Elokuun elämää

 Heinäkuu meni taas kerran vähän niin ja näin, suuria suunnitelmia, mutta pieniä toteutuksia.

1.viikko
Elokuun ensimmäinen viikko oli kahden päivän eli kokonaisen viikonlopun mittainen. Lomailimme kaupungissa maalla aherretun arkiviikon jälkeen. Melko tuttua kaavaa, nukuttiin myöhään, laiskoteltiin, pelattiin, syötiin jääkapista jemmoja ja snägärisafkaa lisäksi. Mukavaa ja rentouttavaa.

2.viikko
Edelleen lomailua, mutta arki alkaa jo kutkutella varpaita. Arkipäivät vietimme jälleen maalla, jossa puuhaa riittää, ja viikonloppua sitten vanhoissa tutuissa merkeissä kaupungissa. HPWU pelattu tasolle 57.

3.viikko
Herra Kirjoitus palasi töihin loman jälkeen ja työpaikalle ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun. Olen jotenkin varautunut siihen, että etätyöt odottavat jälleen pian, sillä kyllä me sen koronan toisen aallon kohta tänne saamme. Minä saan jatkaa lomailua vielä tämän viikon, mikä tarkoittaa melkoista pinoa hoidettavia asioita: käy labrassa, huollata moottorisaha, tapaa Ievuskainen, ole lymfahieronta mallina, sovi koeajo autosta, hoida sitä ja tätä. Labrat ja terkkari tarkoittaa sitä, että olen päättänyt panostaa minuun ja vihdoin ja viimein toteuttaa sen, mistä olen alkuvuodesta asti "pitäisi, pitäisi, pitäisi"- hokenut eli siivota keittiön nurkan syömällä pussiruoat pois. Sitä varten haluan nollalabrat ja vähän keskustelu/seuranta-apua. Labratulokset olivat ikävän realistiset: sokerit koholla ja verenpaineet taivaissa eli asialle täytyy todellakin tehdä jotain. Päädyn siis lääkärin vastaanotolle, jossa mietitään, mitä tehdään. Mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että saan varmaan lääkkeet, joita en tietenkään suurin surminkaan haluaisi, mutta minkäs teet. Jotenkin tuo oli sellainen shokkiuutinen, ettei oikein osannut ottaa mihinkään kiinni ja viimeinen lomaviikko meni vähän "haahuillessa".

4. viikko
Arki alkaa ja työt sen myötä. Onneksi aloituis oli yövuoroilla, niin ei ollut niin hirveä shokki kääntää rytmiä heti aikaisen aamun herätyksiin. Kotimme oli kesän aikana päässyt taas jonkinlaiseen kaaokseen, joten ei liene ihme, että aloitin uuden arjen siivoamalla - se kun helpottaa päänsisäistä kaaostakin. Ahkeroin sekä yövoroa edeltäneen päivän, yövurojen välisen päivän, nukkumapäivän että vapaapäiväni, mutta sain kuin sainkin kaiken kuntoon. On jotenkin rauhoittavaa, että yksi elämänalue on kunnossa. Toisaalta emme myöskään hakeneet roskaruokaa, vaikka mieli useammankin kerran tuon projektin aikana sitä teki - se korvattiin kanalla ja vihanneksilla, hyvä me! Yhden karkkipussin ostimme, mutta siis vain yhden ja sen jaoimme, ennen olisimme ostaneet molemmille omat isot pussit. Harjakaisia juhlimme pienellä linssisipsipussilla. Herra Kirjoitus ei pitänyt niistä, joten jäävät sitten sipsit jatkossa vallan ostamatta.

5 ja 6.viikko
Arki alkaa todenteolla, seuraavat kaksi viikkoa pelkkää aamuvuoroa. Huh! En voi oikein ymmärtää, miten minusta, aamuvirkusta ihmisestä on tullut sellainen, etten millään menisi aamuun töihin. Kävin lääkärissä ja sain melkoisen matokuurin elämäntapamuutokseen, siitä on ihan oma kirjoituskin. Torstaina treffit työkaverin kanssa Pokemonin merkeissä (yritän välttää toista peliä, mutta hän haluaa meistä pelikavereita) ja perjantaina tornitreffit Potter-kavereiden kanssa. Viikonloppuna jälleen maalle syyshommiin. Ja sitten vielä yksi arkiaamu, ja taas yksi kuukausi on käsitelty.
Aika menee ihan käsittämättömän nopeasti. Tuntuu, että aina on kuukauden alku ja sitten heti jo se kuukausi onkin eletty. 

No mutta huh...

Kävin lääkärissä. Kaikki liittyy siihen, että menin ensin pyytämään perusverikokeita ikään kuin "nollatasoksi", jotta näkisin, onko pienillä muutoksilla mitään vaikutusta. Ikäväkseni tuolta labroista sitten tosiaan tuli vähemmän mukavia löydöksiä (no jos olen rehellinen, eivät ne mikään täydellinen yllätys olleet, mutta tieto lisää tuskaa): matalat rautapitoisuudet, korkeat verenpaineet ja sokerit. Näiden seurauksena työterveyshoitaja lähetti minut lääkärille. Kävin siellä eilen ja sain aikamoiset kotitehtävät: suolan käyttö nolliin, painoa alas, salmiakki ja lakritsi nolliin (tämä ei ole onneksi ihan mahdoton haaste), alkoholi nolliin (tämä ei onneksi ole ongelma eikä siis haaste ollenkaan), hikiliikuntaa kolme varttia kerrallaan viisi-kuusi kertaa viikossa.  Lisäksi tulivat reseptit verenpainelääkkeisiin ja rautavalmisteeseen. No, että huh...

Ei siinä mitään, että täysin suolattoman ruokavalion noudattaminen on liki mahdotonta, koska suunnilleen kaikessa on suolaa. Yritän nyt jättää lisätyn suolan nolliin ja ostaa vain vähän suolaisia elintarvikkeita aluksi - on muuten kaupassakäynti mennyt haastavaksi: kyttäät rasvoja, sokereita, lisäaineita ja nyt vielä suolojakin. Jos vielä pitäisi kytätä hintojakin, kaupassa käynti olisi aivan mahdotonta, on siis pakko luopua hintatietoisesta syömisestä ja tuplata tai kenties triplata ruokabudjettimme.

Lähes kaikissa maustesekoituksissa on suolaa, ketsupissa on suolaa, levitteessä on suolaa, leivässä, leikkeleissä, juustoissa (no ne ovat rasvaisia, niitä nyt ei muutenkaan saisi syödä - ei tietenkään, koska voisin elää juustoilla). Toistaiseksi olen löytänyt vain maustamattoman lihan ja kasvikset, joissa ei ole suolaa. Niinpä meillä syötiin iltaruoaksi jauheliha-kesäkurpitsa-paprika wokkia, johon en laittanut lainkaan suolaa. Sen sijaan heitin runsaasti chiliä ja lipstikkaa. Jälkimmäinen on työkaverin loistava vinkki, se kun tuo umamin makua ruokaan ja korvaa suolaa varsin hyvin. Täytyy nyt viikonloppuna käydä raastamassa kaikki lipstikat, mitä maalla vielä kasvaa, talteen.

Sitten se varsinainen huh... liikuntaa kuusi kertaa viikossa ja vielä kolme varttia kerrallaan. Kaikkine lähtemisineen, vaatteiden vaihtoineen ja jälkisuihkuineen tuo vie ainakin puolitoista tuntia kerrallaan. Toinen puoli minusta ymmärtää ihan hyvin, että tätä teen itselleni, minä olen se, joka tästä saa hyödyn. Liikunnanvihaajapuoli minusta kuitenkin huutaa juuri nyt aika isoon ääneen, että siihen meneekin sitten sun kaikki vapaa-aika. Ensin iso osa siihen, että kokkaat terveellistä ja sitten loput siihen, että hikistelet. Ihan oikeasti paljon mieluummin tekisin jotain muuta, lukisin, pelaisin Potteria, olisin vaan, vaikka siivoasin sitä inhoamaani vaatekaappia. Kiltisti kuitenkin raahasin salikamppeet tänäänkin mukana töihin. Tarjoilin lisäksi työterveyshoitajalle vaihtoehtoa, että voisin pitää liikuntapäiväkirjaa, jonka laitan hänelle sähköpostilla. Olisin ikään kuin tilivelvollinen siitä, että liikunta tulisi suoritettua. Suorittaminen on kyllä tässä kohtaa ikävä sana ja antaa juuri oikean kuvan asian pakonomaisuudesta. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät kestää useamman kuukauden ennen kuin löydän liikkumisen ilon ja saan flown päälle. Silloin liikkuminenkin sujuu itsestään, mutta ennen sitä ja varsinkin syksyn pimeyden ja kylmyyden hiipiessä päälle tarvitsen jonkinlaisen pakotteen, joka vaatii minua hoitamaan asian. Pakko ei kyllä ole kiva asia, mutta muuten en varmasti lähde liikkeelle, läheteisilläni on siis kova urakka edessä kun piiskaavat minut kuntoilemaan. En uskalla antaa itselleni yhtään löysiä, vaikka alunperin niin ajattelinkin. Olin näet ajatellut, että liikun vain kolme kertaa viikossa, mutta itseni tuntien kolmesta tulee helposti nolla, ja se on pahempi kuin jos kuudesta tulee neljä. Pitänee lisätä blogiinikin jonkinlainen liikuntaseuranta, jotta suoritteita voi seurata jälkikäteenkin.

Ajatuksia arjen alkuun

Minusta elokuu on kuin toinen vuoden vaihde. Tiedän, että monet jakavat kanssani tämän ajatuksen syksyn uudesta alusta ja arkeen palaamisesta lomakauden jälkeen. Se tarkoittaa samalla myös paluuta tavallisen arjen rutiineihin, joista on niin helppo luistaa lomakaudella, kun on loma, kun on kesä, no kun vaan on niin vapaus.

Olen jo pitkään miettinyt tuota ainaista kauppakuittiasiaa. Miksi minun pitäisi kerätä niitä ja seurata pilkuntarkasti, montako senttiä meiltä menee mihinkin? Tekeekö se minusta jotenkin paremman ihmisen? Olen päättänyt antaa asian kerta kaikkiaan olla. Mitä väliä sillä oikeastaan on, paljonko me käytämme rahaa ruokaan? Olennaisempaa on se, että pistän ylös mahdolliset "lankeemukset" eli herkuttelut ja niistäkin lähinnä sen, milloin käytiin ja missä syötiin, jotta kuukausittainen määrä pysyy järkevänä. Ruokakulumme ovat varmasti ihan kohtuulliset, hävikki hyvin pientä ja budjetissa pysytään ilman suuria ongelmia. Miksi siis pistäisin paukkuja turhaan ja hankkisin itselleni huonoa omaatuntoa, kun en kuitenkaan jaksa seurata asiaa. Panostan oleellisempaan eli budjetissa pysymiseen ja tavaroiden hankinnan seuraamiseen. Tämä korona-aika on tosin kyllä karsinut ostohaluja aika reippaasti ja mieliteot ovat jääneet vähemmälle, kun ei käy muualla kuin ruokakaupassa (kyllä vaan, isoissa markeiteissa pyrin ohittamaan muut paitsi ruokatavaraosastot läpijuoksemisella). Ainaisesta kassakuittirumbasta vapautuneen ajan yritän kanavoida terveellisemmän ruoan valmistamiseen.

Arjen rutiiniksi olen ajatellut myös ottaa jälleen päivittäisen työlistan. Joka päivälle 5-10 kotiarkiasiaa, jotka tulee hoitaa, laiskotti miten paljon tahansa. Tällä tavoin ei pitäisi päästä kertymään mitään mahdottomia hoitamattomien asioiden vuoria ja samalla saa motivoitua itsensä tekemään sellaistakin, jota ehkä muuten tulisi välteltyä - sinne voi siis myös salakavalasti sujauttaa lenkin tai kuntosalikäynnin, joka muuten jäisi välistä. Tätä olen käyttänyt paljon ennenkin ja toimivaksi todennut, mutta yleensä aina hautaan listan kesän ajaksi vedoten siihen, että Suomen kesä on niin lyhyt ja siitä kuuluu nauttia.

Herra Kirjoituksella on nyt takana kaksi arkiviikkoa ja minulla yksi, koti on siivottu kuntoon ja pyykivuoresta huolehdittu - melkein. Haen vielä viimeiset pyykit kuivumasta ja tarkistan, tarvitsevatko ne huoltoa. Arjen työlistalle täytyy myös lisätä syysvaatteiden esiin kaivelu, sillä vaikka vielä on päivisin suhteellisen lämmintä ja ihanaa, syksyn aamut alkavat olla jo viileitä. Samalla voisi myös miettiä, josko kasaisin vielä toisen kassillisen poistettavaa tavaraa kirppistä varten, yhden Herra Kirjoitus vei jo sinne jokunen päivä sitten.

Vaikka ajatus ikuisesta kesästä ja laiskasta vapaudesta houkuttaa, on arjessa silti puolensa.