tiistai 1. lokakuuta 2019

Sujuva syyskuu

Jos kerran ennakko-otsikoinnilla saadaan aikaan hyviä tuloksia, niin tehdään syyskuusta sitten jo ennakolta sutjakkaasti sujuva kuukausi.


Viikko 1 ja 2
Syyskuun ensimmäinen viikko oli ihan kokonainen yksi päivä, mutta sitäkin ihanampi. Nautittiin maalla auringosta, koottiin viimeisiä marjoja ja jopa käytiin isän kanssa ulkona. Toinen viikko olikin sitten normaali työviikko parilla ekstratyötunnilla. No ei mennyt ihan tavoitteiden mukaan, ehdin parissa päivässä rikkoa sekä en osta karkkia että roskaruoka ja kaupassa käynti kieltoja. Muutoin meni sitten paremmin, flunssa alkaa väistyä, aurinko paistaa sateen lomasta. Lenkille en kuitenkaan uskaltanut lähteä, sen verran tuli takapakkia lentsusta toipumiseen pelkästä työssä käynnistä. Viikonlopulla peli-ilta ystäväpariskunnan kanssa, ihanaa laatuaikaa.

Viikko 3
Ei mitään mainittavaa, töissä käyntiä ja velho jahtia. Jos olen rehellinen, niin voi todeta, että perseelleen meni tämä viikko sen suhteen, etten edelleenkään päässyt kunnon lenkille, koska köhä. Lisäksi roskaruokaa on syöty ja ruokahävikkiä aiheutettu eli hävetää todellakin.

Viikko 4
Kuten aikaisemmallakin viikolla töitä, velhojahtia  ja herkkuperseilyä. Viikon kohokotina viikonloppu maalla ja peli-ilta kavereiden kanssa.


Viikko 5 ja 6
Töitä, töitä ja vähän enemmän töitä; viikolla 5 työtuntien määrä 62 ja kuun viimeiseen päiväänkin n. 9 tuntia töitä. Vähäisellä vapaa-ajalla edelleen juoksemista Wizards Unite-pelin pisteiden perässä. Viikonlopun yllärinä sukulaisten järjestämät yllätysjuhlat Herra Kirjoituksen kesällä täyttyneiden täysien vuosikymmenten kunniaksi.

Ei kuluseurantaa, ei kunnolla liikuntaa, liian paljon roskaruokaa, herkkuja, ruutuaikaa ja pelaamista. Positiivisena sentään se, että tili ei ole tyhjä, vaatteet sopivat vielä päälle ja pää on rentoutuneempi kuin aikoihin. Tavaroitakaan ei ole kertynyt, kuukauden aikana olen siivonnut pari kassillista tavaraa kirppikselle ja kierrättänyt erinnäisiä tavaroita muuten meiltä eteenpäin.

Olen myös onnistunut kasaamaan innostusta niihin asioihin, joita en ole tehnyt parin viimeisen kuukauden aikana eli blogiin ja käsitöihin sekä kotiin. Jos lokakuun työt pysyvät nyt sovituissa, niin minulla on ruhtinaallisesti vapaa-aikaa muuhunkin kuin pelaamiseen.



Ei kommentteja: