tiistai 26. marraskuuta 2019

Aurinko kutsuu

Nyt se on sitten tehty, pitkällisen jahkaamisen ja miettimisen jälkeen Herra Kirjoitus painoi "varaa"-nappia. Me olemme siis suuntaamassa aurinkoon, tosin vasta huhtikuun lopussa, mutta onneksi on nyt sitten jotain mitä odottaa.

Reissun plussat ja miinukset on aika nopeasti kartoitettu, enkä sitten tässä kohtaa ajatellut ilmastollisia tai muita näkökohtia yhtään.

Miinukset
- matkan kesto vain kaksi viikkoa
- kohteena tavallinen turistirysä
- hotellissa pakettiin kuuluu vain aamupala, muu ruoka pitää etsiä itse tai ostaa erikseen hotellin 
   ravintoloista


Plussat
+ hotelli vain aikuisille
+ hotelli on saanut erittäin hyvät arvostelut
+ lämmintä pitäisi olla yli 20 astetta,  ostolakkorikkomus bikineille tulee käyttöä
+ aurinko
+ riittävän kaukana kotoa


Sekä että
+/- hotellin sijanti on keskustassa, kaikki on lähellä, mutta oma rauha saattaa puuttua
+/- paikka on tuttu, osa jutuista on nähty, mutta osa paikoista kestää toisenkin kierroksen ja toisaalta
      tuttuus helpottaa toimimista


Miinusten suhteen kahteen ensimmäiseen vaikutti elämäntilanteemme, tässä kohtaa ei vain ollut mahdollista ottaa kuukauden kaukomatkaa, vaan oli pakko tyytyä lyhyempään ja sellaisessa kohteessa, josta pääsee hätätilanteessa suhteellisen lyhyellä reittilennolla pois.

Pelkästään jo se plussa, että kyseessä on loma ja poissa kotoa riittää kallistamaan vaakaa pitkälle tuonne plussan puolelle. Myönnän, että myös aikuiselle väestön osalle oleva hotelli on plussaa, tosin sen kääntöpuolena sitten saattavat olla yötolkulla riekkuvat bilehileet, mutta niitä suren vasta sitten jos tuo skenaario tapahtuu.

Pääasia on se, että reissu on varattu, olemme todellakin lähdössä jonnekin vähän kauemmas. Nyt on taas motivaatiota käydä töissä ja tehdä lisätunteja niin paljon kuin suinkin ja samalla jaksaa tämän pimeydenkin läpi, kun on aurinkoa ja lämmintä tiedossa.

Ei kommentteja: