maanantai 15. elokuuta 2011

Suoraa ja sähäkkää

Pitkään, kovin pitkään olen kuunnellut kavereiden juttuja suoristusraudoista ja niillä hiuksille tehtävistä ihmeistä. Onhan minulla ollut jo vuosia rauta, joka toimii kreppiraudan rungossa siis niitä sellaisia, joissa on vaihdettavia levyjä - minun omassani on useammat, yhdet tavalliset krepit, yhdet laineita varten, kolmanne mikrokreppejä varten ja ne viimeiset sitten suoristamista ajatellen tehty. Tuo rauta vaan ei ole niitä kätevimpiä suoristamiseen.

Sattumalta osuin Prismassa poistopöydälle, jossa oli myynnissä poistuvia malleja myynnissä vähintään -40% alennuksella, sieltä sitten nappasin mukaani elämäni ensimmäisen kunnollisen suoristusraudan. Hintaa kapineelle jäi 19,90e ja kyseessä oli ihan avaamaton pakkaus, johon sai vielä täyden takuunkin. Värinä jotenkin viimeaikoihin hyvn soveltuva kiiltävä kirkkaanpunainen.
Suoristusrauta vaatii tietenkin kaverikseen myös kunnon suojasuihkeen eli menin ja tuhlasin kokonaiset 6,90e ostamalla L'orealin Studio Silk&Glossin suoja- ja kiiltosuihkeen. Testauksesta kerron sitten myöhemmin.


Kun tässä päivänä muutamana korjasin tyynyltäni kourallisen hiuksia ja tajusin, että niitä on viimeaikoina lähtenyt muutoinkin aikalailla paljon, päätin, että asialla on syytä tehdä jotain. Hiukan kirpaisi, mutta hain apteekista hiusjuuren täsmäravinnetta - 90 tabletin purkki maksoi 36 euroa, mutta jos se auttaa hiusten kasvuun, niin kyllä minä olen tuon valmis maksamaan. Tuloksista sitten myös raporttia myöhemmin, edessä on siis puolen vuoden kuuri lisäravinteita, kolme kuukautta vähintään ja aikaakin menee kuukauden verran ennen kuin tulokset alkavat näkyä - toivottavasti.

Ei kommentteja: