Down, down, down

Tasaisen tuhkan harmaalta taivaalta tihuuttaa vettä ankean rukealle sängelle, joka vielä viikko, pari sitten lainehti kullankeltaisena. Ikävän kolea tuuli piiskaa liikkeelle lehtiä, jotka ovat menettäneet kauniin keltaisen värinsä ja muuttuneet ikävän ruskeiksi. Kaikki on niin synkkää, pimeää, tunkkaista, kylmää, viiltävää ja ennen kaikkea ikävää. Samanlainen tunkkaisuus ja synkkyys on hiipinyt sisällenikin. Elämmme niitä jokavuotisia aikoja, jolloin mieleni ja kehoni yksinkertaisesti kieltäytyvät luopumasta kesästä ja auringosta, pimenevät illat ajavat minutkin pimeyteen. Ja silloin ei vain jaksa, ei yksinkertaisesti mitään.

Se on johtanut siihen, että blogihiljaisuuskin on päättynyt nyt sitten blogiurputukseen ja perinteikkääseen valitukseen siitä, miten inhottava vuoden aika syksy on. En jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka innostuvat pukeutumaan syksyllä paremmin kuin kesällä, kaivavat iloisia värejä esiin ja nauttivat siitä kun kylmä sade piiskaa naamaa, sehän on järjettömän masokistista - ei todellakaan minulle sopivaa.

Lisäksi kaiken kuoleminen tästä ympäriltä saa omatkin ajatuksen suuntautumaan kuolemiseen ja luopumisen tuskaan. Tuo tunne synnyttää sen kierteen, että läheisistään pitää kynsihanpain kiinni, eikä halua menettää heistä yhtäkään ja vaikka kuinka olisi liki, niin aina vaan pitäisi lähemmäs päästä, jotta voisi varjella heitä kaikelta pahalta ja kieltäytyä luovuttamasta heitä syksyn kuolemalle. Sydän talven seesteisenä aikana ajatukset eivät ole niin mustia ja keväällä ne valostuvat niin, ettei edes tajua menetyksen mahdollisuutta olevankaan olemassa.

Kaikki tämä synkkyys ei tietenkään voi olla heijastumatta kaikkeen muuhunkin. Tuntuu, ettei mitään jaksa, mitään viitsi tai millään ehdi kaikkea. Postauksia on puoliksi kirjoitettuna muutama, mutta kun mistään ei tunnu löytyvän aikaa niiden viimeistelyyn. Koti on taas kuin pommin jäljiltä ja olen jälleen alkanut kerryttää lehtipinoa, kun juuri sain yhden kesällä purettua - mutta kun se aika ei vain millään riitä.

Tähän alkusyksyyn on nyt kasautunut oikein kunnolla tekemistä, suoraan sanottuna vähän liikaakin. Työt on pakko hoitaa, niistä en laista ja ne pitävät pakosta liikkeellä ja niitä riittää, sen oman täyspäiväisen työn lisäksi harrastetyö, jota olen jälleen kesän jälkeen alkanut tekemään. Lisäksi on sitten satunnaisia keikkatöitä ja rahablogi. Valitettavasti blogien suhteenkin on niin, että raha ratkaisee, siis jos aikaa riittää vain yhdelle blogille, kirjoitan sitä, mistä saan palkkion. Sen vuoksi tämä blogi on jäänyt vähän lapsipuolen asemaan, koska yritän pitää kiinni jonkinlaisesta laadusta täällä. Näiden lisäksi pyörivät pari hopotuskampanjaa, joihin myös menee aikaa.

Kotiin ja tähän blogiin liittyviä juttuja olen siirtänyt kerta toisensa jälkeen eteenpäin, kun tulee muka jotain muuta kiireellisempää. Vaatekaappi on edelleen siivoamatta, mutta tulee ehkä siivotuksi tänä vuonna - ainakin sinne kertyy paljon poistettavaa, kun vaatteet kuluvat käytössä. Kulunut selitys, jota olen viljellyt jo puolen vuoden ajan. Kosmetiikkapoistot siirtyivät kuukausista neljännesvuosittain tehtäviksi jutuiksi. Hankinnat olen pistänyt suoraan kaappeihin, niistä mitään kertomatta. Kotikin kaipaisi kunnostusta ja siistimistä. Ja liikkuakin pitäisi, otinhan minä sen turkasen kalliin salijäsenyydenkin jotta liikkuisin enemmän.

Pitäisi, pitäisi, pitäisi, vaan mitä teet, kun syksy vie voimat eikä mitään huvita? Helpoin ratkaisu - kirjoita blogiin oikein kunnon urputuspostaus, se helpottaa.