Masentava marraskuu

Niinhän siinä kävi, että periviholliseni marraskuu iski jälleen märällä rätillä päin kasvoja. Menetin harrastetyöpaikkani - Herra Kirjoitus tosin muistutteli, että kysessä on jo toinen kerta, ja edellisen kerran jälkeenkin palasin taas takaisin, nyt tosin en usko moiseen. Kun olen rehellinen, myönnän, että minua harmittaa myös ansionmenetys, mutta ennen kaikkea tapa, jolla paikkani vienyt ihminen luikerteli kyynärpäät edellä sisään ja kiskoi maton jalkojeni alta. Toisaalta uskon sen verran paljon karman lakiin, että muodossa tai toisessa tuo tulee häntä vastaan. Myönnän myös sen, että elämällä on tapana kantaa ja kun parilla edellisellä kerralla harrastetyöpaikat ovat syystä tai toisesta lähteneet alta, niin yllättävästi on hetken päästä löytynyt uusi tilalle. Uskotaan siis siihen edelleen. Elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä sanoi joku ja seitsemän vuotta tuolla tuli täyteen eli ehkä se sitten on aika yhden ympyrän sulkeutua.

Toisaalta tuo tarkoittaa myös lisääntyvää vapaa-aikaa, enemmän aikaa kodista huolehtimiseen (kyllä, edellisen kerran vastaavassa tilanteessa imuroin kaikki kirjamme (monta sataa) yksitellen, siivosin kaikki kaapit ja hyllyköt) ja itsestä huolehtimiseen sekä liikuntaan. Toki se tarkoittaa myös vähemmän rahaa huvituksiin - myönnän pääni käyneeen aika kiivasta pohdintaa tämän tienoilta, kunnes taas tajusin, että mullahan on edelleen varastoja vaikka millä mitalla - en mä oikeasti tarvitse mitään. Niin ja mikäli tarvitsen, niin mulla on sitten enemmän aikaa tehdä asioita itse ja korjata vanhoja. Kaivetaan esiin myös jälleen kerran se kortti, että eläähän muutkin yhden työn palkalla, joten miksi ihmeessä et pärjäisi, varsinkin kun teitä on vain kaksi ja kaksi palkkaa, eikä edes lainoja maksettavana. Uskon, että tällä on siis joku tarkoitus.

1. viikko
eli kokonaiset kolme päivää. Ihka ensimmäiseksi vapaapäivä ja peli-ilta, mikäs sen mukavampaa, vapaapäivä tosin meni siivotessa ja pyykkiä pestessä. Viikonloppu meni maalla perinteisissä merkeissä. Vähän pihahommia, vähän ompelua, kaksi käyntiä isän luona. Äidin silmien tiputtelua kaihileikkauksen jälkeen.

2. viikko
Hyvin tavanomainen viikko tämäkin, paitsi että tähänkin viikkoon kuului kokonainen vapaapäivä ilman mitään suunniteltua ohjelmaa, tosin osan siitä käytin yhden ylimääräisen työkeikan tekemiseen sekä osan kotitöiden tekemiseen. Siitä huolimatta ehdin kuitenkin käydä testaamassa pitkään haaveilemani Burger Kingin halloumihampurilaisen - ei niin suuri makuelämys kuin odotin, jatkossa tyydyn paistamaan halloumini itse. Lisäksi kävimme herra Kirjoituksen kanssa yhdessä syömässä Hesburgerissa ja kun vielä jälkkäriksi haettiin irtokarkkeja päästiin viikon roskaruokakiintiössä jo melkoisen korkealle. Toisaalta sitten viikonloppuna syötiin kiltisti kotiruokaa eli sitä, mitä kaapista löytyi.  Normaaleiden töiden lisäksi pari nopeaa keikkaa ja muutama lisätyötunti. Olin pelännyt, että hamsteerausvarastostani ensimmäisenä loppuvat sukat ja alusvaattet, mutta sain naamakirjan kautta tällä viikolla kivan täydennyksen eli kasan sukkia, alushousuja, sukkahousuja ja trikoita, joten ainakaan ne eivät ihan heti lopu.

3. viikko
Lisätöitä - jee, maanantaina ja tiistaina yhteensä 12 tuntia. Marraskuulle kertyi kuitenkin yllättävästi lisätyötunteja ja positiivisella mielellä otin kaikki mahdolliset vastaan. Nautitaan tästä niin kauan kuin tätä vielä kestää. Jälleen odotettu palkkapäivä (jonka jälkeen, no entäs sitten fiilis. Koska ymmärtäisin lopettaa sen odottamisen? Lisäksi jäi tilinauha postilakon takia saamatta. Haluan sen edelleen paperisena, koska siitä on helpoin tarkistaa, että palkka on maksettu oikein. Kyllä, olen tässä asiassa nipo.) ja peli-ilta kavereiden luona. Puolen viikkoa eteenpäin lykätty WU-häppeninki alkoi ja päättyi osaltani alta 22 tunnissa, taisin ottaa hiukan liikaa urakka-asenteen tuohon suorittaessani 4 haastetasoa ja bonustason tuossa ajassa. Nollahävikkikuukausi valui roskiin yhden salaatin myötä ja täysin omaa saamattomuuttani - siirsin evässalaatin tekoa päivän, toisen, seuraavan ja sitten olikin puolet salaatista roskiskamaa. Harmittaa vietävästi ja yritän taas ottaa opikseni.Viikko kulminoitui siihen, että maalta hajosi pakastearkku, vietin viikonloppua yrittäen kamittaa marjoja tutuille, tunkien niitä omaan pakkaseeni ja koettaen epätoivoisesti saada pakastinta tyhjättyä. Yllättävän hyvin onnistuin, jäljelle jäi vain 30 litraa puolukoita, jotka säilyvät vähän huonomminkin säilyttäen.


4. viikko
Mustaa ja pimeää, niin ulkona kuin pään sisällä. Työvuoroissa on siirrytty nopeat syö hitaat linjaukseen ja menetin siis hitaana mahdollisuuteni saada tammikuulle edes hiukan parempia vuoroja. Kahlaan loskassa tai paukkupakkasessa joka ***tin aamu töihin, jos olisi ollut iltaa, yötä tai viikonloppua, olisi saanut edes joskus nukkua vähän pidempään, puhumattakaan niiden vaikutuksesta lompakkoon. Muuten olen ahkeroinut töissä ja yrittänyt koota lisätunteja mahdollisimman paljon, kun niitä vielä on saatavilla. Marraskuu iski jälleen... kaaduin työmatkalla, polvi mustelmilla ja molemmat kämmenet auki. Jälleen yksi syy lisää "rakastaa" tätä kuukautta. Viikonloppuna onnistuttiin välttämään roskaruokailu ja syömään pakastorfin seurauksena paistettua hirvipaistia.

5.viikko
Vielä extratöitä jokunen tunti, ihanaa kun niitä vielä on. Jääkaapin kaivelu tuotti edelleen tulosta ja vielä löytyi evästä alkuviikoksi. Yritän minimoida kaupassakäyntiä ja uudenvuoden lupaukseksi olen päättänyt ottaa sen pussikasan hävittämisen tuolta keittiön nurkasta - ja niitä ei siis kipata roskiin, vaan niillä eletään. On taas se hetki, jolloin hoen itselleni, että pahemminkin voisi olla, ei lisätöiden katoamin aiheuta katastrofia ja kyllä me ihan varmasti selvitään - säästötavoitteestani puuttuu vielä muutama tonni, mutta senhän oli tarkoituskin valmistua vasta ensi vuoden lopulla ja nyt yritän ahnehtia sitä valmiiksi jo tänä vuonna, mikä ei tietenkään onnistu ja saa miettimään tyhmiä. Mainitsinko jotain lisätöistä? No nythän niitä sitten ropsahti, yhtäkkiä reilun työpäivän verran lisää tälle viikolle, mutta ihanaa se vaan on. Buukkasimme kevääksi reissun aurinkoon, joten sen voimalla jaksaa taas vaikka mitä.

Myönnän, että tilasin kuun alussa yhden pienen Fiksuruoka-paketin, koska olin saanut sinne lahjakortin. Paketissa tuli esimerkiksi papuja, linssejä, ateriankorvikepatukoita ja jättitölkillinen päärynöitä. En vielä tiedä, mitä niistä teen, mutta eivätköhän nekin vielä paikkansa hae.

Aurinko kutsuu

Nyt se on sitten tehty, pitkällisen jahkaamisen ja miettimisen jälkeen Herra Kirjoitus painoi "varaa"-nappia. Me olemme siis suuntaamassa aurinkoon, tosin vasta huhtikuun lopussa, mutta onneksi on nyt sitten jotain mitä odottaa.

Reissun plussat ja miinukset on aika nopeasti kartoitettu, enkä sitten tässä kohtaa ajatellut ilmastollisia tai muita näkökohtia yhtään.

Miinukset
- matkan kesto vain kaksi viikkoa
- kohteena tavallinen turistirysä
- hotellissa pakettiin kuuluu vain aamupala, muu ruoka pitää etsiä itse tai ostaa erikseen hotellin 
   ravintoloista


Plussat
+ hotelli vain aikuisille
+ hotelli on saanut erittäin hyvät arvostelut
+ lämmintä pitäisi olla yli 20 astetta,  ostolakkorikkomus bikineille tulee käyttöä
+ aurinko
+ riittävän kaukana kotoa


Sekä että
+/- hotellin sijanti on keskustassa, kaikki on lähellä, mutta oma rauha saattaa puuttua
+/- paikka on tuttu, osa jutuista on nähty, mutta osa paikoista kestää toisenkin kierroksen ja toisaalta
      tuttuus helpottaa toimimista


Miinusten suhteen kahteen ensimmäiseen vaikutti elämäntilanteemme, tässä kohtaa ei vain ollut mahdollista ottaa kuukauden kaukomatkaa, vaan oli pakko tyytyä lyhyempään ja sellaisessa kohteessa, josta pääsee hätätilanteessa suhteellisen lyhyellä reittilennolla pois.

Pelkästään jo se plussa, että kyseessä on loma ja poissa kotoa riittää kallistamaan vaakaa pitkälle tuonne plussan puolelle. Myönnän, että myös aikuiselle väestön osalle oleva hotelli on plussaa, tosin sen kääntöpuolena sitten saattavat olla yötolkulla riekkuvat bilehileet, mutta niitä suren vasta sitten jos tuo skenaario tapahtuu.

Pääasia on se, että reissu on varattu, olemme todellakin lähdössä jonnekin vähän kauemmas. Nyt on taas motivaatiota käydä töissä ja tehdä lisätunteja niin paljon kuin suinkin ja samalla jaksaa tämän pimeydenkin läpi, kun on aurinkoa ja lämmintä tiedossa.

Hullu, mutta toimiva, idea

Pengoin kaapista meikkivoidetta, edelliset purkit olivat tyhjentyneet ja tajuttuani, miten paljon olin näennäisestä ostolakostani huolimatta ostanut (ja saanut ilmaiseksi) kosmetiikkaa tänä vuonna, päätin yrittää selvitä  vuoden loppuun ostamatta uutta. Muistelin, että kaapissa pitäisi vielä olla joku purtilo käyttämättä. En kuitenkaan onnistunut löytämään sitä täyteen ahdetusta, tuota, hyvin varustellusta kaapistani. Sen sijaan käteeni tarttui kaverilta saatu NYXin countour-puikko, jossa on toinen pää vaaleaa korostuksiin ja toinen tummaa varjostuksiin. Koostumus on kieltämättä rasvainen, mutta hyvin samaa tyyliä kuin Joe Blascon ja Grimasin meikkivoiteet. Nythän tuollainen voimakkaasti korostava ja varjostava meikki on poissa muodista ja vannotaan luonnollisuuden nimiin, joten sikäli puikkolla ei juuri ole käyttöä (varsinkaan kun mulla sattuu olemaan muitakin peitevoidepuikkoja).

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että aamukiireessä (eihän tätä asiaa tietenkään voinut illalla hoitaa valmiiksi) paremman puutteesa vetelin sitten puikosta naamaanivuorotellen kummallakin värillä raitoja, jotka tasoitin kasvoilla. Ajattelin kuitenkin kokeilla seuraavaksi valmista sekoitusta eli leikkaan palasen kummastakin ja sekoitan ne valmiiksi kupissa, jos siitä tulisi vähän parempi. Sekoitin palat, totesin toimivaksi ja tyhjensin koko tuubin tähän käyttöön. Lisäsin mukaan vielä vähän perusvoidetta keventämään, sillä pelkästään voide vaikutti aika tönköltä ja NYXin tuotteissa on niin paljon pigmenttiä, että ne kestävät hyvin vähän laimennusta. Kyllä tällä hetken pärjää, toivottavasti kestää loppuvuoden. Spaattelilla purkista sienelle ja sillä levitys kasvoille.

Purkin reunat siistin vielä meikkisienellä, jotta kaikki tulisi hyötykäytettyä. Onnittelin itseäni hullusta, mutta tällä kertaa toimivasta ideasta, jolla säätettiin taas jotain menemästä hukkaan ja joku euro kotiin päin, kun ei tarvinnut ostaa uutta.

Elämäntapahamsterin onnistuminen

Joskus elämässä on ihanaa kun saa tuntea hamsterina onnistumisen tunnetta ja joskus elämässä onnistumisen tunne voi olla pienistä asioista kiinni. Niin tälläkin kertaa, eikä kyseessä ollut kuin pätkä kierrätettyä heijastinnauhaa ja pari palasta tarranauhaa.

Äitini valitti, että hänen heijastinliivinsä vetoketju ei pysy kiinni. Alkuun yritin tietenkin säätää sitä kaikilla osaamillani tavoilla, jotka useimmiten auttavat temppuileviin vetoketjuihin, jos ei nyt suoranaisesti hampaita ketjusta puutu tai lukko ole halki. Tällä kertaa purista-kiristä-väännä - vinkit eivät auttaneet ja ketju aukesi edelleen.

Koska kyseessä oli muuten kelpo liivi, päätin korjata sen tarranauhoilla. Mitä suurimman onnistumisen tunteen sain, kun hamsterin jemmoista löytyi palanen juuri oikeanlevyistä heijastinnauhaa, sen alle sopiva tarranauhan kappale vastakappaleineen ja mikä vielä parempaa toinen palanen liivin väristä tarranauhaa ja sen vastakappale. Heijastinnauha ja neonkeltainen tarranauha ovat peräisin vanhasta heijastinliivistä, jonka osia olen hyödyntänyt monessa muussakin työssä. Musta tarranauha, joka piiloutui tuon heijastinnauhan alle, on sekin kierrätettyä, vaikkakaan en sen tarkempaa alkuperää muista. Hamsterilla kun on tapana ratkoa talteen kaikki mahdolliset kierrätysosat poistoon menevistä tekstiileistä. Niinpä minultakin löytyy jos jonkinlaista nauhan pätkää, vetoketjua, lukkoa tai koristetta jemmoistani ja nyt kun niistä löytyi korjaukseen juuri täydelliset kappaleet, koin suunnatonta onnistumisen riemua.

Liivistä saatiin varsin toimiva ja vielä lisäksi ihan helposti kauempaa ei edes huomaa, että liiviä on käpistelty.

Ompelujälki ei ole läheltä katsottuna maailman kaikkeuden hienointa, mutta palaset oli pakko tikata paikalleen niin, että ne kestävät toistuvat avaamiset ja sulkemiset. Äiti oli liiviinsä kovin tyytyväinen ja otti sen jälleen heti käyttöön.

Voi pimeys

Monen monta vuotta olen hokenut sitä, miten inhoan pimeää, kylmää ja märkää. Tuo tunne vain tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Miten toivoisinkaan, että voisin vain kiskoa peittoa korville ja jäädä sinne peiton alle vaikka kolmeksi kuukaudeksi näin syys-talven aikaan. Tässä kohtaa voi todeta, että kyllä karhut ovat viisaita, näillä leveysasteilla kaikkien pitäisi voida nukkua talviunta.

Ihan kauhuissani mietin jo, että miten oikein koomailen läpi marraskuun ja joulukuun, kun nyt jo on talviunifiilis. Pari päivää sitten satanut loskaksi muuttunut ensilumi ei juuri lisännyt hereilläpysymisen halua. Tuntuu, ettei mikään huvita ja siihen, ettei pimeässä kukaan erota nurkissa pyöriviä villakoiria voi aina vedota.

Tässä kohtaa mieleeni juolahti kirkasvalolamppu, jonka Herra Kirjoitus minulle osti muutamia vuosia sitten. Koska keittiömme on jo muutenkin täynnä kaikea ei niin tarpeellista, raahaan senkin sinne, jos se vähän edes piristäisi ja toisi sitä kaivattua valoa tähän pimeyteen. Sen vierelle nostan D-vitamiinipurkin, jos vaikka sieltäkin löytyisi  vahvistusta siihen uskoon, että kevät tulee jälleen.

Taidan olla itselleni armollinen ja päättää, että jos marraskuussa ei huvita suursiivota, vain imuroin ja pyyhin pölyt, jos ei huvita kokata, otan käyttöön valmisruokajemmat (pussikeitto ja näkkäri ovat ihan hyvä vaihtoehto, uskokaa pois, kyllä niillä ja kaurapuurolla kuukauden elää). Onneksi koomailuun liittyy myös se, ettei jaksa laittaa itseään sen vertaa, että kävisi ulkona syömässä kovin usein. Piristykseksi voidaan käyttää vihdoin ja viimein ne lahjakortit, jotia on säästetty hätätilanteita varten. Marraskuussa on onneksi vain 30 päivää, ja kun jokaiselle päivälle lupaa itselleen vaikka puoli tuntia piristävää peliaikaa, niin ehkä sillä selviää. Tuo kouluttava peli kun hyvä henkireikä, joten pitänee käyttää sitä jaksaa-jaksaa-vipuna: kun hoidat nämä asiat, saat vartin peliaikaa. Tuon kirjoitettuani tunnen itseni kyllä enemmän viisivuotiaaksi kuin aikuiseksi, mutta ihan se ja sama - kunhan sillä selvitään marraskuusta ilman että elämä ja koti ajautuvat jättikaaokseen, niin sillä mennään.