Oikea vaate oikeaan paikkaan

Tänään sain taas kokea, että olisi syytä miettiä, miten minnekin pukeutuu. Enkä nyt tarkoita sellaisia iltapuku cocktail-tilaisuuteen mokia.

Olen tähän asti uskollisesti käyttänyt pienimmilläkin pakkasilla luonnonvalkoista toppapukuani, vaikka se saa minut näyttämään lumiukolta, koska on pari-kolme kokoa liiaan suuri. Se on niin kovin ihana siksi, että on älyttömän lämmin ja pehmoinen ja minä olen jo aikaa sitten päätynyt siihen vaiheeseen, että mukavuus on hiipinyt ulkonäöllisten syiden edelle - noin yleensä.

Tänä aamuna sitten iski taas vanha aatami, vilkaisin vain ikkunasta ulos, mutta en katsonut lainkaan lämpömittariin, sillä ulkona paistoi aurinko ja taivas oli kuultavan sininen. Siellä siis näytti kovinkin lämpöiseltä alkavan kevään päivältä. Koska olin menossa hammaslääkäriin, päätin hylätä uskollisen toppapukuni ja laittaa päälle farkut ja puolitopatun pitkän takin, sillä ajattelin niiden olevan "siistimmät" ja fiksummat vaatteet kuin toppis. Kun sitten pääsin ulos, iski karmea totuus vasten naamaani jääkylmän tuulen muodossa.

Loistojuttu! Olin siis hylännyt toppapukuni yhtenä tämän talven kylmimmistä aamuista. Mittari matkan varrelta näytti miinus 15 astetta. Vaikka miten yritin pistää nilkkuria toisen eteen, tuntui, että kylmä hiipi sisään jokaisesta mahdollisesta kolosesta - erityisesti se kietoi kylmät sormensa nilkkojeni ympäri (keinokuitusukat pakkaselle ovat oiva valinta) ja reisiin, ranteisiin ja kaulalle...

Paleltaa vieläkin, vaikka matkaa hammaslääkäriin ei kertynyt kuin kilometrin verran. Iltapäivän kaupunkireisulle aion sonnustautua taas uskolliseen toppapukuuni ja nauttia sen suomasta lämmöstä - viis siitä, että näytän Michelin-ukolta.

Muistan, miten joskus 80-luvun lopulla lähes kaikki naiset käyttivät talvella haalaria, niitä oli sekä pikkutytöillä, teinineideillä että aikuisilla naisilla. Inhosin haalariani silloin sydämeni pohjasta, mutta tänä päivänä voisin aivan hyvin ottaa sellaisen työmatkavaatteeksi. Vieläköhän vanhempieni vintillä olisi tallella se hyvin vähäiselle käytölle jäänyt viimeinen haalarini, joka oli käytössä joskus 90-luvun puolivälissä. Sen voisi kaivella taas esille...

Tuo haalari on suurimmalta osaltaan metallinhohtoista vanhan roosan väristä kangasta, mutta yläosassa on turkoosin/harmaan sävyjä valkoisella pohjalla. Tosin se taitaa olla liian pieni, mutta kaivelen sen silti esiin seuraavan kerran kotona käydessäni, ja sovitan. Jos se sopii, raahaan sen kaupunkiin, jotta saan vaatekaappini jotain ehdottoman epämuodikasta ja pääsen herättämään huomiota muotitietoisissa katutuijottajisssa ;-).