Joulun valot

Suvaitsemattomuus valtaa jälleen mielessäni alaa ja harkitsen vakavasti jonkin sortin ritsan tai hernepyssyn hankkimista, koska naapurini aiheuttaa minulle päänsärkyä. Vastapäisen talon lähes vastapäisen asunnon haltija on menyt hankkimaan uudet jouluvalot ja se on päänsäryn syy. Nämä hirvitykset ovat vilkkuvan siniset led-valot ja niistä tulee väistämättä mieleen vain ikäviä asioita kuiten poliisi, ambulanssi, paloauto ja työ.

Ritsaa tarvitsisin siihen, että voisin yrittää osua johonkin valoista ja ne ehkä sammuisivat edes hetkeksi. Tosin tätä hankaloittaa se, että ko. valot ovat ikkunalaudalla sisällä asunnossa. Jos ne olisivat parvekkeella, olisin jo aikaa (ne ovat olleet paikallaan noin viikon) tehnyt jotain asiaintilan muuttamiseksi.

Työkaverini lohdutteli minua, etteivät nämä ole läheskään hirvittävimmät viritykset - heidän lähelleen kuulemma perustetaan bordelli joka joulu. Tämä tapahtuu siis siten, että keskelle erään rivitalon alimman kerroksen ikkunaa ripustetaan valtava punainen valosydän ja sen ympärille ikkunaa kiertämään välkkyvät punaiset jouluvalot. Akkuna siis näyttää siltä kuin joku voisi seisoskellä siellä kaupalla, juuri niin kuin Amsterdamissa punaisten lyhtyjen kadun ikkuna alueella. No en minä kyllä heitäkään kadehdi, en tosiaan.

Minussa on varmaan jotain vialla, mutta olen jo vuosia saanut syyhyn epämääräisistä vilkkuvista, välkkyvistä, soittavista ja haisevista jouluvaloista. Kirkkaat valot ovat ihan jees, mutta nekin edellyttävät jonkinlaista silmää ripustajaltaan. Kaikkein turvallinen on yksinkertainen ja kaunis kynttelikkö ja jos minä saisin päättää, niin isoissa taloissa olisi jokaisella ikkunalla samanlainen kynttelikkö. Se olisi tyylikkään ja harkitun näköistä, sen sijaan että jokainen virittelee ikkunoilleen, mitä mieleen tulee. Siis tarkoitan sitä, että ei kynttilöiden tai valojen tarvitisi olla kaupunginosakohtaisesti samoja, jokainen kerrostalo voisi olla erilainen kunhan koko talo olisi valaistu samalla tyylillä.

Tämä samanlainen kynttelikkö ratkaisu on toteutettu Tampereella Koukkuniemen vanhainkodissa ja se on todella kaunis ja henkii jotenkin pyhää rauhaa. En koskaan unohda sitä näkyä, kun ensimmäisen lumen satamisen jälkeen menin itsenäisyyspäivän aikaan katsomaan Elli-tätiä sinne. Tuo valtava, yli kymmenen ison kerrostalon muodotama kompleksi kylpi vastasataneen lumen valkeudessa ja jokaiselle ikkunalle oli laitettu kaunis kulmakynttelikkö. Melkein itkin (niin kuin nytkin, kaipauksesta Elli-tätiä ja Tamperetta kohtaan), se oli jotain uskomattoman kaunista. Silloin päätin, että jonain päivänä minäkin haluan asua siellä, hiipiä pikkuisin mummonaskelin kauhtuneeseen takkiin kietoutuneena, huivi päässä ympäri tuota aluetta ja katsella sen kauneutta.

Unelmat ovat kuitenkin vain unelmia, sillä tuskin minä koskaan sinne pääsen. Jos ylipäänsä vanhainkoteja on enää olemassa silloin, kun sitä tarvitsisin, niin minun paikkani on kuitenkin jossain muualla kuin tuolla Koukkuniemessä.