Serkkuni vinkkasi hassunnäköisistä kämmekkäistä, joiden ohjeen hän oli löytänyt facebookista. Koska olin jo pitkään harkinnut kämmekkäiden tekemistä itselleni, päätin testata ohjetta.
Langaksi valitsin Perfect Reflect -heijastavan langan. Loin 78 silmukkaa, jotka jaoin kuudelle puikolle. Ensimmäisen kerroksen neuloin oikein, sitten 4 kerrosta helmineuletta ja yhden kerroksen sileää, jonka jälkeen aloitin kavennukset joka toisella kerroksella jokaisen puikon lopussa. Peukalon tein 12 silmukalla.
Tutkailin ja sovittelin tätä hetken ja totesin, ettei malli ihan sittenkään vastaa sitä, mita haluaisin. Minä nimittäin haluan suojata ranteeni ja sormista tuo nousee turhan korkealle.
Purin tuon ensimmäisen ja palasin ihan perinteiseen malliin. Jouduin tekemään useamman aloituksen ja vähentämään silmukkamäärää - aloitin 44:llä ja lopulta päädyin 36 silmukkaan. Peukalo-osassa on neljän levennyksen kiila, koska sellainen isuu paremmin kuin peukalo ilman kiilaa, kavennuksia on 3 peukalosilmukoiden nostamisen jälkeen. Myös peukaloon käytetty lila lanka on heijastinlankaa, ja sen otin käyttöön, koska valkoinen ei riittänyt enää sormen tekemiseen.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti