keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Asiakaspalvelua kerrakseen

Valitettavan usein minäkin sorrun vain valittamaan ja jakamaan negatiivista palautetta tai tekemään reklamaatioita, se positiivinen palaute jää usein vain kytemään oman mielen päälle, eikä sitä tule kuulutettua julkisesti.

Nyt on kuitenkin mainostamisen paikka. Kerroin aikaisemmin, että löysin kirppikseltä Samsoniten laukun hintaan 5e. Laukusta puuttuivat avaimet, joten päätin yrittää hankkia jostakin sellaiset.

Ensimmäiseksi surffasin netissä, mistä Samsoniten sivuilta selvisi hyvin nopeasti, että laukku on liian vanha siihen, että avaimet saisi sitä kautta.

Seuraavaksi menin paikalliseen laukkuliikkeeseen BeBagiin laukkuni kanssa. Sain erinomaisen ystävällistä palvelua (ja jäin kaipaamaan pari ihanaa laukkua, jotka sinne jäivät, kun ehdin hypistellä niitä odotellessani eli täytynee käydä kotiuttamassa ne jossain vaiheessa...). He eivät voineet auttaa asiassani, mutta antoivat kullanarvoisen vinkin, mistä voisin seuraavaksi kysyä. Arvostan tällaista palvelua - jos ei voida itse auttaa, kerrotaan kuka mahdollisesti voisi, eikä pimitetä tietoa asiakkaalta.

Tämä kullanarvoinen vihje johdatti minut viereiselle ovelle - jossa lukee BeMaster, suutari. Sain tästä liikkeestä aivan loistavaa palvelua, jota haluan nyt tässä hehkuttaa. Soitin liikkeeseen ensin ja he kovasti pahoitellen pyysivät minua tulemaan käymään laukun kanssa, kun eivät voineet olla aivan varmoja, että pystyisivät tekemään avaimet, eivätkä ainakaan ilman laukkua.

Vein siis laukun liikkeeseen ja muutaman päivän kulutta sain tekstarin, että avaimet olivat valmiina. Kävin tänään hakemassa avaimet ja koin kaksi posiitista yllätystä -ensimmäinen oli se, että todellakin sain avaimet (en uskonut, että noin vanhaan laukkuun saisi enää avaimia) ja toinen oli hinta. Kaksi avainta maksoi vain 15e. Lisäksi palvelu oli huippuluokkaa - tosi ystävällistä ja rentoa. Suosittelen siis BeMasteria kaikille. Olen ennenkin käynyt ko. liikkeessä ja kaikki kokemukseni ovat olleet positiivisia, jaan siis kerrankin positiivista palautetta.

Ei kommentteja: