läskibisnestä ja thinspirationkuvia

Katselin viime viikolla kaksi herra Kirjoituksen nauhoittamaa dokumenttia, jotka vaativat viikon pureskelun ennen kuin rohkaistuin niistä kirjoittamaan ja vieläkään en ole ihan varma, mitä niistä oikein pitäisi ajatella.

Ensimmäinen dokkari oli nimeltään "läskibisnes", joka kuvasi sitä, mitä kaikkea kivaa jenkeissä on keksitty lihavilla ihmisillä rahastamiseksi. Hampurilaiskauppias "Doc" ja hänen "neljän ohitusleikkauksen"- hampurilaisensa olivat sieltä lievemmästä päästä. Kyseinen herra oli oikeasti ravintoterapeutti, ja kun hän oli huomannut, että ihmisten oli ihan mahdoton noudattaa tiukkaa diettiä 7 päivää viikossa, hän keksi ajatuksen roskaruokapäivästä eli kerran viikossa ihmiset saivat sitten mussuttaa hamppiksia ja ranskalaisia sydämensä kyllyydestä. Hän perusti tuon pikaruokapaikan, jonka konseptina olivat valtavat annokset (tuossa edellä mainitussa on kilo lihaa ja muut tykötarpeet päälle) ja sairaalameininki. Hän itse paikan johtajana hilluu lääkärin takissa ja stetari kaulalla. Tarjolijat on puettu hoitsutytsuiksi lyhkäisissä valkoisissa mekkosissa, korkeissa koroissa ja sukkanauhoissa jne...

En tiedä onko tuo pikaruokatouhukaan nyt niin tervettä, mutta vielä kamalammaksi homma meni, kun esiteltiin paikallinen laihdutuskoulu. Vanhemmat maksavat liki 6000 dollaria kuussa siitä, että heidän pentunsa käyvät laihdutuskoulua. Tuo koulu vain on kaikkea muuta kuin laihdutuskoulu, siellä ei esim. panosteta liikuntaan, terveelliseen ruokaan tai laihduttamisen lääketieteelliseen seurantaan. Liikuntatunneilla riittää se, että seisoo, liikkua ei tarvitse, sillä seisominen on paljon parempaa kuin istuminen. Kouluruokana on kaikkea epäterveellistä ja esim. välipaloina on vaihtoehtoina vähärasvaiset, mutta runsas hiilihydraattiset keksit tai hedelmät - ja yllättäen hedelmävati jäi koskemattomaksi, kun kersat halusivat keksejä!

Ohjelmassa esiteltiin myös perheyritys, jolla on laajalti kasvavat markkinat. Tämä yritys nimittäin valmistaa jättikokoisia ruumisarkkuja sellaisille ihmisille, jotka eivät mahdu tavalliseen kistuun. Suurimmillaan ruumisarkun leveys oli 123cm ja syvyys 80cm! Melkoinen loota!

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, pääroolissa oli Leila, joka on tehnyt plus-elämästä suorastaan taidetta. Hän on tehnyt pari kymmentä jumppavideota ylipainoisille kotirouville ja vastaaville (siis ihan hävetti, kun se kehtasi mainostaa niitä jumpaksi- kolme sivu-viereen askelta, neljä matalaa polven nostoa ja pari käsien huiskautusta EI ole jumppa!), hintaa oli melkoisesti ja kaupaksi menivät kuin häkä. Taktiikkakin oli ovela, Leila itse on reilusti ylipainoinen ja hänen kanssa jumppaajansa sellainen valaanpuolikas eli jokainen saattoi samaistua Leilaan ja "valasta" katsoessaan todeta olevansa hoikempi kuin hän (se nainen painoi ihan varmaan noin 250kg ja voitte vain kuvitella, miltä se näytti jumppatrikoissa). Lisäksi Leila ylläpitää maksullisia nettisivuja, joilta saa tietoa erilaisista plus-kokoisten (huomatkaa sanonta, amerikassa on rotusortoa puhua läskeistä tai ylipainoisista) ihmisten tarvitsemista tavaroista ja siitä, mistä niitä saa. Samaa tarkoitusta palvelee myös Leila julkaisema PLUS- luettelo, joka on kuin puhelinluettelo, mutta siellä on vain pluskokoisten palveluita mainittakoon nyt yhtenä esimerkkinä apuväline takapuolen pyyhkimiseen, kun ei itse enää yletä.

Seuraavan illan dokkari oli sitten jotain ihan päin vastaista, se oli nimittäin nimeltään "PRO ANA" ja kertoi anoreksiaa ihannoivista nettisivuista, -palveluista ja niitä käyttävistä nuorista tytöistä. Nuo sivut ovat täynnä mitä karmivampia ohjeita siitä, miten laihduttaa, miten huijata vanhempia uskomaan, että olet syönyt, että kuukautiskiertosi on edelleen normaali, miten saada enemmän luuta esille jne. jne. Lisäksi siellä oli massoittain thinspiration-kuvia eli sellaisia mallikuvia, johon noiden tyttöjen tulisi päästä. Ainoa vain, että noissa kuvissa olevat ihmiset olivat ihan hirveän näköisiä, pelkää nahkaa ja törröttäviä luita; solisluut nousivat kaulalta, kylkilluut olivat kylkikaarista helposti laskettavissa, nikamien okahaarakkeet törröttivät selästä kuin piikkipanssari, lantiokaari nousi esiin kuin pahasti nälkiintyneellä keskitysleiriläisellä ja noiden ihmisten mielestä ne kuvat olivat kauniita.

Ohjelmassa seurattiin yhden sivustojen kautta itsensä sairaalahoitoon laihduttaneen tytön toipumista ja pro ana- sivu vieroitusta, joka ei ollut mitenkään helppoa. Toisen tytön ajautumista laihduttamiskoukkuun ja sitä, miten hänestä itsestään tuli muiden ihailun kohde ja thinspiration malli (onneksi ohjelman lopussa näytti siltä, että hänkin pääsee laihiksestaan eroon ja tyytyy kohtuulliseen normaalielämään). Nämä edellä mainitut olivat teinityttöjä 18 ja 16 -vee, mutta sen lisäksi ohjelmassa esiintyi 25-vee nainen, joka toimi eräiden pro anorexia - nettisivujen ylläpitäjänä ja laati mm. laihdutusohjelmia muille. Kovin terveellä pohjalla ei sekään meno vaikuttanut olevan, kun ko. nainen oli viiltelyarvissa ranteista olkapäihin - viiltely kuulemma helpotti hänen pahaa oloaan, tosin hän väitti, ettei ollut viillellyt itseään enää sen jälkeen, kun löysi pro ana - elämän, mutta silti...

Yhteistä molemmissa ohjelmissa oli se, että kummatkin korostivat voimakkaasti ihmisen oikeutta valita, millainen olet. Tällä tarkoitettiin sitä, että ei enää ole tarkoituskaan pyrkiä laihduttamaan ja olemaan normaalipainoinen, vaan valitaan pluskokoinen elämä tarkoituksella yrittämättään pyrkiä normaalipainoon tai normaalielämään tai vastaavasti ei haluta olla hoikkia normaalikokoisia, vaan ihmisellä on oikeus valita laiha elämä. En tarkoita, etteikö jokainen voisi valita sellaisen elämäntavan ja -tyylin kuin haluaa, mutta sairaanloisten ääripäiden nostaminen normaaliksi on mielestäni väärin. Ei ole oikein, että ihminen painaa 300 kg, eikä pääse itse sängystään ylös ja ihan yhtä väärin on se, että ihminen laihduttaa itsensä 30kg painavaksi vääristyneen maailmankuvan takia ja päätyy siksi sairaalahoitoon. Minusta kummassakaan ei ole mitään normaalia. Hyväksyn sen, että ihminen voi olla hoikka, jopa alipainoinen, jos hän on sellaisena terve ja onnellinen - samoin toisinpäin, kyllä niitä liikakiloja voi olla, jos vain on muutoin terve ja elämä ok. Minä korostaisin kuitenkin sitä, että kummassakin tapauksessa pitää olla terve, tervettä ei ole se, ettei pääse enää liikkumaan tai se, että normaalit naisen hormonitoiminnot ovat lakanneet liiallisen laihduttamisen takia.

Juu...keskiverto elämä kera parin (kymmenen) liikakilon taitaa sittenkin olla ihan yes, vai mitä?

Irish rose

Koskaan en ole blogissani julkaissut itsestäni naamakuvaa, enkä aio sitä tehdä nytkään, vaikka se kohtuullisen oleellisesti asiaan kuuluisikin.

Esiinnyin nimittäin eilen varsinaisena Irish rose- tyttönä. Alunperin valinta johtui siitä, että hiukseni olivat kamalan rasvaiset, en ehtinyt pestä niitä ja "kluttuisuudesta" johtuen en voinut jättää niitä normaalilla tavalla auki. Tästä johtuen tupeerasin ne jonkinlaiseksi pörröksi ja laitoin päähäni kirkkaanpunaisen pannan. Panna kanssa nypin sitten ne vaaleammat latvat esiin ja huomasin niiden haalistuneen sellaisiksi vaaleankuparisiksi, irlantilaisen värisiksi.

Kun kasvoilleni laittamani Maybellinen meikkipuuteri vielä jostain syystä muutti kasvot kalpean vaaleiksi ja nosti vähäiset pisamani esiin, alkoi ulkonäköni muistuttaa enemmän irlantilaista kuin suomalaista punaisine hiuksineni ja metsänvihreine silmineni.

Irish rose lookini täydensin laittamalla korviin pannan väriset, kirkkaanpunaiset korvikset, normimeikkiäkin muutin tuohon suuntaan eli samanlainen kirkas huulipuna ja normaalin vaalean poskipunankin korvasin sävyyn sopivalla punaisella, silmiin sipaisin vihreän tehosteeksi samansävyistä metsänvihreää luomiväriä...

Toivottavasti kukaan ei huomannut, että uusi lookini johtui "suttuisten hiusten päivästä" eikä halusta muuntautua välillä.

Rva Jälki-Kirjoitus shoppailee

Herra Kirjoitus teki sitten viimein sen, mitä olen jo pitkään pyytänyt eli asetti koneellemme ebay-eston. Enää en sitten voi virtuaalishoppailla siellä - enkä ole asiasta kovinkaan pahoillani. Pysyypä rahankäyttö sitten jollainlailla kuosissaan...

Vapaapäivien tuhlausongelmat ovat osittain ratkaistut, mutta jäljelle jää vielä sitten vaihtoehto "live-shoppaus", ja sitä olen tänään ahkerasti harrastanut. Aamuinen hammaslääkäri jätti sekin lompakkoon mukavan loven ja sitä täydensin sitten vielä käymällä kaupungilla.

Mainoksen uhrina minun täytyi saada rintaliivien pesupussi, kun sellaista kerran mainostettiin. Monen sorttista pesupussia minulla - pyykinpesun semiammattilaisella - onkin, mutta tämä puuttui. On sellainen hauskanmallinen lieriö, jonka pohjassa ja kannessa on muoviset tukirakenteet, jotka pitävät pussin pörhöllään ja estävät liivejä littaantumasta pesun aikana. Samasta kaupasta mukaan lähti myös pari tuubia hammastahnaa ja pari tiskiharjaa, molemmat kun olivat tarjouksessa. Shoppailun summa: 6e.

Lisäksi ostin kolme kiloa appelsiineja - ne kun olivat keskustan marketissa tarjouksessa. Tämä sen jälkeen, kun työkaverini olivat valistaneet minua siitä, että jonkin painonvartijoiden ohjelman mukaan tomaatteja ja appelsiineja saa syödä rajattomasti. Minä aion siis aloittaa appelsiineista.

Huomisen vapaapäivän aion viettää maalla ja yrittää olla ostamatta mitään...

Oikea vaate oikeaan paikkaan

Tänään sain taas kokea, että olisi syytä miettiä, miten minnekin pukeutuu. Enkä nyt tarkoita sellaisia iltapuku cocktail-tilaisuuteen mokia.

Olen tähän asti uskollisesti käyttänyt pienimmilläkin pakkasilla luonnonvalkoista toppapukuani, vaikka se saa minut näyttämään lumiukolta, koska on pari-kolme kokoa liiaan suuri. Se on niin kovin ihana siksi, että on älyttömän lämmin ja pehmoinen ja minä olen jo aikaa sitten päätynyt siihen vaiheeseen, että mukavuus on hiipinyt ulkonäöllisten syiden edelle - noin yleensä.

Tänä aamuna sitten iski taas vanha aatami, vilkaisin vain ikkunasta ulos, mutta en katsonut lainkaan lämpömittariin, sillä ulkona paistoi aurinko ja taivas oli kuultavan sininen. Siellä siis näytti kovinkin lämpöiseltä alkavan kevään päivältä. Koska olin menossa hammaslääkäriin, päätin hylätä uskollisen toppapukuni ja laittaa päälle farkut ja puolitopatun pitkän takin, sillä ajattelin niiden olevan "siistimmät" ja fiksummat vaatteet kuin toppis. Kun sitten pääsin ulos, iski karmea totuus vasten naamaani jääkylmän tuulen muodossa.

Loistojuttu! Olin siis hylännyt toppapukuni yhtenä tämän talven kylmimmistä aamuista. Mittari matkan varrelta näytti miinus 15 astetta. Vaikka miten yritin pistää nilkkuria toisen eteen, tuntui, että kylmä hiipi sisään jokaisesta mahdollisesta kolosesta - erityisesti se kietoi kylmät sormensa nilkkojeni ympäri (keinokuitusukat pakkaselle ovat oiva valinta) ja reisiin, ranteisiin ja kaulalle...

Paleltaa vieläkin, vaikka matkaa hammaslääkäriin ei kertynyt kuin kilometrin verran. Iltapäivän kaupunkireisulle aion sonnustautua taas uskolliseen toppapukuuni ja nauttia sen suomasta lämmöstä - viis siitä, että näytän Michelin-ukolta.

Muistan, miten joskus 80-luvun lopulla lähes kaikki naiset käyttivät talvella haalaria, niitä oli sekä pikkutytöillä, teinineideillä että aikuisilla naisilla. Inhosin haalariani silloin sydämeni pohjasta, mutta tänä päivänä voisin aivan hyvin ottaa sellaisen työmatkavaatteeksi. Vieläköhän vanhempieni vintillä olisi tallella se hyvin vähäiselle käytölle jäänyt viimeinen haalarini, joka oli käytössä joskus 90-luvun puolivälissä. Sen voisi kaivella taas esille...

Tuo haalari on suurimmalta osaltaan metallinhohtoista vanhan roosan väristä kangasta, mutta yläosassa on turkoosin/harmaan sävyjä valkoisella pohjalla. Tosin se taitaa olla liian pieni, mutta kaivelen sen silti esiin seuraavan kerran kotona käydessäni, ja sovitan. Jos se sopii, raahaan sen kaupunkiin, jotta saan vaatekaappini jotain ehdottoman epämuodikasta ja pääsen herättämään huomiota muotitietoisissa katutuijottajisssa ;-).

Kiiltoa ja kimallusta

Tänään sain sen toisen "tuhlaukseni" kohteen eli huuto.netistä huutamani kasan uusia huulikiiltoja. Olen jostain syystä viimeaikoina jäänyt koukkuun huulikiiltoihin. Aikaisemmin kuljin töissä huulipuna taskussa ja tarvittaessa lisäilin sitä, nyttemmin käytössä on "kesto"huulipuna, jonka laitan aamulla ja kiiltoa lisään sitten tarvittaessa päivän mittaan. Onhan mulla noita kiiltoja jo ennestään melkoinen kasa, mutta siitä huolimatta kiusaus kävi näiden kohdalla liian suureksi. Minusta 4e, tai 5e, jos postikulutkin lasketaan mukaan, ei ole paljon tällaisesta kasasta huulikiiltoja. Tarkemmat esittelyt kaikista erikseen tuossa alapuolella.

Ensiksi tuo Oriflamen Visions-merkkinen Lip Tricks palette sävyltään Rock Romantic. Ensimmäisestä kuvasta näkyy myös tyyliin sopiva ultrakiiltävä säilytyspussi, jossa huulikiiltopaletti oli pakattuna. Tässä siis vielä tarkempi kuva paketista ulkoa.

Paletissa on 4 kappaletta 1,5g-kokoista kiiltoa, sävyinä vaaleanpunainen, koralli, viininpunainen ja kirkas. Pakkauksessa on yksi sivellin. Tuoksu on herkullinen, värejä en vielä testannut, mutta kuva kertoo tarkemmin sävyistä.

Seuraavina kaksi samanalaista Oriflamen Starstruck lip gloss - kiiltoa, sävy Lucky star. Kumpikin tuubi on kooltaan 3ml eli ei mikään kovin iso. Sävy on runsaan glitterinen, paljon kiiltävä ja väritön. Toista testasin kertaalleen ja olin ylen ihastunut. Tuoksu/maku ei ole mikään ihmeellinen, mutta kiilto sitä näyttävämpi. Levitys oli helppoa, sillä tuubissa oli sellainen pehmeä perussivellin. Nämä tulee varmasti käytettyä viimeiseen tippaan asti.

Seuraavaksi esitellään pakettiin kuulunut Oriflamen Blueberry lip gloss, kooltaan 8ml. Tässä kiillossa on mustikka-antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa. Tuubi on lilahtava, mutta sisältö lähes väritöntä, jos nyt jotain sävyä on, niin se on sitten sellaista lilaan taittavaa. Tuoksu ja maku makea, karkkimainen, kiilto ok. Ei niin runsaan kiiltävä kuin edellä mainitut kiillot, mutta riittävästi arkikäyttöön.
Seuraavana samankokoinen (8ml) Oriflame Crystal lip gloss, sävy pure heaven. Kiilto on pohjaväriltään hivenen kellertävää ja siinä on runsaasti gitterihippusia, ne ovat väriltään lilaan tai sininseen taittavia. Tässä on voimakas säihkyvä kiilto, maku olematon, tuoksu makea. Ihan kivalta vaikuttaa tämäkin.

Toinen saman sarjan kiilto on sävyltään moonstone magic eli pohja on paljon keltaisempi kuin tuossa edellisessä. Pohjan sävy sellainen kermanvärinen. Runsaasti glitterihileitä tässäkin, hileiden sävy on punertava/kultainen. Tuoksu vaniljainen, mieto. Tuntuu huulilla hivenen karkealta runsaan glitterin takia.

Ja viimeisenä oikein kunnon teiniviritys. Hopeaanhohtava pinkki huulikiilto, kooltaan 2,4 g. Huulikiilto on sinänsä ihan ok värinen ja tuntuinen, ei nyt ehkä kaikkein suurin suosikkini ainakaan värinsä puolesta, mutta käy varmaan peruskäyttöön siinä missä joku muukin kiilto. Tässä ei ole merkkiä valmistajasta tai sarjasta, mutta uskaltaisin arvata, että muista poiketen tämä EI ole Oriflame tuote. Se miksi tämä herättää minussa halun tirskua, johtuu tuubin yleisestä ulkonäöstä ja kiiltoon liittyvistä virityksistä. Tuubin korkki on hohtavan hopeainen eli tuo lisää kiiltoa pakkaukseen. Lisäksi korkkiin on vaaleanpunaisella langalla kiinnitetty muovinen, pinkki perhonen ja hopeanvärinen kymmenen senttinen ketju, jonka päässä on pisaranmuotoinen pehmeän vaaleanpunainen kivi. Ensiksi mietin ihan tosissani, että pitäisikö tämä kiinnittää työavaimiin, mutta koska en ole varma ymmärtäisivätkö kaikki työkaverini tätä (huonoksi) vitsiksi, päätin lykätä laatikon pohjalle odottamaan käyttöä. Kiillon käytän ja perhosen pistän roskiin taikka kauppaan huuto.netissä - en minä ainakaan osaa tällaista kännykkääni ripustaa ja mihin muuhun sitä voisi käyttää?


Kyllä näillä hetken aikaa pysyy kiillossa ja kimalluksessa jopa sellainen glitteriharakka kuin minä.

hullutuksia huuto.netistä

Koska onnistuin tammikuun menemään kosmetiikan suhteen nollabudjetilla, lupasin itselleni 10 (kymmenen) euroa käytettäväksi kosmetiikkaan helmikuun aikana.

Kun sitten sattumalta löysin huuto.netistä yhden hulluimmista kohteista, joita koskaan siellä olen nähnyt myynnissä, sain kuolemattoman idean ja huusin kyseisen kohteen. Olen ihan varma, että pääsin huudollani hulluimmat huuto.netissä tehdyt huudot listan top 10- listalle lähelle kärkeä, että heilahti. Normaalioloissa en missään nimessä olisi hakashtanut tähän, mutta nyt se sopii tarkoituksiini kuin nenä päähän.

Kyseinen kohde on nimittäin 8 kappaletta lähes loppuun käytettyjä kulmakyniä hintaan 0,5e + 0,80e postikulut eli käytännössä minulla on 8,70e budjetistani jäljellä. Mihin ihmeeseen sitten aion käyttää lähes loppuun käytettyjä kulmakyniä? En ole vielä saanut niitä, joten en ole varma niiden pituudesta, joka tietenkin osaltaan vaikuttaa suunnitelmani onnistumiseen.

Tarkoitukseni on nimittäin testata montako senttiä kulmakynä addiktilta kuluu kulmakynää kuukaudessa ja sen hahmottaminen on helpompaa pätkästä kuin pitkästä - näin ainakin olettaisin ja siksi nämä kulmakynät itselleni huutelin.

No, kulmakynät ovat saapuneet ja ne ovat todellakin pätkiä - jopa hieman enemmän pätkiä kuin kuvasta ja kuvauksesta saattoi ymmärtää. Siihen kauppakuvaan ne oli aseteltu niin, että vain teräosa oli korkissa ja jäljellä oleva kynä näytti pidemmältä kuin sisään painettuna, mutta eipä tuolla hinnalla paljon kannattanut valittaa ja sitä paitsi korkit ovat loistoluokkaa - kaikki ehjiä ja harjallisia (pesin ne heti, kun tulivat) eli niillä korvaa monta huonoa korkkia kyniin, jotka minulla on meikkiboxissani.
Kyllä, kuvassa on vain seistsemän kynää, koska lyhin, teräosaltaan noin 1,5cm mittainen on minulla käytössä. Se on kestänyt tähän mennessä 4 aamua ja kestää varmaan vielä monta ;-)

Päädyinpä tässä muuten siihen, että postikuluja ei lasketa osaksi kosmetiikkahankintoja (sillä jos lasketaan, ylitän budjettini), joten minulla on siis vielä 5,50e jäljellä. Tein nimittäin huuto.netistä toisenkin ostoksen ja hankin nivaskan uusia huulikiiltoja huippuhalvalla, vain 4e. Esittelen sen löytöni tarkemmin, jahka se postista kotiutuu minulle. Nyt alan mittailla kulmakynän kulutustani - josko siitä voisi tinkiä jotenkin: vain kaksi vetoa normaalin kolmen sijasta. Meniköhän jo vähän yli???

Seuraavat kymmenen

Aloitettu 9.1.09

Valitettavasti en nyt puhu kiloista, vaikka niistäkin toivottavasti joskus päästään puhumaan.
Puhun nyt edelleenkin tyhjentyneistä kosmetiikkapakkauksista ja alan ihan tosissaan olla huolestunut siitä, miten pitkälle tätä vuotta selvitään ennen kuin kaikki on loppu.

Ensimmäisenä Dermosilin kolmitehoinen suuvesi otti ja loppui. No, tottahan se on, että 300ml:n pullo ei kahdella ihmisellä noin kahdesti päivässä kestä kuin reilun kaksi viikkoa. Myönnän, että suuveden maku oli kamala, mutta mielestäni se oli myös tehokas. Herra Kirjoitus inhosi makua sydämensä pohjasta ja kielsi ostamasta uutta. Lupasi kyllä käyttää suuvettä kiltisti, kunhan se vain on jotain muuta kuin tätä:

Toinenkin pitkään mukana kulkenut tuote tuli matkansa päähän, nimittäin Anytimen meikkikynä, joka oli tällainen monitoimituote, sopi sekä luomille, poskille että huuliin. Minä käytin sitä yhdessä huulikiillon tai -punan kanssa. Värisävy on ihan rehellisesti vaaleanpunainen, miksikään muuksi sitä ei voi sanoa, nimeltään "happy moment". Juu, ja myönnän ihan heti kättelyssä, että tummentuneen olemukseni kanssa sävy ei ole paras mahdollinen. Syyskalpealle blondille se vielä oli ok, mutta ruskettuneelle brunetelle ei oikein. Uutta en kyllä ihan heti ostaisi, en ainakaan tässä sävyssä. Tämä tuli minulle aikanaan jonkin ostamani meikkipaketin mukana, joten en varmaan itse olisi sitä kaupasta kotiin kantanut. Kuvassa vielä vähän sisältöä=väriä jäljellä, jotta näkee, minkä värisestä tuotteesta on kyse.
Tähän asti olen lähes poikkeuksetta kehunut tuotteita ja "itkenyt" jokaisen poistettavan pullon perään, mutta nyt tulee sitten ensimmäinen poikkeus. Tavara, joka on oikeasti kaikkien harhaostosten äiti. Jokin aika sitten luonnonsuojeluvimmassani päätin korvata luottodeodorantini ympäristöystävällisellä versiolla, ostin siis Herbinan Body therapy sarjasta spray of harmony deodorantin, jossa oli ponneaineena puhdasta ilmaa ja tuoksuna soft fruits. Lisäksi siinä piti olla ihoa hoitavia b-ja e-vitamiineja.

Tämä pullo ei ole vieläkään tyhjä, mutta menee silti roskiin, vietyään hermoni lopullisesti. Tuo ilma nimittäin riitti vain muutamaan käyttökertaan ja sen jälkeen olen tapellut pullon kanssa sekä yksin että yhdessä Herra Kirjoituksen kanssa. Viimeinen episopdi näyteltiin tänä aamuna, kun minä pidin kättä ylhäällä ja herra Kirjoitus yritti samanaikaisesti sekä ravistella pulloa että osoittaa sieltä irtoavat kolme pisaraa kainalooni. Pullo on yhä puolillaan, mutta ei minulla ole joka aamu käyttää varttia siihen, että saan sieltä irti tarvittavan dödömäärän suorittamalla, mitä kummallisempia rituaalitansseja tai vastaavia.

Ympäristöystävällisyyden kumoaa se, että tuote on pakattu metallipulloon, jonka kierrätysarvo on paineistamisen takia kuitenkin olematon. Juu ja suojateho samaa luokkaa kuin toimivuus, viimeistään puolelta päivin haisee hiki. Tässä siis poistotuote numero 3- hermot repivät deodorantti. Kuva siksi, että osaatte välttää ostamasta:


Tuote nro neljä on sitten taas näitä itketään perään tuotteita. Nimittäin iki-ihana Dermosopin jalkavoiteeni otti ja loppui, vaikka tuoksu olikin voimakkaan mentolinen, oli rasva silti ihanan kosteuttavaa. Täytyy lisätä hankittavien listalle, kunhan shoppailukieltoni tulee purettua.

Viides tuote paljastaa erään nurjista puolistani. Minä olen armoton pikku pullo fani, tuntuu, etten oikeastaan koskaan osta mitään keskikokoisissa pulloissa ,vaan joko puolen litran tai litran jättipulloissa taikka sitten sieltä toisesta ääripäästä ihanan suloisissa pikku miniatyyripulloissa, joihin mahtuu maksimissaan 30 tai 50ml kyseistä ainetta. Tämä pullo päätyi laukkuuni joltain työmatkalta, jolla pesin hiukseni hotellissa. Hiusten pesu muualla kuin kotona ei ollut tuohon aikaan mitenkään normaalia niiden vaatiman pitkällisen ja vaivalloisen kuivatuksen takia. Jossain kohtaa olen kuitenkin pessyt hiukseni ja laittanut vajaan hotellipullon laukkuuni - asiaan oli vielä näennäisoikea perustelukin: hotellissa ne heittävät vajaan pullon roskiin, mutta minä voin käyttää siitä loputkin ja lisäksi saan pullon. Minipullot ovat kieltämättä ihan kivoja kokeiluun, jos tuote ei sovi, ei tarvitse hävittää koko isoa pulloa tai yrittää etsiä sille jostain uutta kotia ja sopivaa käyttäjää. Viides tyhjä pullo on siis Berry Therapyn lingonberry shampoosta, joka oli jotenkin Tigi-tyylinen tuote noin parin käyttökerran perusteella arvioituna.


Kuudennesta tuotteesta ei jäänyt kuin paperit. Samalta hotellikerralta mukaani oli tarttunut myös kerran käytetty vartalosaippua (harvinaista suomalaisissa hotelleissa, yleensä niissä on suihkugeeliautomaatit suihkussa) samoin perustein kuin edellinen shampookin. Duke&Lyle essentials-sarjan kosteuttava aloe vera saippua oli kieltämättä siitä harvinainen saippua, että se ei kuivattanut ihoa, vaan jätti sen mukavan kosteaksi ja silti pestyn tuntuiseksi.


Seitsemännestä poistosta jäi sentään vähän enemmän kuin paperit, mutta pieneen se silti meni. Kyseessä on Lyra-sarjan kulmakynä, siis perinteistä halpismallia hintaan noin 2 euroa Seppälästä tai jostain vastaavasta. Tuo kynä oli kyllä ehdottomasti hintansa veroinen ja vielä hiukan enemmänkin. Jälki oli todella upean pehmeä, ei mitenkään kovan kynämäinen, väri ei levinnyt kovassakaan touhussa eli hien, jumppaamisen ja kevyen pyyhkimisen se kesti hyvin. Hankaamista ei tietenkään, mutta eihän mikään väri, paitsi tatuointi, sellaista kestä. Tällainen täytyy saada uusi - lisään ostoslistalle hankittavaksi heti kun shoppailukielto on purettu.


Kahdeksas kohde kertoo, miten minulla on tapana toimia vanhentuneiden rasvojen kanssa. Nimittäin jos niin sattuisi käymään, että jokin rasva ylittää viimeisen käyttöpäivänsä, siirrän sen käytettäväksi jalkarasvana. Juu, tiedän, joku rasvafriikki ja alan ammattilainen varmaan saisi kunnon sätkyn tästä, he kun ovat vakaasti sitä mieltä, että jokainen rasva on käytettävä omaan kohteeseensa. Eli jos purkissa lukee kaula sitä käytetään vain kaulaan. Minä nyt vain olen vakaasti sitä mieltä, että jalkapohjien kovettumat ovat se kropan osa, joka vähiten kärsii vanhoista rasvoista. Naamaan niillä voi saada vaikka minkälaisen tulehduksen, mutta jalkoihin tuskin. Tosin eivät nämä "korvikkeet" ihan niin tehokkaita ole kuin oikeat jalkavoiteet, mutta toimivat paremman puutteessa. Viimeksi laastaroin jalkapohjiani tällä Yves Rocherin hienolla 10 hyödyllisen öljyn läiskiä vaalentavalla käsivoiteella, joka on kieltämättä tehokasta sekä käsiin että jalkoihin. Tämäkin on niitä, voisin hankkia uuden tuotteita.


Yhdeksännen kohteen sain mussukkani perintönä. Hänellä on tapana hävittää useimmat kosmetiikkatuotteet puolikäyttöisinä, joten siksi viimeisten tippojen tiristäminen jääkin minulle. Sen takia minulla on viimeisen viikon ollut käytössä Dermosilin man - deorodantti, onneksi sen tuoksu ei ole niin voimakas, että sen maskuliinisuus häiritsisi. Luotan näihin dermosil- tuotteisiin sekä miesten että naisten versioina, ovat sekä edullisia että luotettavia.


Kymmenes kohde on wieniläisestä hotellista mukaan nappaamani Lather-merkkinen minttu-timjami shampoo, sellainen näppärä 45 ml pullo. Tähän tosin liittyy sellainen legenda, että aloimme reissukavereideni kanssa pohtimaan, että täyttävätkö ne tuossa hienossa hotellissa, jossa asuimme, nämä pullot vai menevätkö ne suoraan roskiin, kun ne kerran on avattu. Ne nimittäin vaihtoivat pullot kerran päivässä uusiin täysiin. Testasimme asiaa merkkaamalla pari pulloa ja totesimme, että kyllä ne ihan oikeasti vaihdettiin. Sitä en sitten tiedä täytettiinkö niitä jossain muualla, mutta jos ei niin, melkoista haaskausta se oli. Muistan käyttäneeni jostain pullosta ehkä 1/5:n ennen kuin se meni vaihtoon. Joka tapauksessa siltä reissulta päätyi mukaan paitsi tämä shampoo ja se aiemmin esitelty suihkugeeli myöskin vartalovoide, joka tulee sitten esittelyyn varmaan seuraavassa postauksessa. Nämä latherin tuotteet ovat kyllä tosi, tosi hyviä, vahinko vaan, ettei niitä saa Suomesta ja ovat "halvoista" jenkkien nettikaupoistakin tilattuina melkoisen kalliita (olisi varmaan pitänyt nyysiä mukaan useampi pullo) parin kymmenen dollarin pullohinnoissa noin suunnilleen.

Tässä nämä tälä kertaa. Ja lopettaessani kirjoitustani on helmikuun 7. päivä eli alle kuukaudessa jälleen kymmenen tyhjää pulloa. Katsomaan, miten kauan menee seuraavien kymmenen keräämiseen ;-).

Vähissä ovat...

...tämän vuoden tekstit.

Olen tuntenut itseni kovin vetämättömäksi tässä viimeisen reilun viikon ajan ja syykin selvisi sitten viime yönä. Joku oli käynyt vetelemässä kurkkuani raastinraudalla muuttaen sen kirkuvan punaiseksi veriseksi massaksi. Eli kropassani on ilmeisesti jo pidemmän aikaa odottanut joku pöpö päästäkseen hyökkäämään esiin. Lisätehoa tuli varmaan niistä töissä palelluista öistä. Osasyy on sitten varmaan se 9 päivän työputki, joka päättyi eilen, näin pitkä työrupeama syntyi, kun yksi vapaapäiväni peruutettiin.

Kokoan tähän postaukseen nyt sitten sekalaisia aatoksia ja huomioita en mistään asiasta erityisesti.

Säästökuureista on tullut muotia ja haluan linkittää tähän erään erinomaisen kirjoituksen, koko blogista löytyy monta muutakin hyvää juttua ja paljon hienoja reseptejä. Kannattaa siis vilkaista! Säästökuurit ja kuukausiraportit ovat olleet tammikuun juttu lähes kaikissa blogeissa, joten olen kerrankin ajan hermolla. Sen verran ajattelin pysyä edellä, että en päästä itseäni repsahtamaan vuoden edetessäkään. Säästökuuri jatkukoon ja pian, ihan pian aion palata asiaan myös vaa'an kanssa.

Kun aikaa kuluu, on luvassa ainakin lisää tyhjiä purkkeja. Voisiko joku kertoa, mistä ihmeestä nuo kaikki melkein loppuun käytetyt purkit ovat meille ilmestyneet? Sillä sitä mukaa, kun pääsen etenemään varastoissani, huomaan aina vain löytäväni niitä lisää. Täysinäisiä sen sijaan on varsin vähän ja ne saavat toistaiseksi jäädä odottamaan muiden tyhjenemistä.

Poistovaatepostauksiakaan en ole juuri kirjoittanut, mutta niitäkin on kevään kuluessa luvassa. Tuntuu kuin koko käyttövaatekaappini alkaisi hajota päälle, sillä niin paljon vikaa niissä on. Periaatteessa olen päättänyt, että käytän ne kuitenkin loppuun ja vasta sitten alan harkita varastojen täydentämistä. Lisäksi olen malttamassa luopua jokusesta muusta vaatekappaleesta, jotka ovat vain turhaan tukkimassa vaatekaappiani - kun niitä ei ole aikoihin (osaa ei koskaan) käytetty, niin miksi niitä jatkossakaan käyttäisin.

Koska olin viime kuussa niin kiltti, etten ostanut mitään kosmetiikkaa enkä käynyt parturissa, lupasin itselleni palkkioksi 10 euron kuukausirahan, jonka saan käyttää kosmetiikkaan. Siitä osa menee tietenkin siihen vihreänturkoosiin glitteriseen rajauskynään, jonka Ievuskainen niin ystävällisesti minulle esitteli. Loppuosan käyttöä harkitsen vielä, mutta sen kulumaan saaminen ei ole ongelma, vaan se, miten sen saa riittämään kaikkeen siihen, mitä olen taas keksinyt haluta.

Eilen kävi sitten lankeemus -kävimme Hesburgerissa syömässä. Mietin taas sitä, mitähän kyseisen paikan kassa Kirjoituksen pariskunnasta ajatteli. Ensimmäiseksi iskin tiskille postiluukusta tipahtaneen alekupongin. Sen jälkeen pyysin rakkaalta mieheltäni bonus-korttia, kun en löytänyt omaani mistään. Tämän jälkeen kaivoin lompakostani Hesen lahjakortteja, jotka kattoivat suurimman osan ruoastamme ja lopun pyysin ottamaan bonuskortille kertyneistä rahoista, jos ne riittävät. Jos eivät olisi riittäneet, olisin kaivellut lompakostani kolikoita jatkoksi. Olisikohan kassa siinä tilanteessa ajatellut, että siinä olivat viimeiset kolikkomme - eläkkeet, opintotuet ja sosiaalietuudet kun maksetaan 4. päivä, mikäli se sattuu olemaan arkipäivä. Vai olenko ylipäänsä hölmö, jos kuvittelen jonkin kaupan/ravintolan kassan edes kiinnittävän koko asiaa mitään huomiota. Itse varmaan kassana huomaisin asian, mutta mitäpä se minulle kuuluisi, kunhan vaan saan kassaani riittävästi rahaa. Käyttäkööt ihmiset viimeiset kolikkonsa ihan mihin haluavat - toiset hamourilaisiin, jotkut kaljaan ja kolmannet korkokenkiin...