Juhana Vilén pipo

Aikaisemmin tein herra Kirjoituksen siskonpojalle vihreän Sulo Vilén-pipon, johon sekä äiti että poika ihastuivat kovasti, mikäli siis ihastumista voi päätellä siitä, että kärttyinen pikkuinen nukahti heti saatuaan pipon päähänsä. Valitettavasti lankaa ei ollut toiseen samanlaiseen pipoon, joten piti keksiä jotain uutta. Toista pipoa tarvitaan kohta, sillä pikkuinen kasvaa ihan huimaa vauhtia ja pelkään Sulon jäävän pieneksi.

Niinpä sitten värkkäsin samalla mallilla, mutta sinisenä toisen, vähän isomman pipon, jonka nimesin Juhana Vilén- pipoksi. Malli Novitalta, langat samoin, menekkinä puolen kerää vanhaa tummansinistä Kaikua. Tupsu tehty "vanhoista varastoista", materiaalin joku vyötteensä kadottanut akryylilanka.

Ihan varmasti viimeiset

Kuten tässä on jo todettu, jonkin asteinen ostosmania on vaivannut allekirjoittanutta pitkin kesää ja näitä Pentikin Tapiota sisältäviä paketteja on tulla tupsahdellut meille kesän aikana useampia. Nyt vannoin ja vakuutin itselleni hyvin pyhästi, että tässä ovat nyt sitten viimeiset Tapio-astiat pitkään aikaan. Tosin minulla oli kyllä näiden hankinnalle ihan selvä ja perusteltu selityskin, mitä teen lautasilla, jos minulla ei ole niihin kuppeja. Nyt on kupit ja lautaset - teekupejakin on kertynyt sen epäonnen luvun kolmetoista verran kaappeihin.

 

 

 

Tiedän kyllä, että huuto.netissä on myynnissä samanlainen maitokannu kuin se, joka postissa rikkui. Siinä on vaan sellainen hyvä piirre, että minun ja myyjän hintatavoitteet eivät kohtaa. Minun himoilleni ja budjetilleni siinä on hintaa tasan puolet liikaa - kun hintapyyntö alkaa numerolla kaksi, voin harkita asiaa.

Oi kuusipuu

Meillä kotikotona on jo reilun kymmenen vuoden ajan kasvanut kuusipuu eräässä ojanreunassa lähellä punaseinäisen varaston seinää (Anteeksi A. Kivi, eihän tämä mitenkään kuulosta samalta kuin "Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää..."). Se on kuin huomaamatta kasvanut isoksi ja alkanut tavoitella taivaita, samalla sen oksat ovat levinneet niin, että varaston seinien maali  ja nyt viimeisimpinä vuosina kattokin ovat alkaneet saada siipeensä, puhumattakaan siitä, että räystäskourut ovat täyttyneet neulasista. Niinpä sen vuoksi tämän kuusipuun ensimmäiset kohtalon hetket koittivat viikonloppuna, kun rouva Jälkikirjoitus puolittaisen luvan saatuaan lähestyi sitä isoilla papukaijaleukaisilla puutarhasaksilla varustautuneena. Ensimmäiset oksat katkeilivat rivakasti ennen kuin kukaan ennätti kuusen puolesta puhumaan ja sitä ahnailta saksilta ja murjomisenhimoiselta rouva Jälkikirjoitukselta pelastamaan. Pian se alkoikin olla myöhäistä, sillä ojennettuani vähäisen varteni ja kurotettuani sakset korkeuksiin ylsin liki kolmen metrin korkeuteen pudottelemaan oksia. Herra Kirjoitus jatkoi siitä, mihin minä en yltänyt ulottaen tuhot pidemmän vartensa ja paremman ulottuvuutensa vuoksi aina neljään metriin asti. (Tähän kohtaan välihuomautuksena kolme eläköön huutoa pitkävartisille fiskarseille, joilla saa helposti lähes metrin lisää ulottuvuutta).

Kuusella oli tosiaan ollut varsin hyvät oltavat siinä ojanvarressa, koska sen alaoksat olivat jo yli kolmen metrin mittaiset - en käyttänyt mittanauhaa, mutta vertailin itseeni niitä kottikärryille lastatessani ja tunsin itseni jälleen kerran kovin, kovin alamittaiseksi. Koska kerran kyseessä on "elämäntapaintiaanien reservaatti", eivät kuusen oksat päätyneet mihinkään hukkaan, vaan ne tietenkin hyötykäytettiin mahdollisimman tarkkaan. Kauneimmat pienet oksat valitsin (on väärin sanoa valitsin, sillä leikkelin oksien kärjistä haluamani kokoisia pätkiä pienemmillä papukaijasaksilla, valitseminen tapahtui tietenkin ennen tätä, sillä ihan mikä tahansa ei haudalle kelpaa) hautahavuiksi, sillä onhan jälleen se aika vuodesta, jolloin kesän kukkaset raivataan haudoilta pois ja korvataan havuilla ja talvikukilla tai pelkillä havuilla, niin kuin me tänä vuonna päätimme tehdä. Vanhoja ajatuksia aiheesta löytyy täältä, KLIK. Uusina ajatuksina voidaan todeta, että mitä enemmän muut raahaavat haudoille kaikkea "krääsää" kuten muovikukkia, epämäärisiä kransseja, kirkuvan värisiksi värjättyjä kanervia ja callunoita, sitä yksinkertaisemmaksi ja minimalistisemmaksi minun makuni tulee. Yksinkertainen on kaunista, kuten aidot havut ja kauniisti taottu kynttilälyhty, ei haudalle muuta tarvita. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka tiiliskiven, mutta riittäköön tämä tällä kertaa.

Kun haudoille vietäviä havuja oli kertynyt riittävän iso sylillinen eli sen verran, että niistä riittäisi naapurillekin muutama tai vähintään yhden ylimääräisen haudan katteeksi, käytettiin loput kompostin talvikattamiseen. Siihen nuo massiiviset oksat sopivat paremmin kuin hyvin. Asettelu tosin oli taiteenlaji sinänsä, mutta eipä onneksi ollut "Hauskojen kotivideoiden" kuvaajaa paikalla, kun oksa vei Rouva Jälkikirjoitusta eikä Rouva Jälkikirjoitus oksaa.

Mitä tapahtui sitten itse kuuselle? Se jäi edelleen pystyyn. Siihenkin on syynsä. Se nimittäin kaadetaan vasta marraskuun puolessa välissä tai lopussa, sillä sen latva saa palvella tänä vuonna pihajoulukuusenamme, eikä sitä kannata kaataa kuivumaan ennen kuin joulukuuselle on tarvetta - siis lähempänä joulua. Loputkin tästä oi kuusipuusta päätyvät totta kai hyötykäyttöön, sillä ne saavat tuottaa meille lämpöä jonain kylmänä päivänä, mutta ei vielä tänä talvena vaan vasta ensi talvena, kun ovat ehtineet kuivahtaa kunnolla.

Kaupunkituliaisia

Vietin tässä pari päivää isossa kotimaisessa kaupungissa oppimassa uutta ja siinä samalla tuli kierreltyä vähän kaupoissakin. Tosin Sokoksella mainasi tulla paniikki, paniikki, paniikki, sillä siellä oli menossa 3+1 - päivät ja meno sen mukainen, väkeä aivan liikaa minun makuuni. Kampin keskuksen kampituspäiviltäkin jäi käteen tyhjän verran tavaraa, masu sentään tuli täytettyä Picnicin herkullisella savulohi-katkarapu ja fetajuustosalaatilla.

Sen sijaan Lautapelit.fi:n ohitse en päässyt, enkä tietenkään osannut poistua kaupasta tyhjin käsin. Mukaan lähti Qin, joka on vuoden peli 2013 aikuisten peli -sarjan voittaja. Myyjä esitteli peliä demokappaleen avulla ja vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Lautapeliseuran jäsen korttia vilauttamalla hinnasta sai vielä 10 % pois eli pelille jäi hintaa vajaat 27 euroa.

Toinen tuliainen menee sitten kleptomaani iski - linjalle. Hotellissamme oli vieraiden käyttöön tarkoituetut pikkupullot shampoota, hoitoainetta ja vartalovoidetta, mikä ei välttämättä ole suomalaisissa ympäristötietoisissa hotelleissa tavanomaista. Niinpä käytimme noista pulloista vain vähän, sen verran, että ne saatoin hyvällä omallatunnolla napata ne mukaani. Valmistusmaa Kiina ja niiden pitäisi sisältää koivu-uutetta, mitä minä en ainakaan tuoksuista pikatestauksella tunnistanut.

Pöllö pehmolelu

Alla olevan satupöllön tein pikkumiehelle juuri hankkimani "Sydämellisiä lahjoja neuloen" - kirjan ohjeilla. Samalla taisi tulla tehdyksi historiaa, sillä muistaakseni tuo on sitten ensimmäinen käsityökirjani, josta jotain pääsee toteutukseen viikon sisällä kirjan saapumisesta. Useimpia "tämä on ihana, tämän mä teen"- juttuja on tullut haudottua kuukausia, joskus vuosia ja useimmat ovat jääneet ihan suorastaan tekemättä.

Langat jämiä omista varastoista, oranssi ja vaalea turkoosi sekä musta ja valkoinen seiska veikkaa, muut jotain tunnistamatonta. Kullanvärinen/beige samaa kuin Sulo-pipon tupsussa.

Alkuperäisen ohjeen pöllöllä on muoviset silmät ja metallilangasta väännellyt jalat, mutta koska tämä menee vauvalle, en voinut laittaa tuollaisia. Silmät on virkattu, kertaalleen purinkin ne, kun tuli aivan liian isot. Samoin jalat on virkattu, molempien ohje "omasta päästä". Kaikki kiinnitetty valmiiseen kroppaan neulomalla ja lujasti, jotta kestää vauhdissa mukana, kun poika kasvaa.

Tottahan minun oli myös varsinaisessa ohjeessa eli kropan tekemisessä päästävä soveltamaan. Alkuperäisen ohjeen mukaan sydämen kaarien eli tässä tapauksessa pöllön jalkojen väliin jää reikä, josta täytteet tungetaan sisään. Minä nostelin silmukat toiseen kaareen niin, että reikä umpeutui ja hoidin täyttämisen toisesta jalasta ennen kuin kudoin sen loppuun. Toimii ihan hyvin noinkin. Pitää ehkä joskus kokeilla tuolla ihan oikeallakin ohjeella, eikä aina vaan sooloilla.

Mukavaa lokakuuta siis kaikille satupöllön  huiskutusten kera.

Pilvessä

"Taas kerran liikaa minimalistiblogeja" totesi Herra Kirjoitus tästä uusimmasta vouhkaamisen aiheestani. Kilttinä ja tietotekniikkaan syvästi orientoituneena miehenä hän kuitenkin suostui avittamaan vaimoa, niinpä minä olen nyt sitten ihan pilvessä.

 

Tämä uusin loistokas ideani ovat näet digitaaliset muistot. Minulla on tiettyjä tavaroita, joista en vain ole saanut ajalliseksi luopua sen takia, että ne nyt sattuvat olemaan muistoja ja muistot ovat tärkeitä. Nimenomaan näin, ne muistot ovat tärkeitä, eivät itse tavarat, vaan ne tilanteet, jossa tavara on saatu tai ostettu taikka henkilö, jolta tavara on saatu. Tähän asti en vain ole tajunnut tätä asiaa näin päin, niin kuin en sitäkään, että muistot voi tallentaa digitaaliseen muotoon ja säilöä kameran muistikortin lisäksi pilveen. Jossain vaiheessa pohdinkin sitä tosissani ja vakavissani, että mitä tapahtuisi, jos kadottaisin kaikki valokuvani tai blogisisältöni. Siihen mennessä olin poistanut lähes kaikki blogia varten ottamani valokuvat samantien, kun olin ne blogiin liittänyt. Jossain kohtaa tuli sitten se tajunta, että eihän nuo välttämättä siellä blogissakaan säily loputtomiin, voihan siellä tapahtua vaikka joku massiivinen levyrikko tai jotain ja sitten ne kuvat ovat mennyttä, eikä niitä sitten saa mistään takaisin kun olen ne kertaalleen muistikortilta poistanut. Näitä ajatuksia kannusti vielä se, että tietylle blogialustalle tehdyissä blogeissa oli todella käynyt näin - kuvat olivat kadonneet vaikka tekstit oli saatu palautettua.

 

Olen selkeästi enemmän verbaalinen kuin visuaalinen ihminen, kertoohan siitä jo sekin, että blogissa on tekstiä sivu ja kuvia yksi tai kaksi, versus enemmän visuuaalisuudella pelaavien blogien kuvatulvat (vilkaiskaapa vaikka muotiblogeja, niissä on vähintään kymmenen kuvaa samasta päivän asusta, jotta jokainen mahdollinen kuvakulma ja ilme tulisi blogiin tallennettu - ja jos minulta kysytään, niin puoletkin piisaisi kertomaan sen, mitä on tarpeen). Olen kuitenkin huomannut, että yhä enemmän haluan säilyttää tiettyjä muistoja ja tiettyjä ihmisiä elämässäni muistoina. Tähän tarpeeseen auttavat valokuvat, mistä johtuen olen ollut yhä haluttomampi poistamaan kuvia kameran muistikortilta.

 

Herra Kirjoituksen ansiosta minulla on nyt sitten käytössäni 7 gigaa ilmaista tallennustilaa, jonne ajattelin siirtää talteen kaikki itselleni merkitykselliset kuvat. Sen lisäksi olen vakaasti päättänyt, että kuvaan tietyt sellaiset esineet, jotka eivät esineinä merkitse minulle mitään, mutta ovat muistoina tärkeitä, mahdollisimman monesta kulmasta, tallennan kuvat ja siirrän itse esineet jonkun muun iloksi.

Sulo Vlién pipo

Kyllä vain, jälleen kerran näitä vauvan vaatteita. Ne kun ovat niin helppoja, mukavia ja nopeita tehdä. Herra Kirjoituksen sisar, vauvan äiti siis, esitti toiveen Sulo Vilén piposta, joten se oli sellainen "pikkupakko" toteuttaa.

Sattumalta kaapistani löytyi vajaa kerä sammalenvihreää Novitan Ainoa, joten pipon tekeminen palveli kahta tarkoitusta; Vaavi sai pipon ja minun varastoihini tuli muutaman kymmenen gramman kokoinen kolo.

Aino on 100% villaa, sellaista paksua, vähän hahtuvan tapaista lankaa, jonka puikkosuositus on 6. Testailin omalle iholle ja minusta ei ollut mitenkään kutittavaa, joten uskoisin sopivan vauvallekin.

Koska neulekäsialani on suhteellisen löysä otin käyttöön viitosen puikot, 50cm pyöröt tarkalleen ottaen ja loin 64 silmukkaa. Ainon vyötteessä lukee, että 16 silmukkaan on 10cm ja pikkuisen päänympärys on vajaa 40cm eli siitä sitten suoraan kerroin tuon silmukkamäärän ilman mallitilkkua. Neulemallina oli tuikitavallinen kaksi oikein, kaksi nurin joustinneuletta pyörönä. Neuleen korkeus sillä kohtaa, kun aloitin kavennukset taisi olla rapiat 20cm.

Kavennukset tein seuraavasti: Neulo koko krs:n ajan vuorotellen 2 o yhteen ja 2 n yhteen. Neulo 1 krs 1o 1n –joustinneuletta. Nosta seuraavan kerroksen alussa 1.s neulomatta oikealle puikolle ja neulo koko krs ajan 2 o yhteen. Neulo 1 krs oikein. Neulo 1 o ja vielä koko krs ajan 2 o yhteen. Katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi. Kiristä reikä umpeen ja päättele. Tee päälaelle vielä tupsu.

Pipon sulomaisuuden  täydensin vielä sopivan värisellä tupsulla, jonka materiaali löytyi myös varastoistani valmiina. Tässä siis valmis tekele:

Muistuttaa kuulemma tunnistettavasti malliaan.