tiistai 31. joulukuuta 2019

Saituri

Vanhassa sadussa Saituri laskee rahojaan jouluaattona, tämä nuukailija tekee sen uuden vuoden aattona. Miksi? Koska minusta vuodenvaihde on erinomainen rajapyykki, mahdollisuus katsoa menneesseen ja suunnitella tulevaa. Kulunut vuosi oli erinomainen sen suhteen, että onnistuin ylittämään vuoden säästötavoitteeni - ja huono toki siksi, että pitkän aikavälin tavoitteestani uupuu kaksi tonnia. Tämän tavoitteen oli kuitenkin tarkoitus kokonaisuudessaan valmistua aikaisintaan 2020 lopussa tai 2021 aikana eli olen kuitenkin reilusti etuajassa tuon suhteen. Uskon saavani nuo puuttuvat tonnit kasaan ensi vuoden alkupuolella. Tiedän toki sen, että kulunut vuosi on ollut ansiollisesti loistava ja yhtä hyvää ei ole tulevasta luvassa, mutta silti tuon ei pitäsi tuottaa ongelmia.

Kuten vuoden 2019 alussa totesin, minulla pitäisi olla kaikkea - minun ei tarvitse ostaa itselleni mitään siksi, että tarvitsisin jotain. Tilanne ei ole vuodessa muuttunut miksikään. Ja jos nyt todellakin niin käy, että tarvitsen (enkä vain halua) jotain, uskon voivani ostaa sen talouteni järkkymättä. Jotta pysyisin kuitenkin nuukailevan saiturin lestissäni, asetan tietenkin säästötavoitteen ensi sijaiseksi eli pyrin saavuttamaan sen mahdollisimman pian.

Ei kommentteja: