keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ponchotehdas

Olen siirtynyt puoliammattilaiseksi ponchonvalmistajaksi ;-).

Pääsiäisiltojen ja -öiden aikaan valmistin pinkin ponchon herra Kirjoituksen sisarelle. Lankana Novitan Malibu, joka edelleen on mielestäni lankojen aatelia ihanan kiiltonsa ja helpon käsiteltvyytensä ansiosta - ainoana miinuksena se, että lähtiessään purkautumaan lanka sulaa käsistä valonnopeudella kasaksi epämääräisiä hahtuvia.

Langan menekki 70 senttiä vaille 300g. Malli jo kovasti tutuksi käynyt sovellus Novitan perusmallista eli kaulus kiinteillä silmukoilla, 7 ketjusilmukan verkkoa ja helmassa piparireunus kiinteistä silmukoista.


Lisäksi tein itselle valkoisen Malibun jämistä kauluksen. Seuraavaksi täytyy sitten vaan löytää se kangas, josta tehdään pusero, johon kaulus kiinnitetään. Visio vihreästä, turkoosista tai mustasta (viimekädessä myös viininpunainen käy) on olemassa, mutta kangas puuttuu. Ensiksi tehdään vanhempien luona tarkistus jo olemassa oleviin varastoihin, jos vaikka sieltä löytyisi...


Enemmänkin olisin voinut virkkailla, mutta kun jäi sitten kauppaan ne mohairlangat, joista vhän jo haaveilin, mutta kun nuukuus iski. Katsotaan asiaa sitten loppuviikosta, mikäli niitä vielä on saatavilla.

Ai niin, punainen kassi-Alma pipo ja kaulus on purettu ja langoista tehty hartialämmitin, joka on menossa lahjoituksena eräälle kannattamistani "kissanristiäisseuroista", kuten isäni joskus tiettyjä ryhmiä ja vapaaehtoistoimintaporukoita kutsui.

Ei kommentteja: