Nyt päätimme, että mopolle on aika löytää uusi koti, mieluiten sellainen loppuelämän koti, niin hullulta kuin se tavaran kyseessä ollessa kuulostaa. Kyselin sukulaisilta vähän apuja mopon iän määrittämisessä ja mallin tunnistamisessa ja sainkin yllättäen kaksi ostotarjousta moposta. Loppujen lopuksi mopo muutti serkkupoikani hoteisiin ja sydämessäni tiedän, että juuri se oli oikea ratkaisu. Tiedän, että ulkopuoliselle myymällä moposta olisi saanut vielä enemmän rahaa, mutta se ei ollut tässä se merkityksellisin asia. Suurin merkitys liittyy sanoihin, joilla serkkupoikani kuvaili mopon laittoaan: "Ja kuten sanoin en aio tuotakaan entisöidä sellaiseksi kiiltäväksi karamelliksi vaan paremminkin konservoida. Kyllä ajan patina saa mun mielestä näkyä ja luulen että Mattikin olisi samaa mieltä, ei se mistään kiiltokuvista perustanut. Käytännön mies. Tämä nyt on vähän sellainen ns kunnia-asia mulle." Niin totta, juuri näin isä olisi ajatellut. Voin kuvitella, miten tyytyväisenä hän siellä pilven reunalla katselee serkkupoikaa, joka puunaa mopoa ja sai sen jopa kaikkien näiden vuosien jälkeen käymään ja ajokuntoon.
Lisäksi tässä kuvassa oleva tankkimerkki kertoo sen, että mopo oli todellakin hänelle tarkoitettu. Serkkuni oli löytänyt tuon merkin jo 25 vuotta sitten käydessään kaatopaikalla ja tuon ajan se on odottanut laatikon pohjalla oikeaa paikkaa - no tuossahan se paikka on.
Samalla serkkupojalla on myös yhteisen isoisämme mopo, jonka hän on kunnostanut. Täytyy sanoa, että hyvin ne sopivat yhteen nämä kahden vanhan miehen Tunturit.
Isän mopo päätyi siis hyvään kotiin ja osaaviin käsiin juuri niin kuin toivoimmekin. Meille jäävät kuvat ja serkkupojalta moposta tulevat kuulumiset sekä varaston nurkkaan tyhjentynyttä tilaa. Hän puolestaan sai projektin, jonka tekemisestä tuntui tekemisen nopeudesta päätellen nauttivan kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti