perjantai 29. joulukuuta 2023

Rätei ja lumpui kakskolme

Koska viime vuonna poistettujen vaatteiden määräksi kertyi vain 28 kappaletta, päätin jatkaa seurantaa tänäkin vuonna. Määrä saattaa pysyä suunnilleen tuossa samassa määrässä, vaikka aika moni vaatekappale säästyikin vuonna 2022 "kyllä se vielä yhden pesuvälin menee"-periaatteen vuoksi, en usko niiden kestävän enää vuotta 2023 loppuun. 
 
Jos loppusijoituspaikat ovat jotain muuta kuin siivousrättejä tai meikinputsausliinoja, ne mainitaan erikseen. 

Alusvaatteet: rintaliivit (kirppikselle), kerrasto (kirppikselle), rintaliivit (roskiin+ askarteluun)

Alushousut: V

Sukat: III

Paidat (t-paidat, topit, aluspaidat): I

Puserot: II

Housut: IIII (minun lempifarkkuni ja kahdet Herra Kirjoituksen farkut serkulle materiaaliksi + yhdet Herra Kirjoituksen farkut lisää)

Muut:

Lakanat  & tyynyliinat: VII

Yhteensä 18 vaatekappaletta ja 7 liinavaatetta

Nämä viimeiset eivät varsinaisesti ole vaatteita, mutta koska halusin tietää myös näiden kierrosta, lisäsin nekin listalle. Hyvin pitkällehän ne menevät niin, että lakanoiden paremmista kohdista ompelen vielä tyynyliinoja, isot lakanat pienennän ja käytän vielä poikkilakanoina. Yllättävän kauan nuo kestävät, sillä puolitin juuri toisen niistä lakanoista, jotka ihka ensimmäiseen yhteiseen kotiimme ostin, tuota, noin 20 vuotta sitten. Kohtuullisen kuntoiset palat käytän paikkaukseen ja ne kaikkein huonoimmat ja kuluneimmat kohdat pistän suoraan räteiksi. 
 
Kovin vähältä tuo määrä tuntuu, mutta tiedän, että onnistuin jälleen siirtämään muutamankin melkein loppuun kuluneen vaatteet tuohon "kyllä se vielä hetken kestää kasaan". Yritän ensi vuonna olla määrätietoisempi noiden kanssa ja tosiaan poistaa ne, enkä vain jättää odottamaan. 
 
Lisäksi meiltä on poistunut puolen muovikasillista fleecetilkkuja. Löysin ne maalta, pesin ja putsasin. Tarjosin niitä askartelumateriaaliksi, mutta kun kiinnostuneita ei löytynyt, putsasin niihin meikit naamastani. Yllättävän hyvin toimi perusvoiteen parina. Osa odottaa vielä ensi vuotta, joten ei tarvitse ostaa pumpulilappuja ensi vuonnakaan.

Lisätään samaan listaan myös kengät:
1) Herra Kirjoituksen mustat talvikengät, joista irtosi pohja
2) mustat balleriinat, korko rikki ja pohja irti
3) Herra Kirjoituksen ikivanhat siniset kropsut, joista pohja puhki
4) ruskeat nahkalenkkarit, reikä pohjassa ja pohja irti
5) tummasävyiset (keinonahkaiset) Chelsea-boots - kopiot, jotka aavistuksen liian kapeat, kirpparille

torstai 28. joulukuuta 2023

Vuoden 23 toiset pätkät

Mallikerta 7 silmukkaa ja 8 kerrosta.

Luo seitsemällä jaollinen määrä silmukoita. Suositeltavaa – mutta ei pakollista – on tehdä alkuun pieni pätkä joustinneuletta.
 
MALLINEULE:
1. / 3. / 5. / 7. kerros: Toista *5 oikein, 2 nurin*.
2. kerros: Toista *3 oikein, 2 oikein yhteen, langankierto, 2 nurin*.
4. kerros: Toista *2 oikein, 2 oikein yhteen, langankierto, 1 oikein, 2 nurin*.
6. kerros: Toista *1 oikein, 2 oikein yhteen, langankierto, 2 oikein, 2 nurin*.
8. kerros: Toista *2 oikein yhteen, langankierto, 3 oikein, 2 nurin*.
Toista näitä kahdeksaa kerrosta.
 
Loin 56 silmukkaa, kudoin 1. kerroksen oikein ja aloitin mallineuleen toisella kerroksella. Kudoin yhden mallikuvion ja purin koko viritelmän, koska se oli aivan liian iso. 
 
Aloitin uudelleen 49 silmukalla.  Kudoin koko pinkin langan sukan varteen viistopitsiksi. Kantalappuun otin 13+13 silmukkaa ja sen kudoin mohairilla, hampulla ja pätkillä, 24 kerrosta. Kantapohjaan 7+7 silmukkaa, kantalapun reunasta nostin 14 silmukkaa ja ensimmäiset kavennukset tein heti ensimmäisellä kerroksella ja jatkoin kavennuksia joka toinen kerros kunnes kaikilla puikoilla oli 11 silmukkaa. Kärkeen normaalit sädekavennukset.
 
 
Sukat ovat kaikkineen jämiä, joiden kerät puolitin ja kudoin kumpaakin sukkaa mahdollisimman samanlaisiksi. Näihin taisi mennä yhteensä 5 erilaista kerän loppua ja pätkät lisäksi.

Sukilla painoa 190g, mikä nostaa lankojen vuosikäytön 4475 g:aan.

tiistai 26. joulukuuta 2023

Halu-ostoksia

Ostin itselleni joululahjan. Joululahjan, jolle ei olisi ehkä ollut tarvetta, mutta kun mä halusin ja kun ne kuitenkin ovat tarpeellisia - tai no tarpeellisia ja tarpeellisia, mutta käyttötavaraa kuitenkin. Myönnetään, että perusteluina käytin paitsi edullista hintaa myös sitä, että ensi vuonna en sitten voi ostaa näitäkään.


Kyllä vain, niinkin perushankinnasta kuin rintaliiveistä ja alushousuista on kyse. Lidlin tarjouksesta ostin, liivit n. 7€ ja kolmet alushousut n. 8€ alennuksineen. Nyt voi sitten jälleen tarkistaa alusvaatelaatikkoa vähän kriittisemmin silmin ja pistää poistoon ne kaikkein kuluneimmat vaatteet.

maanantai 25. joulukuuta 2023

Joululahjat

Ilmeisesti olemme tänäkin vuonna onnistuneet käyttäytymään siedettävästi, sillä saimme jälleen kasan odottamattomia ja yllätyksellisiä joululahjoja. Joka vuosi jaksan hämmästellä sitä, että meitä muistetaan - siitäkin huolimatta, että edelleen sovitaan, että mitään lahjoja ei vaihdeta.


Onneksi lahjakasassa on todella paljon sellaista, joka tulee syödyksi tai juoduksi pois. Suklaata, pikkuleipiä, chili-glögiä, Baileysia, kahvia, lisää suklaata, viikunahilloa
 
Mukana on myös seinäkalenteri ensi vuodelle, kuvina Junioria edestä ja takaa, arpoja, ravintolalahjakortteja ja rahaa (joka ei ole esillä kuvassa). Työnantajiemme lahjat puuttuvat kuvasta, sillä saimme molemmat lahjakortin, jolla voi valita aineellista tai aineetonta tai lahjoittaa varat eteenpäin esim. Hopelle- niitä vaan ei ole vielä lunastettu. Kuvassa oleva kuksa on myös lahja yhdeltä työnantajistani, se on ehkä lahjoista ainoa, jolle ei ole ainakaan heti tiedossa käyttöä. 

perjantai 22. joulukuuta 2023

Liian överi pallopanta

Niinhän siinä kävi, että överiksi meni ja oikein kunnolla. Mä en näköjään osaa näitä kasaa ja kokoa askarteluja missään suhteessa. 

Tarvikkeina vanha, kirpparin ilmaislaatikosta löytynyt panta ja eurolla paketti ostetut joulupallot. 
 

Alun perin tarkoitus oli käyttää vain 12 kappaletta kullanvärisiä palloja tuohon pantaan, mutta kun keltainen panta näytti hölmöltä, niin täräytin siihen sitten myös shampanjanväriset pallot, toiset 12 kappaletta. 

Tuohon alakerrokseen laittamistani palloista irroittelin "kannat" ja langat pois, päälimmäisiin jätin ne tarkoituksella näkyviin. Ja kuumaliimalla kiinnittelin pallot pannan kankaaseen. 
 

Nyt täytyy todeta, että tuo on jo niin överi, että minullakin on vaikeuksia kehtaamisen suhteen. Yleensä heitän vaan, että mä oon piikalikka, joka toteuttaa vanhaa sanontaa "laps suuhunsa ja piika päähänsä", enkä välitä muiden kommenteista, mutta tämän kanssa ollaan nyt kyllä jo jonkinlaisella kipurajalla.
 
 
Se on niin iso, niin kimaltava, niin sanalla sanoen överi niin kuin yllä oleva kuva kertoo. Valtavan iso tappiohan tämä ei ollut, koska pallot maksoivat kaksi euroa ja panta oli ilmainen - eivätkä ne yli 15€ maksaneet valmispannatkaan kovin kummoisilta näyttäneet (parilla työkaverilla on sellaiset), toki olivat ehkä järkevämmän kokoisia, sillä tämä on kokoluokaltaan Delhi-Durbar verrattuna tavalliseen tiaraan, jos jalokivivertaus sallitaan.  Selvennöksenä: Ensimmäisessä kuvassa mainittu Delhi-Durbar -tiara kolmella eri kuningattarella, jälkimmäisessä "tavallinen" Lotus-tiara käyttössä prinsessa  Catherinella ja kuningatar äidillä (silloinen Yorkin herttuatar). Kokoeron kyllä huomaa.

 
Ensi vuonna olen viisaampi, kokoan  tarvikkeet ja pyydän apua perheessämme siltä, jolla on silmää tällaiseen.

torstai 21. joulukuuta 2023

Jouluhullutus

Olen joutunut huomaamaan, että nyt viiraa päästä ja pahasti. Löysin itseni paikallisen halpakaupan joulukoristepoistomyyntihyllyltä nakkelemassa koppaan sitä sun tätä. Vielä enemmän järkyttynyt olin kassan jälkeen. Olin todellakin ostanut joulupannan, jouluponnarin ja kasan joulupalloja, joista on tarkoitus tehdä vielä yksi joulupanta. Minä, antijouluihminen, haalimassa joulukoristeita.
 


No, samaan kasaan tuli sitten koottua euron jouluherkkuja, marmeladia ja toffeeta, sillä jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin saamme kuitenkin suklaata lahjaksi. 

Saattaa olla, että kuvan ponnari jää käyttöön ensi jouluksi, sillä tälle vuodelle on tuon kuvassa olevan pannan (käyttöön Tapaninpäiväksi)  lisäksi vielä tonttulankkipanta (jouluaatto) ja joulupallopanta, jonka ajattelin askarrella noista palloista.

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Joulukorvikset 30 sekunnissa

Työkaverit ovat jo hetken pyörineet töissä päässään, korvissaan ja rinnassaan ties millaisia jouluvirityksiä. On tonttuja, paketteja, palloja, kuusia, poronsarvia ja vaikka mitä. Minullakin on kaapissa pari pantaa, mutta kaipasin jotain muuta. Kävin Normalissa katsomassa, mutta olin auttamattomasti myöhässä - vaihtoehtoja oli todella vähän ja nekin niin kalliita, että en ollut valmis maksamaan niistä niin hirveitä hintoja. 
 
Ihan sattumalta joulupakettimateriaaleja kootessani ja joulupaketteja tehdessäni löysin muutaman pienen vanhan joulupallon. Niiden muotoutuminen korvakoruiksi kesti ehkä hiukan enemmän kuin 30 sekuntia. 30 sekuntia siihen, että kaivelin korvakorukoukut esiin ja toiset siihen, että kiinnitin koukut palloihin.
 
Huvittavasti ja onneksi minulla sattui olemaan juuri kirkkan hopeanväriset korvakorukoukut, joten ne sopivat noihin helmiäispalloihin paremmin kuin hyvin. 


 
Tämä kuva paljastaa totuuden, pallot eivät ole aivan täydelliset pinnaltaan, vaan eletty elämä näykyy niiden helmiäispinnassa. Minulle nämä kelpaavat aivan hyvin, niitä tuskin tullaan käyttämään enempää kuin parina päivänä vuodessa.

 
Eivät ehkä kedon kauneimmat kukkaset, mutta riittävät tähän tarkoitukseen ihan riittävän hyvin. Jälleen kerran voin todeta, että tein itse ja säästin. Seuraavaksi varmaan ostan paikallisen halpakaupan joulupoistomyynnistä pari pakettia pieniä joulupalloja ja askartelen itselleni niistä pannan - vanhoja pantoja minulla on liikaakin, joten materiaalista ei tule puutetta.