Kesällä keinussa kerran

Tarkoitukseni ei ollut hylätä blogiani näin pitkäksi aikaa, mutta jotenkin vain kävi niin kuin monelle muullekin, ettei aika enää riittänytkään kirjoittamiseen, vaikka ideoita olisi ollutkin.
En lupaa mitään jatkosta, katsotaan, mihin aika, innostus ja jaksaminen kaikkien töiden kanssa riittävät. Siitä paheesta en ole vieläkään parantunut, enkä taida koskaan parantua. Tai ehkä sitten, kun pääsen Buddhan oppien kanssa niin pitkälle, että saan elämän- ja tavaranhimoni sammutettua. Siihen asti on tyytyminen juoksemaan töissä, koska kukaan ei ole vielä saanut keksittyä meille kylpyammeeseen sellaista lisähanaa, josta vääntämällä ammeeseen valuisi rahaa. Heti kun sellainen ilmestyy lupaan lopettaa töissä juoksemisen.

Lipsahdin aiheestani, tarkoitus oli kirjoittaa juhannuksen viettämisestä. Se sujui varsin perinteisissä ja rauhallisissa merkeissä - minä töissä, kulta kotona. Yleistä pahennusta onnistuin herättämään otsikon mukaisesti "kesällä keinussa kerran", siis tarkemmin kerrostaloyhtiömme pihan penkillä (keinukin olisi, mutta sen olivat mummot vallanneet taas kerran omaan käyttöönsä) vähissä vaatteissa makoillessani. Siirsin näet sunnuntai iltapäivällä makuuhuoneemme tuohon pihan penkille ja jatkoin yötyöläisen uniani siinä penkillä. Mummoilla riitti hämmästeltävää - eivät ilmeisesti jaksaneet ymmärtää, että joku muukin voi nauttia auringosta ja lämmöstä, puhumattakaan sitä, että olisivat hyväksyneet minun läskienesittelyni. Tiedän, ettei näky ole kovin esteettinen, mutta ei ole pakko tuijottaa, jos mahamakkarani eivät mielytä.

Minulla oli mukana tyyny, retkihuopa, vesipullo ja puhelin, jolla herra Kirjoitus soitti parinkymmenen minuutin välein, että käännäpä muru kylkeä. Ja niin minä kiltisti tein - paitsi sen viimeisen soiton jälkeen ja nyt on sitten naama punasävyinen. Mitä me tästä opimme? Emme tasan mitään, vaan ensi kerralla tulee tehtyä sama virhe uudelleen, koska ruskettuminen on NIIN kivaa.

Ilman suurempaa juhlimistakin olen tyytyväinen rauhalliseen juhannukseeni. Tuli syötyä hyvin, nukuttua hyvin, nähtyä vähän (todella vähän) kännisiä teinejä ja nautittua Suomen suven suloisuudesta. Mikäs sen parempaa akkujen tankkausta - ja sitä todella tarvitaan, juhannusviikon ja sitä seuraavan viikon aikana olen yhteensä 128 tuntia töissä... Toivottavasti selviän taas kerran ahneudestani.