Mahdollisuuksen maaliskuu

Päätin jatkaa positiivisessa hengessä, maaliskuu on pitkä kuukausi ja se on mahdollisuuksia täynnä. Maaliskuussa saa aikaan vaikka mitä, ehtii vaikka mitä ja se on täynnä iloa ja positiivisia kokemuksia.


Tavoitteena on pitää kauppalasku alta 300€:n ja syödä terveellisesti. Tässä kuussa aion myös kerätä jälleen monen kuukauden tauon jälkeen kauppakuitit talteen ja todella seurata kulutustamme.


1. viikko
Maaliskuun ensimmäinen viikko on todellinen tynkä eli piti sisällään vain yhden päivän. Myönnän, että on vaikea saada maaliskuista lumisadetta kääntymään positiiviseksi asiaksi, vaikka miten yrittäisi, mutta ainakin hetken maailma oli valkoinen ja valoisa. Saimme myös perunkirjoituspaperit valmiiksi ja laskelmieni mukaan saatan sittenkin selvitä perintöveroista nelinumeroisella summalla. Hyödynsin Lidlistä helmikuun viimeisenä päivänä ostettua hävikkikoria ja sain sen käytettyä melkein kokonaan, ensi viikolla piisaa siis eväitä.

2. viikko
Verottaja jatkaa positiivisella linjalla, sain henkilökohtaisen veroehdotukseni ja uskomatonta kyllä, se näytti palautuksia, vaikka olin henkisesti varautunut useamman tonnin jälkiveroihin. Nopealla laskelmalla päädyin toteamaan, että saan palautuksia myös kaikkien korjausten jälkeen. Työpäivät ovat pitkiä ja lisätöitäkin on taas viikon ohjelmassa, joten kovin paljon ei ehdi kuluttamaan, mikä on positiivista. Viikon tavoitteena on laatia "ostettavien asioiden luettelo" eli ne luvallisesti ostettavat asiat, joilla voin tyydyttää ostohimoani. Tosin jouduin vetämään jo ennen listan valmistumista yhden yli, kun kaivelin uuden Saluxin omista jemmoistani ja kauhatkin saattavat päätyä mukaani koti-kotoa.

3. viikko
Töitä, lisätöitä ja Potteria eli ihan normaalia arkea siis. Laajenevaa Korona-virus hysteriaa, seuraan hämmentyneenä sivusta, miten kanssaihmiset hamstraavat kaupat tyhjiksi ja maailma hiljenee odottamaan tuomiopäivää. Alan pelätä, että kevään reissusta ei tule mitään ja loppuviikosta asia on jo melkein varma, matkatoimistot peruuttavat matkat pitkälle kevääseen - ihan vielä se ei koske meidän löhtöajankohtaamme, mutta ensi viikolla jos peruutuksia jatketaan, niin se on sitten siinä. Ruokahävikki on pysynyt nollassa, mutta kauppakuitit ovat edelleen listaamatta, v-käyrän nousua on hillitty sipsipusseilla, mikä hävettää. Tehokas viikonloppu maalla, saatiin vähän siivottua ja tavaraa kierrätykseen.

4. viikko
Aika on jakaantunut kahtia aikaan ennen koronaa ja aikaan koronan jälkeen. Meidän normaaliin arkeemme se ei juuri ole tuonut muutoksia, ainoat konkreettiset asiat ovat se, että Herra Kirjoitus tekee suurimmaksi osaksi etätöitä mistä johtuen maito häviää jääkaapistamme samalla nopeudella kuin bensa leuhkapellin tankista. Perheessämme aika pysähtyi kuitenkin toisella tavalla, Herra Kirjoituksen isä kävi kuoleman porteilla. Vielä tämän kerran lääkärit saivat kiskottua hänet takaisin, vaikka jo hetken näytti todella, todella pahalta ja pelkäsin, että järjestän seuraavia hautajaisia ihan näillä näppäimillä. Tuntuu jotenkin hullulta, että toiset pelkäävät koronaa aivan hysteerisesti ja minä puolestani tiedän sairastavani sen varmasti jossain kohtaa, sillä en usko kuuluvani niihin onnellisiin 20%:in, jotka siltä välttyvät. En kuitenkaan osaa pelätä sitä, yritän vain järjestellä asiat niin, että jos se koituu kohtalokseni, jälkeenjäävien on helpompi jatkaa elämäänsä ja toisaalta olen päättänyt olla se pirullisen sitkeä akka, joka kaikesta huolimatta selviää tästäkin. Koska Uusimaa on suljettu, katosi pitkään odotettu lomareissu myös savuna ilmaan, sitä en tiedä saammeko koskaan rahoja matkasta takaisin, mutta en jaksa miettiä sitä. Olen vilkaissut rahastojani vain kahdesti korona-epidemian alkamisen jälkeen ja päätin, että seuraavan kerran katson sinne päin vuonna 2021. Koska tällä hetkellä ruokakaupat ja apteekki ovat suunnilleen ainoat paikat, joissa voi asioida, olen päättänyt satsata ruoan laatuun. Ihan sama paljonko kauppalasku on, tässä kohtaa meillä on siihen varaa. Yritämme syödä mahdollisimman terveellisesti ja tankata vitamiineja, vaikka niistä ei koronaa vastaan apua olisikaan, auttavat ne ainakin jaksamaan muuten paremmin. Kauppalappuja en jaksa koota ja laskea, ravintoloissa ei ainakaan tule käytyä, eikä pikaruokaa syötyä, sillä inhoan autokaistoja ja muualta sitä ei nyt saa. Tarkoituksella poistin kaikki woltit yms. ruokaa kuljettavien tahojen sovellukset puhelimestani, vain ResQ:n jätin, jotta on vähemmän kiusauksia. Vuoden kolmas hävikkilaatikko tuli ostettua; sen sisältöä  ja siitä tehtyjä kokkauksia olen esitellyt tuolla aiemmin.

5.viikko
Maaliskuun viimeinen viikko eli pari päivää. Vähän on sellainen viimeistä viedään fiilis monessa asiassa. Viimeiset harrastetyötunnit tehtiin vain paperilla, koska korona. Uutta sopparia ei ole tehty, koska korona. Isän viimeiset paperiasiat eli perunkirjoitus hoidettiin Skypellä, koska korona. Töitä on riittänyt, koska korona.  Matkatoimistot ilmoittavat, että maksettujen matkojen rahojen palauttamisessa on ongelmia, koska korona. Minä olen turhautunut, koska korona - no itse asiassa olen vielä turhautuneempi, koska takatalvi. HPWU:kin turhauttaa, koska leveliin 49 täytyy koota 700 000 pistettä. Joten taidan käyttää mahdollisuuksien maaliskuun viimeisen päivän nukkumalla, koska menen vielä yöksi töihin.


Maaliskuun ehdottomasti positiivisin asia on se, että ruokahävikki on kerrankin nolla. Olen jostain väsyneen ja kyllästyneen pääni uumenista kaivanut esiin sisäisen kotihengettäreni ja loihtinut kerrankin ruokaa kaikesta jääkaappiin ostetusta. Kolmas hävikkilaatikkokin on tullut käytettyä melkein kokonaan.

Maaliskuun tavoitteena oli syödä mahdollisimman paljon kaapista ja pakasteesta sekä tehdä täydennystilaus fiksuruokaan, jotta ruokalasku pysyisi mahdollisimman pienenä ja kaapit tyhjenisivät. Lisäksi olen ajatellut laatia itselleni listan sillä ajatuksella, että saan ostaa tavaran kuukaudessa (nämä siis sellaisia tavaroita, joita ei oikein voi hankkia käytettyinä), loppuvuodeksi siis yhteensä 10 tavaraa.

Korona hysteria muutti maaliskuun suunnitelmia jonkun verran eli sen sijaan, että kaappeja olisi tullut syötyä tyhjäksi, olikin pakko ostaa lisää tavaraa jemmaan - ihan vaan varmuuden vuoksi. Lohduttelen itseäni, että syödään niitä sitten kun ei päästä matkustamaan, tulee superedullinen loma, ruoat omista kaapeista ja harrasteena Potteria.

Kosmetiikkapoistot 1/4 2020

Uusi vuosi ja uudet kosmetiikkapoistot kehiin.

Ekat poistot ovat pääasiassa rasvoja, kolme erilaista rasvaa, partavaahto, vielä yksi työkaverilta saatu hoitoaineen loppu ja kaksi huulipunaa, joista kaksi osaisessa tummemmassa osastossa väri ja vaaleammassa kiilto.

Lisää perushuttua/melkein perushuttua: kaksi pientä kosteusvoidetta, yksi entinen huulirasva, hiusväri, jolla kadotettiin harmaat piiloon, hammastahna, Dermosilin kasvopesu ja dödö. Lisäksi Lancomen ripsiväri, joka harmittaa minua suunnattomasti; siitä nimittäin katkesi kaula eli harjasta ei saanut vedeltyä ylimääräisiä värejä pois, joten värin käyttö oli mahdotonta. Erittäin ikävää, koska kyseessä oli melkein täysi ja melko hintava ripsiväri, joka nyt sitten päätyy kynttilätehtaalle väriksi.

Edelleen ihan tätä samaa peruskamaa eli käsivoidetta, koska jatkuva käsienpesu, kropan ja hiusten pesuun tarkoitettu kanelintuoksuinen joulupesuainepullo, Dermosilin keittiösaippuaa ja tavallista saippuaa, koska jatkuva käsienpesu, dödö, ripsiväri, hammastahnaa ja bedbath- rättejä.



Yhteensä 23 tuotetta.

Tieni muutokseen

 1) vanhempieni tarina ja lapsuuteni

Olen elänyt onnellisen lapsuuden, sillä olen ollut toivottu ja rakastettu lapsi. Olen saanut kasvaa ehjässä perheessä ja olen saanut niin paljon rakkautta, että sitä määrää ei oikein voi sanoin kuvata, sillä olen vanhempieni ainokainen. En välttämättä edes ole tajunnut miten paljon he minuun panostivat ja mistä luopuivat, jotta minun olisi helpompi elää ja saisin, sen mitä haluaisin. He kasvattivat minut oman aikakautensa periaatteiden mukaan, mikä toi elämääni paljon hyvää, mutta on myös asioita, jotka olisin  näin jälkikäteen ajatellen toivonut tehtävän toisin. En syytä vanhempiani, he tekivät varmasti parhaansa ja antoivat kaikkensa kasvattaessaan minua ja valtavasti enemmän minulla onkin mielessäni lapsuudestani hyvää kuin pahaa.

Kuten jo mainitsin, olen vanhojen vanhempien ainoa lapsi, mikä teki lapsuudestani ja elämästäni hyvin erilaista kuin monen ikätoverini. Samoin asiaan vaikutti se, että kasvoin karjatilalla, missä elämä oli sidoksissa eläimiin 24/7. Karja vaikutti myös siihen, että meiltä ei lähdetty etelään tai hiihtokeskuksiin lomalla kuten muiden luokkakaverieni perheistä, samoin se vaikutti muuhun kulkemiseen ja kiertämiseen rajoittavasti. Lisäksi vanhemmillani oli työtä loputtomasti. Samaan loputtomaan työn tekemiseen kasvoin itsekin. Ei meillä esimerkiksi kannustettu lähtemään lenkille, jos halusi lähteä, piti ottaa koppa mukaan ja mennä marjastamaan ja sienestämään. Minä puolestani olisin halunnut pelata pesäpalloa, tanssia tai miekkailla, mutta eihän niihin ollut mahdollisuutta, joten liikunnan korvaajaksi löysin lukemisen ja kirjat, jotka tarjosivat pääsyn maailmoihin, joihin muuten ei ollut asiaa. Tämä on yksi iso asia elämäni jatkon kannalta, en ole koskaan pitänyt liikunnasta ja koululiikuntaa suorastaan inhosin (lukuunottamatta yhtä vuotta yhden supermahtavan opettajan kanssa).

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että tiedän isäni lapsuudesta hyvin vähän. Hän ei kertonut, enkä minä ymmärtänyt kysyä, ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Tiedän sen verran, että helppoa se ei ole ollut, koska lapsia oli perheessä paljon ja rahasta oli puutetta jatkuvasti. Sen verran muistan isän sanoneen, että nälkää he eivät nähneet, koska hänen isänsä oli  hyvä suutari, jolla riitti jatkuvasti töitä ja se takasi perheelle leipää. Näin jälkikäteen ymmärrän kyllä, että tuo köyhä aika kasvatti isästäni nuukan miehen, joka säästi kaiken mahdollisen "jos sitä joskus vielä tarvittaisiin" - periaatteella. Tämän saman nuukuuden hän siirsi minuun, joko verenperintönä tai opettamalla.

Äitini lapsuus puolestaan oli varsin traumaattinen, hän oli "vahinko", jonka myötä hänen vanhempansa olivat pakotettuja menemään naimisiin. Hän myös sai kuulla tästä usein ja vanhimpana kantaa syyt muidenkin perheen lasten kolttosista. Äidin kertomusten perusteella tiedän, että isoisäni olisi tarvinnut apua, sillä kotidiagnoosilla hän mitä todennäköisemmin oli väkivaltaan taipuvainen narsisti, joka teki perheensä elämästä helvetin. Tajuan myös sen, että äidin elämä isäni rinnalla ei ollut helppoa, sillä vaikka hän rakasti isääni suuresti, olivat soppaa sekoittamassa isän sisaret, jotka eivät kohdelleen häntä hyvin. Kun tämän yhdistää siihen, että äitini on koko elämänsä ollut epävarma itsestään lapsuudestaan johtuen, on hänellä varmasti ollut vaikeaa ja vahvemmat ovat käyttäneet häntä kynnysmattona. Olen melko varma, että äitini on sairastanut vähintään keskivaikeaa masennusta ja lisäksi hänellä on hoitamaton uniapnea. Tuntuu pahalta tunnustaa, että en saa häntä hakemaan apua, koska hän itse ei tiedosta sitä, miten hän elää menneisyyden pahoissa hetkissä ja muistelee vain niitä. Hän toistaa noita yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Samalla hän toimii pahemman luokan ankeuttajana ja saa kaikki ympärillään olevatkin ahdistumaan ja karkottaa ihmiset luotaan.

Isäni sairastui vakavasti ollessani kymmenen ikäinen ja siitä lähtien meillä elettiin "laina-ajalla". Olen onnellinen, että sitä laina-aikaa saimme yli kolmekymmentä vuotta. Tuo sairastuminen kuitenkin piirsi menettämisen varjon lapsuuteeni ja toi sen turvattomuuden tunteen, joka on ollut yhtenä syynä vaikuttamassa valintoihini esimerkiksi siihen, että olen hakenut lohdutusta herkuista.


2) Turvakertymä

Olen ollut lapsesta asti pullea, keikkunut pienenä siellä painokäyrän ylärajoilla ja myöhemmin porhaltanut niiden yli. Kuten aiemmin olen maininnut, meillä on perheessä aina käytetty ruokaa ja herkkuja palkintona ja teen sitä itsekin. Itse asiassa olen jo kolmas "herkuilla palkitseva" sukupolvi isoäitini ja äitini jälkeen. Olen lisäksi tunnesyöjä: syön, kun on paha mieli; syön, kun haluan palkita itseäni; syön, kun olen oikein onnellinen; syön, kun olen stressaantunut. Olen käpertynyt siihen herkkujen tarjoamaan hetkelliseen turvaan, pehmeään syliin, uskaltamatta astua esiin todellisine tunteineni ja tarpeineni. Tähän on varmaan osasyynä juuri tuo lapsuuden turvallisen maailman rikkoutuminen isän vakavaan sairastumiseen ja äidin muihin ongelmiin, herkut toivat turvaa, jota ei muualta saanut. 


Tajuan, että olen rakentanut sekä tavarasta että läskistä turvakertymän itseni ja maailman väliin. Läskiin ei satu, vaikka vähän kiusaisittekin taikka vaikka maailma muuten potkisi. Tavara, valitettavan kaksipiippuisesti, sekä tuo turvaa että ahdistusta. On mistä ottaa, mutta toisaalta se vaatii säilytystä, hoitoa, varastotilaa jne. Tavaran sijaan olen viime ajat koonnut itselleni turvakertymää säästöistä. Jos jotain tapahtuu, taloutemme ei ole heti kuralla ja katastrofissa, vaan selviämme. Jotta pitäisin turvakertymän kerryttämisen järkevissä mittasuhteissa, olen asettanut itselleni tavoitteen, minkä verran säästöjä on hyvä olla. Keskityn nyt siis rahallisen turvakertymän kerryttämiseen ja samalla koetan päästä eroon aikaisemmista turvapuskureistani tavarasta ja  herkuista kertyvästä läskistä.

3) minä ja riippuvuus

Tunnistan olevani hyvin helposti addiktoituva persoona, jään koukkuun asioihin helposti, olkoon sitten kyseessä jonkin asian tekeminen, ostaminen, herkuttelu jne. Tästä syystä varon alkoholin käyttöä tietoisesti, enkä ole uskaltanut aloittaa tupakanpolttoa uudelleen siitä kerran eroon päästyäni. Tiedän hyvin tupakoinnin olevan erittäin epäterveellinen tapa, mutta se on myös helppo laihdutuskeino, koska se vie ruokahalun, joten siksi jossain vaiheessa mietin sitä korvikkeeksi herkuttelulle.

Innostun helposti ja huomaan käyttäväni kohtuuttoman määrän aikaa ja rahaa asioihin, mistä innostun. Kun innostuin kutomisesta, ostin runsaat varastot lankoja ja kasat erilaisia puikkoja. Kun sitten netistä luin, miten bambuiset puikot ovat parempia, ostin niitä. Siinä vaiheessa kun todelliset neulojat siirtyivät neliönmuotoisiin puikkoihin, myös minun oli saatava sellaiset - ja tietenkin useammat- sitten seuraavaksi hiilikuituiset jne. Menetettyäni kiinnostukseni kutomiseen ne lojuvat hylättyinä kaapissa. Kaverini innostui tildailusta, joten minäkin halusin olla mukana: ostin suunnilleen kaikki Tilda-kirjat, mitä siihen mennessä oli ilmestynyt. Nyt voin todeta, että en ole tehnyt yhdestäkään yhtään ainoaa työtä ja kirjat keräävät pölyä hyllyssä - ehkä sitten joskus mietin, enkä malta pistää niitä eteenpäin.

Sama addiktoituminen pätee myös herkkuihin, rakastan kaikkea rasvaista, suolaista, makeaa ja epäterveellistä, joka tarjoaa hetken nautinnon. Lisäksi minun on äärimmäisen hankala kieltää niitä itseltäni: "mutta kun mä haluan..." on monta kertaa toiminut perusteena järjen ääntä vastaan. Samoin ihan loistava perustelu on "ansaitsen sen, koska...".

Olen päättänyt sallia itselleni yhden riippuvuuden. Yhden, joka saa luvan toimia korvikkeena kaikille muille. En osta tavaraa, koska ansaitsen sen, vaan siksi, että todella tarvitsen sen. Vähennän herkuttelut minimiin, niiden tulee olla erityisiä hetkiä, ei jokapäivästä bulkkia. Tällä hetkellä "se yksi salittu juttu" on tietenkin Harry Potter Wizards Unite-peli, johon käytän kohtuuttomasti aikaa. Onneksi peli on ilmainen ja tarjoaa vielä pakollista kävelyäkin, joten sikäli se on kohtuullisen turvallinen riippuvuuden kohde. Aion surutta käyttää sitä vieroittaakseni itseni muista riippuvuuksista ja sitten kun kyllästyn siihen, yritän löytää tilalle jonkun muun yhtä simppelin asian, jos vaikka sitten olisi se hetki, kun elämässäni liikunta on riippuvuuden kohde.



4) Heidi ja herkkulakko

Usein monet isot asiat tarvitsevat vain pienen alkusysäyksen sille, että lumipallo alkaa vyöryä. Ensin pienesti, sitten yhä isommaksi kasvaen ja lopulta jättimäiset mitat saavuttaen. Minulle tämän muutoksen voi sanoa alkameen ostamisen vähentämisestä. Etsin blogeja, joissa oltiin ostamatta ja törmäsin vuosi ostamatta mitään- blogia kirjoittavaan Heidiin. Löysin hänen bloginsa heti sen alkuvaiheessa ja olin ehdottomasti myyty. Todellinen periaatteen nainen josta tuli yksi esikuvistani, tavallinen ihminen, joka pystyi siihen, miksi en siis minäkin. Heidin blogissa törmäsin myös kuukauden herkkulakkoon, josta tuli alkusysäys isommalle asialle kuin aluksi edes ajattelin - voin siis kiittää Heidiä, että olen tällä tiellä. Aloitin herkkulakon kesäkuussa 2020 yhdessä Herra Kirjoituksen kanssa löysällä versiolla, sillä tiedostin hyvin, miten syvällä suon silmässä olin. Löysä versio oli siis herkkujen ostamattomuus poislukien vierasvara. Tämä mahdollisti sen, että omista kaapeista saattoi kaivella viimeiset keksit, skumpat yms. "ylimääräiset kalorit" pahimpaan tuskaan, myöskään tarjotuista herkuista ei tarvinnut kieltäytyä, mutta pizzataksiralli kotiin, Hese/Burger King käynnit loppuivat samoin jälkkärikarkkipussit ja muut kun nyt tekis mieli makeiset.


Matka näiden asioiden tiedostamiseen on ollut pitkä ja vaatinut melkoisen määrän omissa ajatuksissa olevien kulissien rikkomista. Vanhempani eivät olekaan täydellisiä ja vielä vähemmän olen sitä itse. Täydelliseen lapsuuteen liittyykin paljon kaikkea ahdistavaa, eikä elämä aina muutenkaan ole ollut kermavaahdolla ja strösseleillä kuorrutettua ja myös sen tunnustamista, että välillä olen toivonut, että olisin voinut vaihtaa elämäni jonkun muun kanssa. Nuo kaikki on kuitenkin pitänyt kokea, jotta minusta tulisi minä. Tiedostan, että on niitä, joiden polku on ollut paljon helpompi (ymmärrän ja hyväksyn sen, että voin olla jopa vähän kateellinen siitä, muistaen kuitenkin samalla, että moni asia näyttää päältä erilaiselta kuin sisältä), mutta ymmärrän myös, että moni on joutunut kulkemaan paljon pidemmän ja rankemman polun päästäkseen matkalla tähän pisteeseen.

Kolmas hävikkilaatikko

Onnistuin ostamaan vuoden kolmannen hävikkilaatikon Lidlistä. Tällä kertaa laatikon sisältö oli seuraava: pussi lehtikaalia, persiljaruukku, basilikaruukku, jäävuorisalaatti, paprika, kaksi omenaa, 10 banaania ja fenkoli.

Persiljat pakastin, basilikasta suurimman osan samoin, mutta ruukun jätin ikkunalle lisäsadon toivossa. Lehtikaali oli tuotteista huonommassa kunnossa, joten sovelsin siitä feta-lehtikaalipastan. Ohje olisi ollut vuohenjuustolle, mutta kun sitä ja pinjansiemeniäkään ei ollut,käytin fetajuustoa. Yllättävän hyvää, olen arastellut lehtikaalin käyttöä, mutta ainakin noin se toimi oikein hyvin, vaikka ei kuvassa kummoiselta näytäkään.

Fenkolista tein fenkoli-coleslawta, jossa on siis valkokaalia, porkkanaa ja fenkolia, kastikkeena kermaviiliä sinapilla, pippurilla, suolalla, sokerilla ja etikalla maustettuna.

Paprikasta ja jäävuorisalaatista rakentelin lisukkeiden kera kreikkalaista salaattia. Omenat ja osa banaaneista tuli syötyä sellaisenaan, osan laitan smoothieen, johon taidan kokeilla lisätä tehosteeksi keittämääni inkiväärijuomaa (inkivääriä, sitruunaa ja hunajaa), johon olen ihan koukussa. Inkiväärinlopuista väänsin vielä inkivääri-sitruunakastikkeen kanalle. Kun vielä lisäksi paistoin lasagnea ja tein kebabkiusausta, tunsin itseni suorastaan kotihengettäreksi, joka on varustanut perheensä pitkäksi aikaa ruoalla.

Aavekaljaasi ohjeet

Te kaikki, jotka olette pyytäneet minulta ohjeita Aavekaljaasi peliin, voin ne kyllä toimittaa, mutta minun täytyis saada sähköpostiosoite, jonne ne lähettää...

Eli laittakaa kommentti, jossa on sähköpostiosoitteenne, en julkaise kommenttia, vaan poimin vain osoitteen, jonne laitan ohjeet tulemaan.

Nytkin on useampi pyytänyt ohjeita, mutta niitä on vähän hankala toimittaa, kun ei ole osoitetta, minne niitä laittaisi tulemaan. Ohjeita itsessään en tietenkään voi blogiini laittaa, koska minulla ei ole niiden julkiseen julkaisuun oikeutta.

Matosta aktiivileluksi

Sain tässä yövuorojen välillä ja niitä seuranneena vapaapäivänä vihdoin ja viimein inspiraation valmistaa pitkään haaveilemani tilkkumaton kuramatoksi oven alle. Varastoistani löytyi kasa loppuunkäytettyjä trikoovaatteita, äidin vanha yöpaita, Herra Kirjoituksen vanha aluspaita ja isän vanha college, jotka silppusin tilkuiksi. Pohjaksi otin palasen vanhaa käytöstä poistettua pussilakanaa, mihin aloin noita tilkkuja ommella. Tarkoitus oli myös lisätä hyvin palvellut vaaleansininen kylpyhuoneenmatto tukevoittamaan pohjaa.

Tein useampia erilaisia suunnitelmia siitä, miten tilkut tuohon sijoittaisin. Päädyin vihreään kehykseen ja kirjavaan sisukseen.

Sain aikaiseksi noin kymmenen riviä tilkkumattoa, viidenneksen pohjan alueesta. Siinä vaiheessa ymmärsin sovittaa mattoa oven alle paikkaan, johon olin sitä laittamassa. Ovi ei tietenkään mahtunut aukeamaan maton kanssa - kirouksien kiropus, olisi pitänyt tajuta, että tuosta tulee liian paksu.

Ystäväni tuli juuri sopivasti käymään kuulemaan kiroiluani maton epäonnistumisesta. Hän halusi heti matonraakileen itselleen, mistä olin ylen hämmentynyt. Hän kertoi käyttävänsä mattoa lemmikkinsä aktivoimiseen. Maton hapsujen sekaan piilotetaan herkkuja ja koira päästetään etsimään niitä.  Tarjouduin ompelemaan mattoon lisää hapsuja, mutta ystäväni halusi maton juuri tällaisena. Hänen hauvansa rakastui heti mattoon. Kuten kuvan ilme kertoo, tää on mun matto, sä et sitten ota tätä pois.

Tillkuja jäi vielä jäljelle, samoin materiaalia, mistä tilkkuja leikata. Ehkä toteutan vielä toisen maton ja sijoitan sen kylpyhuoneeseen ja käytän nykyisen kylpyhuoneenmaton tuohon kynnysmatoksi.

Matossa olevan tummansinisen paidan vaaleankeltainen sisar on vielä jäljellä. Paidan logo kertoo karua kieltä siitä, miten kauan tekstiilejä perheessämme käytetään, sininen paita on vuodelta 1990. Vihreä pussilakana olisi kohta täyttänyt 60 vuotta, mutta ei selvinnyt ihan sinne asti, joka tapauksessa 55 vuotta käyttöä on pussilakanalle paljon.