Hän lähti "terveenä" miehenä sydän leikkaukseen, eikä koskaan palannut sieltä. Kukaan meistä ei tiennyt, ei hän edes itse, että hänen sydämensä oli todella sairas, niin sairas, ettei se enää jaksanut. Hän selvisi leikkauksesta, mutta ei enää leikkauksen jälkeen tulleista komplikaatioista, jotka olivat ikään kuin viimeinen niitti. Totuus olisi kuitenkin ollut se, ettei kummisetä olisi selvinnyt ilman leikkaustakaan -sydän oli niin loppu. Hoitanut anestesialääkäri totesi, että kyse olisi ollut päivistä joka tapauksessa ja ehkä se on kuitenkin parempi niin, että ihminen saa lähteä saappaat jalassa; oltuaan vain reilun viikon sairaalassa. Ja toisaalta, onko sen armollisempaa kuolemaa, kuin vain nukkua pois. Kummisedälle kun menivät seki kipu- että unilääke viimeiseen asti ja hän kirjaimellisesti nukkui pois.
Tänäänkin, kun olen juossut kukkivien lehmusten alta ja nuuskinut niiden tuoksua, katsellut aurinkoisella taivaalla leijuvia poutapilviä, olen miettinyt elämää. Uskon vakaasti siihen, että jokaisella meistä on aikamme ja hiekka kummisedän tiimalasissa vain oli loppu. Silti menetys tuntuu ja niinhän sen pitääkin, sillä kummisetä oli minulle rakas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti