tiistai 12. lokakuuta 2010

Kirjoittaja maailmalla

Blogi vaikenee hetkeksi, tarkoittaa noin kuukaudeksi, sillä kirjoittaja vaeltaa maailmalla kaukana kotoa. Lähdemme tänään, palaamme 1.11., mutta varaan itselleni oikeuden käyttää vielä seuraavan viikon matkapyykkien pesemiseen, ystävien tapaamiseen ja jet lagin poisnukkumiseen.

En ole laatinut tälle matkalle mitään hankintalistoja tai ylipäänsä lähtenyt matkalle kovin suurin hankintatoivein. Olisihan se kiva, jos sieltä löytyisi edes yhdet kengät tai laukku tai vaikka molemmat, jos niin paljon uskaltaa haaveilla. Sen olen itselleni luvannut, että en osta itseäni varten tusinaa matkamuisto t-paitaa.

Alla olevassa kuvassa vasemman puoleinen lammas kertoo, millaisena matkaan lähdemme ja oikeanpuoleinen on sitten se, millaisena maailmalta palataan.


Oikeasti nämä suloiset suklaalampaat saimme äidiltä pääsiäiseksi, ja ne olivat niin suloisia, että ne oli pakko kuvata ennen kuin ne syötiin, jotta jäi edes joku muisto. (Onnistuin tekemään jotain melkein mahdotonta - katkaisin tai halkaisin, vahingossa tietysti, kameran muistikortin, sen jota käytin blogikuviini. Herra Kirjoituksen avustuksella sain kuvat pelastettua, mutta korttia ei voi enää käyttää. Onneksi kyseessä oli vain 32MB kortti. Edelleenkään en tajua, mitä oikein tapahtui, otin kortin koneesta ja yritin laittaa kameraan ja huomasin sen olevan kädessäni kahtena kappaleena. Siltä kortilta pelastin nämä pääsiäislampaatkin.)

Lupaan palata blogin pariin siinä vaiheessa, kun normaali työelämäkin alkaa eli 8.11.
Jos minusta ei kuulu marraskuun puoliväliin mennessä mitään, olen jäänyt maailmalle (= Brasiliaan) jumiin...

Ei kommentteja: