sunnuntai 20. elokuuta 2023

Täydellinen hetki

Lukuisia kertoja olen paasannut siitä, miten olen syntynyt väärille leveysasteille ja että kaipaan elämääni lämpöä ja aurinkoa.  Viikonlopun jälkeen joudun kuitenkin myöntämään, että kyllä niitä täydellisiä hetkä löytyy ihan kotimaastakin, sillä viikonloppu ei olisi voinut olla kauniimpi. 

Kesän kova valo on taittunut loppukesän pehmeäksi, mutta aurinko lämmittää silti aivan uskomattoman ihanasti ja taivas hehkuu vielä kesän kirkasta sineä. Kukkien tuoksu on taittunut syksyiseksi ja sen tilalla tuoksuvat kypsyvät marjat ja mehukkaat omenat sekä tuleentuva vilja. Juuri noina hetkinä nautin maalaiselämästä eniten. 

Puutarha tarjoaa satoa herkutteluun  - ja toki myös työtä, jotta niitä herkkuja saadaan ensi vuonnakin. 
Kuvissa pentsaat odottavat vielä leikkaamista, mutta osan alustat sentään sain puhdistettua ja alustakatteen laitettua.


 
Myös metsä tarjosi upeita maisemia ja herkkuja. 









Oikeastaan tuo mahtava päivä olisi kaivannut vain sen pellolla pörisevän puimurin, jolloin tuleentuneen, kypsän viljan tuoksu olisi todella täyttänyt ilman. Se toki on tuoksu, joka julistaa syksyn alkaneeksi, joten nautin täysin rinnoin näistä loppukesän viimeisistä mahtavista hetkistä.

Ei kommentteja: