Komplisoitunut kosmetiikka

Olen tässä viimeaikoina jounut miettimään omaa suhdettani kosmetikkaan, sen ostamiseen ja käyttämiseen. Pohdinnoissani olen joutunut toteamaan suhteeni kosmetiikkaan vähintäänkin kiemuraiseksi.

Ennen kuin julistin itselleni kosmetiikkasäännöstelyn, joka on ollut voimassa kohta puolitoista vuotta, ostelin kosmetiikkaa varsin surutta. Itse asiassa kosmetiikan hankkiminen toimi "lohtuostamisena" eli aina kun asiat eivät menneet niin kuin olisin halunnut tai tuli jotain harmia tai kaipasin jostain muusta syystä lohdutusta ostin itselleni jotain pientä. Tuo "jotain pientä" oli yleensä uusi kynsilakka tai huulipuna, jotka eivät muutaman euron hinnalla vieneet työssäkäyvää konkurssiin. Palatessani ajatuksissani vielä aikaisempaan aikaan, tajusin tuon tavan alkaneen jo opiskeluaikana, mihinkään suurempaan ei ollut varaa, mutta sen kymmenen tai viisitoista markaa saattoi surutta pistää menemään ja ostaa uuden luomivärin, rajauskynän tai jotain. Jo silloin koetin suunnata lohtuostamistani karkeista johonkin muuhun ja se joku muu sattui olemaan kosmetiikka.

Viime vuonna, kun asetin itselleni määrärahat kosmetiikan hankkimiseen, ohjasin itseni taas karkkihyllyn suuntaan. Onhan toki selvää, että kaikkia paheita ei saa karsittua kerralla. Yritän nyt kuitenkin ihan tosissani päästä sekä kosmetiikka- että herkkupaheesta, saa sitten nähdä, minkä uuden löydän tilalle korvaavaksi.

Niin koukussa olen ollut kosmetiikan ostamiseen, että ensimmäisinä säästöbudjetin ja ostoslakon kuukausina olen oikeasti joutunut istumaan käsieni päällä, etten esimerkiksi ostaisi netistä hetken mielijohteesta lisää kaapin täytettä. Ostoslakkoni ei toki ole totaalinen, vaan tarpeellista saa ja täytyy ostaa - on sulaa hulluutta yrittää poistaa vedenkestävää ripsiväriä ilman kunnollista meikinpoistoainetta, kyllä sellainen täytyy olla käytössä ja ostaa uusi kun vanha loppuu. Sen sijaan uudet huulipunat, kynsilakat, suihkugeelit ja shampoot ovat totaalikiellossa. Vanhoja on vaikka miten monta, menevät toisesta päästä käyttökelvottomiksi, kun kannan toisesta päästä uutta sisään ja sitten kehtaan vielä väittää ajattelevani ekologisesti - tuo nyt ainakin on pahemman sortin haaskausta, kun käyttämättömät, vanhentuneet tuotteet kipataan roskiin.

Itseni takia olen pitänyt jo reilun vuoden seurantaa täällä blogissa siitä, mitä kosmetiikkatuotteita ostan tai saan ja vastaavasti, miten paljon tulee käytettyä loppuun. Tiedän, ettei se kiinnosta ketään muuta kuin itseäni, mutta itsellenihän minä tätä kirjoitankin. Jossain vaiheessa, kun varastot ovat tyhjentyneet riittävästi sallin itselleni vähän ostamista. Tokihan se on melkein sama, kuin antaisi alkoholistille viinryypyn ja sanoisi, että katsotaan, miten sun käy. Toivon ja uskon kuitenkin, että pystyn toimimaan järkevästi eli ostamaan tarpeellista ja vain hyvin varvoin jotain ekstraa.

Pahan päivän vara on käsite, jonka käytössä olen suorastaan ylittänyt itseni, mitä kosmetiikkaan tulee. Ei ajatustakaan siihen suuntaan, että jos oikein huonosti menee, voisi olla vaikka ilman jotain tuotetta, vaan kootaan kaappiin kaikkea mahdollista varmuuden vuoksi. Noita varastoja olen purkanut nyt vuoden, eikä loppua näy. Onneksi avaamattomat kosmetiikkatuotteet säilyvät melko pitkään ja ne, jotka ovat vanhentuneen, päätyvät roskiin itseeni kohdistuvan manailun säestämänä.

Jonkinlaisen analyysin olen siis saanut tehtyä suhteestani kosmetiikkaan ja siihen liittyviin kiemuroihin, se varmasti helpottaa tiedostamaan tilannetta ja toimimaan jatkossa oikein. Välillä on ihan oikeasti hyvä, että vieras ihminen tulee, nostaa sinut seisomaan peilin eteen, pistää katsomaan itseäsi silmiin ja pohtimaan asioita. Tämä liittyy elämässäni tällä hetkellä muuhunkin kuin kosmetiikaan, mikä varmasti oli rivien välistä luettavissa, mutta toimii myös kosmetiikan saralla.