Patriotismia

Sain jokunen viikko sitten mahdollisuuden johonkin sellaiseen, jota kovin monella minun sukupolveni edustajalla ei ole ollut. Pääsin nimittäin osalliseksi kentältä löytyneen sankarivainajan siunaustilaisuuteen, jonka päätteeksi 65 vuotta kadoksissa ollut nuori mies pääsi takaisin kotikuntansa multiin. Siunaus suoritettiin sotilaallisin menoin, kunnialaukaukset ammuttiin ja sotilaallisuus sekä isänmaallisuus oli vahvasti läsnä.

Sen verran vahvasti tuo tilaisuus vaikutti, että ihan tuntemattoman vainajan siunaustilaisuus sai minullakin kyyneleet silmiin. Osin siksi, että ajattelin itseni tuohon tilanteeseen siis odottamaan veljeä tai puolisoa kotiin - lakkaisinko koskaan odottamasta. Tämän 18-vuotiaana sotaan lähteneen ja 20,5 vuotiaana kaatuneen nuoren miehen äiti ei lakannut odottamasta, ei koskaan.

Tämä kyseinen kaatunut oli löynyt syksyllä 2009 Tuulosjoelta ja tunnistettu alustavasti tuntolevyn numerosta, varmistus oli tehty DNA-testauksella. Ja 67 vuotta sen jälkeen, kun hän oli viimeistä kertaa kotoa lähtenyt, palasi hän kotiin.

Kirkossa oli jaossa tarkka ohjelma, jotta maalikotkin osaisivat käyttäytyä oikein poikkeasvan sotilaallisessa seremoniassa. Tilaisuuden päätteeksi nappasin mukaani yhden ohjelman, joka on tässä liitteenä.