torstai 13. marraskuuta 2025

Kimaltavat kämmekkäät

Serkkuni vinkkasi hassunnäköisistä kämmekkäistä, joiden ohjeen hän oli löytänyt facebookista. Koska olin jo pitkään harkinnut kämmekkäiden tekemistä itselleni, päätin testata ohjetta. 
 
Langaksi valitsin Perfect Reflect -heijastavan langan. Loin 78 silmukkaa, jotka jaoin kuudelle puikolle. Ensimmäisen kerroksen neuloin oikein, sitten 4 kerrosta helmineuletta ja yhden kerroksen sileää, jonka jälkeen aloitin kavennukset joka toisella kerroksella jokaisen puikon lopussa. Peukalon tein 12 silmukalla. 
Tutkailin ja sovittelin tätä hetken ja totesin, ettei malli ihan sittenkään vastaa sitä, mita haluaisin. Minä nimittäin haluan suojata ranteeni ja sormista tuo nousee turhan korkealle.
 

  
Purin tuon ensimmäisen ja palasin ihan perinteiseen malliin. Jouduin tekemään useamman aloituksen ja vähentämään silmukkamäärää - aloitin 44:llä ja lopulta päädyin 36 silmukkaan. Peukalo-osassa on  neljän levennyksen kiila, koska sellainen isuu paremmin kuin peukalo ilman kiilaa, kavennuksia on 3 peukalosilmukoiden nostamisen jälkeen. Myös peukaloon käytetty lila lanka on heijastinlankaa, ja sen otin käyttöön, koska valkoinen ei riittänyt enää sormen tekemiseen. 
 

 Lankaa näihin käytetty 107 g. Lankaa käytetty vuoden alusta  3348g 

maanantai 10. marraskuuta 2025

Pätkäpurkin tyhjennys

Langanpätkäpurkkini osoitti merkkejä liiallisesta täyttymisestä, joten päätin ottaa työn alle seuraavaksi pätkäsukat. Hetken mietin, kenelle ne kutoisin, mutta päädyin Kälyyn ja joululahjaan. 
 
Aloitin 64 silmukalla ja tavallisella 2o 2n- joustimella punaisella mohairlangalla.  Käytin varsiin kaksi kerän jämää ja tasasin kolmannen kerän teriä varten. Lisälangaksi otin pinkin murheenkryynini, jota on ole hetkeen yrittänyt tunkea mihinkään. Kolmas lanka tulee sitten pätkäpurkista.
 
Kantalappuun otin 17 +17 silmukkaa, 34 kerrosta. Kantapohjaan 8+8 silmukkaa ja kantalapun reunasta nostin 17 silmukkaa. Kolmella ensimmäisellä kerroksella kavensin joka kerros, seuraavilla kerroksilla joka toinen kerros, kunnes jäljellä oli 13 silmukkaa.  
 
Mukavasti näihin tyhjenivät pätkäpurkin pätkät ja kälyn Ramstein-sukkien purkulangat. Pätkäpurkkiin jäi vielä minikeriä eli niistä sitten pitää askarrella jotain - mahdollisesti eri pari raitoja, vaikka en niistä yleensä pidäkään.  
 

Lankaa näihin käytetty 206 g. Lankaa käytetty vuoden alusta  3241g