keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Väinö ensimmäinen, keittiön kuningas

Äitini on ilmeisesti jossain kohtaa huomannut, että paistinpannumme ovat hieman kuluneita. Toinen on muuten hyvä, mutta teflonpinnoite on kovasta käytöstä kulunut, toinen puolestaan on pinnoitteeltaan erinomaisessa kunnossa, mutta jostain syystä vääntynyt - sillä ei voi siis paistaa kuin toisella puolella kerrallaan. Keskimääräisesti on siis yksi hyvä pannu, kun nuo kaksi huonoa laskee yhteen. Omelettipannu sentään on kunnollinen.

Äiti oli siis päättänyt korjata tilanteen ja lahjoitti meille keittiön kuninkaan. Tästä lähtien meillä paistaa Väinö ensimmäinen, keittiön kuningas. Väinö on Hackmannin valmistama ja ostettu K-kaupan keräilymerkeillä, sen oli kuulemma saanut puoleen hintaan, joten lohduttaudun sillä, etten tullut äidille kalliiksi.

Ei kommentteja: