikkoiltana oli työpaikan kevätliikuntapäivä, jonka teemana oli eräseikkailu. Tarjolla oli kävelylenkin lisäksi ”karhunkaatoa”, puunsahausta ja klapien kantoa sekä vesisankojen liikuttelua ja melontaa. Kun kaikista näistä oli selvitty, palkkiona oli erinomaista ruokaa ja viihdyttävää musiikkia. Jokainen osallistuja sai vielä mukaansa tuubihuivin, lisäksi arvottiin erilaisia palkintoja. Onnetar valitettavasti oli kovasti kitsas, eikä yksikään voitoista osunut kohdalleni. Sen sijaan keräsin esittelypöydistä nivaskan erilaisia tutustumiskuponkeja eri kuntosaleille tässä lähistöllä. Niitä voimme sitten yhdessä Herra Kirjoituksen kanssa käyttää.

Ei kommentteja: