Huudosta hankittua

Viime aikoina olen ollut tilanteessa, jossa uusia mielitekoja on riittänyt melkein loputtomasti. Aina kun yhdestä on päässyt eroon, on tilalle tullut toinen ja kolmas ja jopa mahdollisesti neljäskin. Useimmiten olen yrittänyt hillitä himojani ja hallita halujani ja jättää jotain ostamattakin - ja keskittyä hankkimaan lähinnä jotain sellaista, joka oikeasti on järkevää ja tarpeellista.

Tiedän, miten tylsältä ja tavanomaiselta tuo kuulostaa, mutta se nyt vaan on se totuus, että minä en tallusta syksyn loskakeleissä ja sateella kymmenen sentin koroilla, vaikka jotkut muut tekevätkin niin. Koska minä en siis käytä piikkareita joka päivä, en myöskään tarvitse niitä yhtään lisää. Sen sijaan vielä keskeneräisessä postauksessani kerron, miten jouduin luopumaan tavallisista mustista kengistäni.

Koska minä olen minä, hankin yhtä poistoon mennyttä paria korvaamaan neljä uutta. En minä noin montaa olisi ostanut, elleivät olisi olleet huuto.netissä myynnissä yhtenä pakettina ja kaikki uusia tai vähintäänkin uudenveroisia.

Näitä ensimmäisiä minä tuosta paketista eniten himoitsin, sillä minulla on ollut vastaavat ruskeat ja kävelin ne yksinkertaisesti puhki. Ne oli pakko hävittää sen takia, että pohjat kuluivat loppuun - toivottavasti näiden mustien kanssa käy samoin.

Nämä toisetkin ovat suomalaiset ja ihan uudet. Myönnän mallin olevan tätimäinen, mutta on se ainakin vähän (lue paljon) sirompi kuin nykyiset käytössä olevat "klohmo" vagabondini paksulla pohjalla ja jykevällä korolla, jotka ovat palvelleet minua jo toista kymmentä vuotta. Niissä ei ole muuta vikaa kuin se, että ne painavat kuin synti, enkä osaa hiipiä ne jalassa rapussamme tuottamatta hirveää meteliä. Ja jos nyt oikein pilkkua viilataan, niin on kai pakko myöntää, että niistä löytyy kulumaa korkolapuista (aika pahaakin sellaista), pohjasta ja sisäpohkasta eli eivät ne ihan uudenveroiset ole siis nuo vagabondit, nämä hankkimani kengät ovat iskemättömät.
Nämä Tamariksen sandaalit olivat minulle paketissa ne " ei niin tärkeät extrat", mutta sopivat jalkaan tosi hyvin eli tulevat kuitenkin käyttöön ensi kesänä. Ja ehtaa nahkaa nämäkin eli jalat kiittävät.
Samaa voi sanoa näistä avokkaista, nämä eivät olleet se tärkein asia paketissa, mutta ihan mukava, että tulivat mukana.

Koko kenkäpaketti postikuluineen kustansi 14,20 e eli ei siihen paljon kenkäparille jää hintaa, varsinkin kun kahdet olivat ihan uudet, nahkaiset ja suomalaiset.

Näiden lisäksi sulovileeniys minussa voitti ja hankin myös yhden vaatepaketin. Siinä oli kaksi uuden veroisessa kunnossa olevaa housupukua ja yhdet suorat housut. Hintaa paketille postikuluineen 12e eli reilu kaksi euroa per vaate.

Tämän punaisen housupuvun ajattelin laittaa päälleni pikkujouluihin. Se kun on jo nyt ihan passelin kokoinen.

Tämä luumunvärinen puku on pieni, mutta sen hankin tarkoittaen tavoitepuvuksi ja uskon sen sopivan viimeistään syntymäpäiväni aikaan. Ja kyllä, yläosa on kuvassa oikean värinen ja livenä housutkin samaa sävyä, jostain syystä vaan kuvassa näyttävät mustilta.

Myös nämä tummanruskeat housut ovat nyt aavistuksen pienet, mutta menevät varmasti ensi vuonna - niin olen päättänyt.
Mielestäni tein tosi hyviä ostoksia, ja vaatteiden kohdalla on aina se hyvä puoli, että jos eivät minulle mene, voin aina antaa ne äidille, jolle niiden pitäsi olla sopivat, kun vaan lahkeet lyhennetään.

Punaista ja makeaa

Pitkään olen kipuillut syyskenkieni kanssa, sillä olen tiennyt tarvitsevani uudet tavalliset mustat kävelykengät maltillisella, järkevällä korolla ja sellaisella ulkonäöllä, että niillä kehtaa liikkua myös kaupungilla. Pahempia kelejä varten on kaapeissa edelleen pari vanhoja, mustia paksupohjaisia klopoja, joilla ei ole mitään väliä. Jos ne menevät pilalle, niin sillä ei ole mitään väliä.

Toinen kipuiluni kohde on ollut kumisaappaat. Tiesin, että minun pitäisi hankkia sellaiset, koska Suomen kamala syksy on sateinen ja märkä. Ongelmana oli vain se, että tiesin täsmälleen, mitä halusin ja miten paljon olen valmis niistä maksamaan. Halusin Melissat, kirkkaanpunaiset, korolliset nilkkurikumpparit, mutta en halunnut maksaa niistä mansikoita. Itse asiassa jouduin jopa taipumaan siihen tosiasiaan, että noitten suhteen olin peruuttamattomasti myöhässä, joku muukin oli ihastunut niihin ja tästä syystä niitä ei ollut yhtään paria myynissä - ei tietenkään. Kyttäsin noita saappaita koko kevään, kesän ja alkusyksyn. Lopulta oli pakko antaa periksi ja tyytyä kompromissiin.

Ostin Etolasta "tavalliset" saappaat, jotain samaa niissä on kuin haaveideni Melissoissakin, nimittäin punainen väri ja nikkakorkeus, muuten ne sitten ovat äärimmäisen tavalliset ja yksinkertaiset, mutta näillä mennään, kunnes Melissat tipahtavat jostain syliini.
Kuten näkyy punaiset kumpparit ovat päässeet jo käyttöönkin. Nuo ovat tosiaan hyvin tavalliset, järkevä parin sentin korko, paksu tukeva pohja, sopivan lyhyt varsi, vetoketju kiinnitys edessä. Väri sentään on edes osittain hehkeä kirkkaanpunainen ja malli sen verran chic, että kehtaa käyttää kaupungillakin.

Nämä minä olisin halunnut Melissoiden korvikkeeksi taikka sitten näistä valkopilkulliset versiot, mutta ne eivät sopineet jalkaani, joten oli tyytyminen noihin leppis-saappaisiin.

Palmolive Happyful

Sain höpöttäjien tai siis hopottajien, kuten nimi joskus nettiosoitteen takia suussani vääntyy, kautta testattavaksi Palmoliven Happyful deodorantin.

Itse en ole aikaisemmin Palmoliven deodorantteja käyttänyt, joten olin erittäin innokas kokeilemaan tuotetta. Parin viikon testauksen jälkeen olen todella tyytyväinen tuotetteeseen, varsinkin, kun tuotetta on testattu mahdollisimman rankoissa oloissa. Minun tapauksessani tämä tarkoittaa käyttöä urheillessa tai oikein kiireisenä työpäivänä - nuo tilanteet kun ovat niitä, joissa hiki virtaa.

Palmoliven Happyful on isopalloinen deodorantti, joka houkuttelee ostamaan kauniilla vaaleanpunaisella värillään. Sen lisäksi esteetikko saa nautintoa tuotteen tuoksusta, joka on todella ihastuttava. Valmistaja kertoo sen koostuvan bergamotin, mustaherukan ja appelsiininkukan eteerisistä öljyistä. Tuoksun plussana on ehdottomasti se, että se on, mutta se ei ole niin voimakas, etteikö kyseisen dödön kanssa voisi käyttää hajuvettä. Minä kun inhoan sitä, että ihmiset yhdistelevät tuoksuja miten sattuu: suihkugeeli tuoksuu yhdeltä, vartalovoide toiselta, dödö kolmannelta ja kaikki kruunataan neljännen sortin hajuvedellä. Tuo kombinaatio menee, jos kolme ensimmäistä tuoksua ovat mietoja, eivätkä mene hajuveden tuoksun yli. Toisaalta Happyfulin tuoksu on sen verran voimakas, ettei välttämättä tarvita hajuvettä tilanteissa, joissa sitä ei ole hyvä käyttää.

No, entäs se pito sitten. Valmistaja lupaa, että deodorantti antaa 24 tunnin suojan hikoilua vastaan. Kyllä se pitää paikkansa. Tiukimmillakin jumppatunneilla kainalot pysyivät suunnilleen kuivina ja hyväntuoksuisina, vaikka muu kroppa valuikin hikivettä. Voin siis ihan oikeasti hyvällä omalla tunnolla suositella ko. tuotetta.

Mainittakoon vielä se yksi asia, jota joissakin dödöissä karsastan - Palmoliven Happyful ei sottaa paidan kainaloita eli plussaa siitäkin.

Mun aika mennä on...

Joskus vain tulee se aika, että on aika luopua jostain todella rakkaasta ja itselle tärkeästä. Enkä tässä tarkoita ihmisiä, koska läheiset ovat korvaamattomia, vaan puhun tavaroista, koska niihinkin voi valitettavasti kiintyä.

Minulle on tässä vuosien saatossa muodostunut suuri rakkaussuhde tiettyihin kenkiin, joten ei liene ihme, miten vaikeaa minun on hyväksyä se, että joudun tosiaan luopumaan niistä. Parhaani olen tietenkin tehnyt, jotta ei tarvitsisi niistä erota, mutta joskus se aika vain tulee.

Kun kerran on pakko luopua, niin luovutaan sitten oikein kunnolla. Ensimmäisiksi jouduin luopumaan kakkostyöpaikassa käyttämistäni työkengistä ja ihan perustellusta syystä, koska molempien pohjat alkavat olla entiset.

Myös vanhat sisäpelikenkäni ovat liimauksista huolimatta tulleet tilaan, jolloin niitä ei enää voi (eikä kehtaa) liimata kasaan, joten luovuttava on niistäkin. Herra Kirjoitus veisteli, että miten huonot kengät oikein olen ostanut, kun eivät kestä kahtavuosikymmentä. Kengät nimittäin ehtivät palvella minua vähäliikunnallisista välivuosistani johtuen vaatimattomat 18 vuotta. Tässä viimeaikoina olen niitä kuumaliimalla pitänyt kasassa, mutta ehkä on aika ottaa käyttöön kaapissa jo viitisen vuotta odottaneet uudet popot. Nämä siirrettiin maalle, josko ne siellä vielä hetken palvelisivat.

Keväällä tungin kaappiin mustat nahkaiset nilkkurit odottamaan syksyä sillä haaveella, että ne jotenkin kummasti kaapissa korjaantuisivat. Pakko se on kuitenkin uskoa, että eivät ne siellä korjaannu, joten kyllä noista on pakko luopua, kun molemmista ovat korot pahasti halki ja vesi virtaa kostealla kelillä sisään.
Suurin sydänveri valuu kuitenkin näiden mustien nahkaisten avokkaiden takia. Ostin ne kesällä 2004 Kiteeltä "hirvittävään" viiden euron hintaan. Hankintahetkellä hinta painoi vaakakupissa eniten, sillä kenkien ostotilanteessa plussat ja miinukset olivat muutoin melkein tasan. Plussana olivat ihanat pehmusteet kenkien sisäosassa, materiaali, joka hinnasta huolimatta oli aitoa nahkaa ja monikäyttöinen musta väri. Miinuksena taas kenkien kärjen ja koron muoto, en ole koskaan pitänyt neliönmallisista kärjistä kengissä ja korotkin olivat mielestäni aika tylsät neliöblokit. Plussat ja hinta olivat kuitenkin enemmän kuin miinukset ja niinpä ostin kengät - sen jälkeen ne ovatkin olleet lähes liimatuina jaloissani. Pohjallisia on pitänyt vaihtaa, kun ne kuluvat puhki, mutta nyt ovat alkaneet muutkin osat kulua niin paljon, että pohjassa on kohta reikä.


Kun luovun kolmesta parista rakkaita kenkiä, joudun miettimään, löydänkö koskaan mistään noille korvaavia. Erityisesti vastaavat mustat avokkaat täytyisi löytää jostain.

Two in two out

Nyt on meillä sitten jo päästy lautapeliharrastuksessa sille asteelle, että on aivan pakko kierrättää jotain pelejä poiskin. Niinpä sitten viimeisten hankintojeni Rokadan ja Carcassonnen kivikauden kotiuduttua olen päättänyt naputella huuto.nettiin pari peliä myyntiin. Suurta löytöretkipeliä ja Spinergyä ei meillä ole koskaan pelattu, joten niistä ehkä voi luopua. Se, että pelejä ei ole pelattu, ei tee niistä huonoja, koska meillä on vielä lukuisia pelejä kääreissään kaapissa eli niitä vaan on tullut hankittua liikaa.

Tässä kuvat viimeisimmästä tulokkaasta Rokadasta:

Carcassonnekokoelmakin täydentyi melkein täydelliseksi, kun vihdoin ja viimein löytyi huuto.netistä edullinen kivikausi kokoelmaamme täydentämään.

Nämä kaksi sen sijaan etsivät uutta kotia.

Down, down, down

Tasaisen tuhkan harmaalta taivaalta tihuuttaa vettä ankean rukealle sängelle, joka vielä viikko, pari sitten lainehti kullankeltaisena. Ikävän kolea tuuli piiskaa liikkeelle lehtiä, jotka ovat menettäneet kauniin keltaisen värinsä ja muuttuneet ikävän ruskeiksi. Kaikki on niin synkkää, pimeää, tunkkaista, kylmää, viiltävää ja ennen kaikkea ikävää. Samanlainen tunkkaisuus ja synkkyys on hiipinyt sisällenikin. Elämmme niitä jokavuotisia aikoja, jolloin mieleni ja kehoni yksinkertaisesti kieltäytyvät luopumasta kesästä ja auringosta, pimenevät illat ajavat minutkin pimeyteen. Ja silloin ei vain jaksa, ei yksinkertaisesti mitään.

Se on johtanut siihen, että blogihiljaisuuskin on päättynyt nyt sitten blogiurputukseen ja perinteikkääseen valitukseen siitä, miten inhottava vuoden aika syksy on. En jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka innostuvat pukeutumaan syksyllä paremmin kuin kesällä, kaivavat iloisia värejä esiin ja nauttivat siitä kun kylmä sade piiskaa naamaa, sehän on järjettömän masokistista - ei todellakaan minulle sopivaa.

Lisäksi kaiken kuoleminen tästä ympäriltä saa omatkin ajatuksen suuntautumaan kuolemiseen ja luopumisen tuskaan. Tuo tunne synnyttää sen kierteen, että läheisistään pitää kynsihanpain kiinni, eikä halua menettää heistä yhtäkään ja vaikka kuinka olisi liki, niin aina vaan pitäisi lähemmäs päästä, jotta voisi varjella heitä kaikelta pahalta ja kieltäytyä luovuttamasta heitä syksyn kuolemalle. Sydän talven seesteisenä aikana ajatukset eivät ole niin mustia ja keväällä ne valostuvat niin, ettei edes tajua menetyksen mahdollisuutta olevankaan olemassa.

Kaikki tämä synkkyys ei tietenkään voi olla heijastumatta kaikkeen muuhunkin. Tuntuu, ettei mitään jaksa, mitään viitsi tai millään ehdi kaikkea. Postauksia on puoliksi kirjoitettuna muutama, mutta kun mistään ei tunnu löytyvän aikaa niiden viimeistelyyn. Koti on taas kuin pommin jäljiltä ja olen jälleen alkanut kerryttää lehtipinoa, kun juuri sain yhden kesällä purettua - mutta kun se aika ei vain millään riitä.

Tähän alkusyksyyn on nyt kasautunut oikein kunnolla tekemistä, suoraan sanottuna vähän liikaakin. Työt on pakko hoitaa, niistä en laista ja ne pitävät pakosta liikkeellä ja niitä riittää, sen oman täyspäiväisen työn lisäksi harrastetyö, jota olen jälleen kesän jälkeen alkanut tekemään. Lisäksi on sitten satunnaisia keikkatöitä ja rahablogi. Valitettavasti blogien suhteenkin on niin, että raha ratkaisee, siis jos aikaa riittää vain yhdelle blogille, kirjoitan sitä, mistä saan palkkion. Sen vuoksi tämä blogi on jäänyt vähän lapsipuolen asemaan, koska yritän pitää kiinni jonkinlaisesta laadusta täällä. Näiden lisäksi pyörivät pari hopotuskampanjaa, joihin myös menee aikaa.

Kotiin ja tähän blogiin liittyviä juttuja olen siirtänyt kerta toisensa jälkeen eteenpäin, kun tulee muka jotain muuta kiireellisempää. Vaatekaappi on edelleen siivoamatta, mutta tulee ehkä siivotuksi tänä vuonna - ainakin sinne kertyy paljon poistettavaa, kun vaatteet kuluvat käytössä. Kulunut selitys, jota olen viljellyt jo puolen vuoden ajan. Kosmetiikkapoistot siirtyivät kuukausista neljännesvuosittain tehtäviksi jutuiksi. Hankinnat olen pistänyt suoraan kaappeihin, niistä mitään kertomatta. Kotikin kaipaisi kunnostusta ja siistimistä. Ja liikkuakin pitäisi, otinhan minä sen turkasen kalliin salijäsenyydenkin jotta liikkuisin enemmän.

Pitäisi, pitäisi, pitäisi, vaan mitä teet, kun syksy vie voimat eikä mitään huvita? Helpoin ratkaisu - kirjoita blogiin oikein kunnon urputuspostaus, se helpottaa.