keskiviikko 26. elokuuta 2009

Nuukuusviikon huipentuma

Mä lakkaan viettämästä mitään nuukuusviikkoja, kun ne aina menevät päin prinkkalaa. Tähänkin sain innostuksen työkaveriltani, joka oli tehnyt kulutustaulukkoa ja selitti, miten heille jäisi tukuttain rahaa, jos he ostaisivat vain sen, mitä oli suunniteltu. No, seuraavassa lauseessa hän kyllä totesi, että totuus on kuitenkin se, että suunniteltu ei ole sama kuin toteutettu ja kaikki menee.

Sunnuntaina alkanut nuukuusviikkoni alkoi siis sillä, että ostin herra Kirjoituksen kaappiin uuden korisysteemin, seuraavia lankeemuksia onkin käsitelty jo edellisissä postauksissa ja kaiken huippuna oli "älä-osta-mitään-lauantai", jolloin kävimme tilaamassa työhuoneeseen uudet kaapit. Hinta 420e eli ei tullut ostettua mitään. Hyvä me!!!

Kaapit tulevat parin viikon päästä eli voimme väittää, ettei niitä tarvitse laskea vielä tuohon, kun ne maksetaan vasta sitten.

Lisäksi meille on muuttanut tuon viikon aikana lankoja sellaista tahtia, että heikompaa hirvittäisi. Toivottavasti emme joudu kohta ostamaan uuttaa kaappia niitäkin varten.

Ei kommentteja: