torstai 2. syyskuuta 2010

Elokuun kosmetiikkahankinnat

Elokuussa olen tainnut päästä kosmetiikkahankinnoista "tosi vähällä". Ostin eräältä puolitutulta edustajalta kasvovoiteen extrasuperhyperalennuksella. Voide on merkitään Mary Kay, näitä tuotteita minulla on pari muutakin. Tiedän, että pitäisi käyttää niitä säännöllisti, mutta jotenkin vain olen pihistellyt noita hyviä, mutta ärsyttävän kalliita, tököttejä aina parempiin tilaisuuksiin.
Köyhdyin siis tästä voidepurkista kokonaiset 2€.

Tuon voidepurkin lisäksi tuli päivitettyä peruskosmetiikkavalikoimaa "peruskaupastani" eli dermoshopista. Ilman heidän keittiösaippuaansa en kerta kaikkiaan tule toimeen - sitä tuli tilattua sekä pumppupullo että täyttöpussi:
Lisäksi dödöä minulle ja herra Kirjoitukselle. Miespuoliselle nuo mustakorkkiset, yhteensä 5 pulloa ja kahta eri sorttia. Saapi hän sitten verrata, kumpi tuntuu paremmalta. Itselleni tilasin maltilliset kaksi pulloa ja kumpikin erilaista, jotta pääsen minäkin testaamaan.
Aurinkovoidetta tulevaa matkaa varten, tämän verran aion viedä mukanani ja loput ostetaan sitten Locas Americanisista (ja kirjoitin kaupan nimen varmaan väärin, mutta minulle riittää, että löydän sen paikan päältä;-) ):
Lisäksi käytin tästä ja aikaisemmasta tilauksesta saamiani bonuspisteitä ja hankin jalkavoiteen ja vielä yhden deodorantin. En ole aikaisemmin malttanut kokeilla tuota Deo Stick E:tä, koska mielestäni 6€ dödöstä on vaan liikaa. Nyt sen sain kerätyillä bonuspisteillä "ilmaiseksi", joten päätin testata.
Tähän tilaukseen paloikin sitten jo enemmän rahaa, koska pelkästään aurinkovoide maksoi 9,90€, kokonaissumma oli siinä 35€ kieppeillä. Eli elokuun kosmetiikkahankintoihin meni kokonaisuudessaan vajaa 40€, mutta toisaalta noilla tuotteilla pärjää sitten pitkään.

Ei kommentteja: