Lopettamisen onni

Pitkään olen pohtinut Jenni Sarraksen arkijärki-blogissaan esittämää ajatusta siitä, että me ihmiset jakaudumme tavaroiden aloittajiin ja lopettajiin . Itse tunnustaudun yhä selkeämmin lopettajaksi, minusta on ihana, kun saan tiristettyä purkin pohjalta viimeisetkin pisarat käyttöön tai vaatteen pidettyä todella niin loppuun, että sen ainoa oikea paikka on roskis. Tämä totta kai vasta sen jälkeen, kun kaikki hyödyntämiskelpoiset osat/palaset on siitä irrotettu. Tietenkin mielihyvää tarjoaa myös se, että voi ottaa kaapista käyttöön uutta ja niin purkaa varastoja, samalla kun voi alkaa toivoa sen käyttöönotetun jutun vähenemistä tai kulumista siihen, että ollaan taas kohta loptusvaiheessa.

En osaa sanoa, miksi en pidä niin houkuttelevana monen uuden purkin avaamista tai satunnaistapauksia lukuunottamatta laajan rättivarastoni täysimittaista hyödyntämistä, vaan mieluummin tyhjennän jemmoja purkki ja huulipuna kerrallaan tai jumitan samoissa vaatteissa, kunnes ovat ihan rievuiksi kuluneet. Ilmeisesti se on lopettajan-tyyppipiirre. Samoin kuin se, että jos ostaa jotain uutta, se siirretään kaappiin jonon jatkoksi eikä oteta käyttöön. Tästä tavasta onnekseni alan päästä pikku hiljaa eroon, ei hankita uutta, vaan kaivellaan niitä kaappeja niin pitkälle kuin materiaa riittää - ja sitähän riitää. Toisaalta taas sitten, jos jotain hankin, niin otan sen samantien käyttöön, enkä jemmaa enää kaapin pohjalle pilaantumaan. Tästä jemmaamisesta ja tavaroiden pilaantumisesta kaapissa kirjoittelin keväällä ja olen edelleen sitä mieltä, että vanhentuvaa tavaraa kannattaa pitää varastossa vain järkeviä määriä ja myös käyttää niitä, jotta ne eivät pilaannu käyttämättöminä. Se, jos mikä on suurta haaskuuta, jos joutuu heittämään pois käyttämättömän, mutta kaapissa pilaantuneen tavaran.

Osa  lopettajan mielihyvästä tulee tosiaan siitä, että saa jonkun asian kulutettua loppuun. Osa toki myös siitä, että saa käyttöön jotain uutta ja pieni osa siitä, ettei tarvitse ostaa mitään, vaan korvaava tuote löytyy itseltä. Viimeisin osa tarjoaa tietenkin vielä tuplaonnistumisen, kun rahaa säästyy ja maailma pelastuu, kun jälleen jää yksi turha tuote tekemättä.

Juuri äsken koin suurta riemua, kun laitoin yhdet puhki kävellyt kengät roskiin. Jälleen kerran sain aikaiseksi kenkien pohjiin reiät ja näin syksyn sateilla sellaiset kengät eivät todellakaan ole käyttökelpoiset, joten pistin ne roskiin. Sen verran minulle on tällä uudella vuosikymmenellä kehittynyt kermaperseen vikaa - tai kenties järkeä - että kun noiden tilalle käyttöön otetut kävelykengät kalvoivat rakon kantapäähän, siirsin ne kirpparikasaan, joku järki lopettamisessakin, ei sitä ihan verissä päin -  tai jaloin - tarvitse tehdä. Siis kaksi paria pois, nolla sisään (toistaiseksi).