torstai 29. tammikuuta 2026

Minttu-pelto 39

Serkkuni esitti tilauksen pari vuotta vanhojen pinkki-raidallisten sukkien kopiosta. Hän oli ostanut niitä varten mintunväristä Junior Raggia ja Nallen Pelto-lankaa. Tein sukat samoilla notuuleilla. 
Aloitus 72 silmukalla 2o2n-joustimella pinkillä langalla. Tätä 18 kerrosta. Sen jälkeen kahden silmukan pystyraitaa 17cm niin, että mintunvärinenlanka dominoi. Tämän jälkeen 18+18 silmukkaan kantapäälanka jälkikäteen kudottua kantapäätä varten. Jatketaan samaa 2 silmukan pystyraitaa Raggilla dominoiden kunnes sukka riittävän pitkä. Kärkeen leveä nauhakavennus.
 
Koska varsinainen sukka oli varsin nopea kutoa, kudoin molemmat sukat ensin ja sitten molempiin jälkijättöiset kantapäät kerralla. Vanhasta viisastuneena kudoin ne käyttäen molempia lankoja. Noissa pinkkiraidallisissa oli kantapäät kudottuna ohuella pinkillä ja niitä on parsittu jo moneen kertaan. Kantapäissä käytin omaa "kaavaa" kudoin ensin yhden kerroksen oikein, sitten kavennukset, jonka jälkeen yksi kerros oikein ja kaksi kavennuskerrosta, taas yksi välikerros, yksi kavennus, välikerros ja kaksi kavennuskerrosta, kunnes joka puikolla oli 10 silmukkaa. Siinä vaiheessa kavennukset joka kerros, kunnes puikoilla oli 5 silmukkaa kullakin. Tässä vaiheessa päättely silmukoiden. 
  
 

Painoa sukilla 101g. Lankaa käytetty vuoden alusta 478g. 

Ei kommentteja: