tiistai 30. kesäkuuta 2020

Kosmetiikkapoistot 2/20

Koko elämä pyörii nyt pitkälle koronan ympärillä, joten ei ole ihme, ettei myöskään kosmetiikkarintamalla tapahdu paljon muuta kuin saippuaa tai siltä ainakin tuntuu.

Kuva kauden ensimmäisistä poistoista kyllä kertoo vähän muuta. Siinä on loppuun käytetty huulipuna Yves Rocherin Brun Prefond, meikinpoistossa käytettyä ApoBasea, kasvojenpuhdistusvaahtoa, vedenkestävä eye-liner - tussi, joka on odottanut kaapissa jo kauan, mutta toimi moitteetta niinä raskaina hetkinä, kun vedenkestoa todella tarvittiin eli esimerkiksi isän hautajaispäivänä, meikinpoistossa käytetty oliviiöljy, kaksi minihammastahnaa, Dermosilin huultenrajauskynä ja violetti silmänrajauskynä sekä tietenkin se saippua, jota tuntuu kuluvan hurjasti.



Lisäksi lomailu vaikutti siihen, että käytössä ovat lähinnä perustuotteet eli saippua, shampoo ja suihkugeeli, annoin myös naaman levätä lomalla ja tarjosin vain aurinkohoitoa ja vähän huulipunaa. Töihin mennessä piristin ilmettäni värjäämällä hiukset, samalla tuli tankattua keittiösaippuaa köökiin. Loman aikana käytin kolme minihuulipunaa: Yves Rocherin Rose innocent ja Avonin Mauve Frosties sekä frosty copper.


Jatkokin on juuri tätä samaa eli suihkugeeliä (Dermosilin relaxing shower gel, jonka ostin pullon takia, mutta joka oli oikeasti todella hyväntuntuinen ja -tuoksuinen tuote), Biozellin color mask shampoota (juu ei, ei tätä koskaan enää) ja käsisaippuaa, jälleen yksi tyhjä pullo. Minihuulipunat ovat todennäköisesti Avonin,nimiltään Lollipop Dazzle ja Cotton candy.




Kolmen litran saippuakannusta olemme tässä korona-aikana tyhjäneet reilut puolet. Tässä kohtaa voin jälleen todeta, että tätä ei enää. Kannullinen taisi maksaa kaksi euroa silloin kun se ostettiin, ja halvan hinnan valitettavasti huomasi. Euron lisäsijoituksella saa tässä kohtaa huomattavasti laatua, joten jatkossa pysyn vanhassa kannumerkissäni (kyllä vaan, ostin uuden kannullisen nestesaippuaa ennen kuin tämä edes loppui - kiitos koronan).


Ja sitten jälleen sitä tuttua tavaraa: dödöt dermosilin Challenger (Herra Kirjoituksen) ja Lime (minun), Yves Rocherin Ultra mat- voide tuli käytettyä jalkarasvana, minihuulipunat Oriflamen 74 ja 77.



Näytteiden käytössäkin päästiin vihdoin ja viimein alkuun. Kaikki näytteet käytettiin jalkojen rasvaamiseen, vaikka olivatkin Dermosilin vartalovoiteita: kaksi koivuntuoksuista Relaxing after sauna lotionia, kaksi Skin comfort body creamia, kaksi Tyyni after sauna lotionia, Original body lotion, Sweet& cool sparkling body gel ja Vitamin E body lotion.



Yhteensä kolmen kuukauden aikana 26 tuotetta ja 9 näytettä.
Vuoden alusta Yhteensä 49 tuotettaja 9 näytettä.

Ei kommentteja: