sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Ruusuja lurjukselle

Onnistuin torstai aamuna kiukuttelemaan herra Kirjoitukselle jostain ihan lapsellisesta syystä ja sain hänetkin suuttumaan. Puolittaisessa riidassa lähdimme kumpikin omalle tahollemme tekemään työtä. Päivän aikana tuli sitten vaihdettua muutama pahoitteleva maili ja rakennettua sopua puolin ja toisin.

Arvatkaa hävettikö kiukuttelu, kun sain iltapäivällä tämän:


Valtava orkidean oksa lempiväreissäni kermanvalkoista ja viininpunaista, yksi amadeus ruusu ja oransseja ruusuja lisäksi, koska hän halusi antaa minull jotain erikoista. Nuo ruusut ovat todella kirkkaan oransseja, en ole koskaan nähnyt niin voimakkaan oranssinvärisiä ruusuja, joten ne eivät tosiaan taida olla ihan tavallisia.

Yritän taas muistaa avioliitolupaustani ja olla hänelle vast'edes edes vähän parempi vaimo.

1 kommentti:

Herra.kirjoitus (joka ei vieläkään muista salasaansa) kirjoitti...

:)