Äiti oli löytänyt maalla kaapin perukoilta edesmenneen mummuni villatakin. Takin ikää voi päätellä siitä, että mummun kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40-vuotta. Takki on väreiltään ehtaa 1970-lukua, materiaaliltaan suomalaista kampavillaa ja lähes käyttämätön. Ikävä kyllä koi oli päässyt haukkaamaan siitä "vähän". Tuo "vähän" oli äidin ilmaisu, joka oli löytänyt takista pari reikää ja ajatteli parsia ne, jotta saisi takin käyttöön.
Lupasin hoitaa parsimisen, koska uskoin selviäväni siitä nopeammin kuin äiti. Yllätys oli, että niitä reikiä ei ollut vain pari, vaan niitä koin haukkaamia oli vähän siellä ja täällä, sillä takki oli tehty ohuen ohuesta langasta kaksinkertaisena. Osa rei'istä oli päälisessä, osa pohjassa. Käytin kaksi päivää parsiakseni tuon takin paraatikuntoon.
Ajattelin kyllä, että oli hullun hommaa, tuon ajan olisi voinut käyttää tehokkaamminkin. Toisaalta kuitenkin ajattelin, että kyseessä on sukupolvien ekoteko, jolla saadaan käyttöön superlaadukas vuosikausia kaapissa marinoitunut takki.
Minulla oli varastossa ikivanhaa Atlas-merkkistä villaparsintalankaa, josta käytin lähimmän sopivan värin parsimiseen ja sitten ompelulankaa lisäksi. Takin väri on vaan niin erikoinen, että ihan vastaavanväristä parsintalankaa ei löytyänyt, mutta saa kelvata nyt näillä.
Onneksi parsimukset ovat sen verran pieniä, että takki näyttää yleisilmeeltään siistiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti